Rolf-Göran in action. Kuva: Satu Pirinen

Ei mikään sydänvaivaisten jännitysnäytelmä ollut Tryonin joukkue-MM esteratsastuksessa! Meinas tervekin pumppu leikata kiinni. Mitä tapahtui? No kiteytettynä näin: kärkikahinoissa olivat Saksa, Sveitsi, USA ja Ruotsi. Muistaakseni toiselle kierrokselle lähdettäessä kärkipaikkaa piti Sveitsi. Oli miten oli, kaikki oli vielä mahdollista. Muistetaan vielä se, että lämpötila oli kuulopuheiden mukaan jotain +30 ja hepat hyppäsivät hitokseen isoa rataa, jonka estekorkeus oli pahimmillaan 165cm. 165, folks!

Jännitys tiivistyi lopulta siihen, että maailmanmestaruudesta kisasivat RUOTSI ja USA. (Mielestäni Ruotsi voidaan vastedes kirjoittaa kokonaan isolla.) Eikä siinä mitään, mutta tasapeli jatkui tasan viimeiseen ratsastajaan, joka oli USA:n McLain Ward! Kun näin, miten Wardin hevonen laukkasi täysin kevein askelin, ja hyppäsi niin kuin olisi ollut viikon laitumella, tajusin, että USA muuten voittaa tämän. MUTTA SITÄ HUUTOA! Oli niin likellä, etteikö olisi taas ollut järkevää liittyä Ruotsiin! Itse asiassa onko se muuten myöhäistä? Kiinnostaa!

Jotain ne jävla ruotsalaiset tekevät täysin oikein. Joukkue oli timanttinen: Peder Fredricson (sydän), Malin Baryard-Johnsson (sydän), Henrik von Eckermann (sydän) ja PIIA PANTSUN AVIOMIES FREDRIK JÖNSSON! Olen varma, että Piia Pantsun vaikutus on merkittävä. Silti, meillä oli MM-kisoissa tasan yksi esteratsukko: Juulia Jyläs/Finishing Touch Wareslage. Juulialla meni ensimmäinen kierros hienosti, mutta toisella unelmat jo romuttuivat. Ja muutenkin – yksi ratsukko, really? Onhan se kohtuuton lasti laittaa yksi ratsukko edustamaan maatamme. Toisaalta tosiasiahan on se, että mistäs otat, kun ei ole. Mutta se tietysti ihmetyttää, että miksi ei ole.

Onneksi Ruotsi on sentään niin lähellä, että sieltä voi kutsua porukkaa tänne. Jospa se auttaisi! Ensi viikolla Ratsastuskeskus Ainoon on (Luojan kiitos) tulossa klinikkaa pitämään Rolf-Göran Bengtsson. Jos joltain, Rol-Göranilta kannattaa kysyä miten sen teit. Plakkarissa on nimittäin seuraavaa: olympiahopea joukkueen kanssa 2004 Ateenassa, henkilökohtainen hopea Pekingissä 2008, Euroopan mestaruus 2011 Madridissa jne. Mielestäni näillä eväillä tiedetään jo mikä toimii ja mikä ei. Lisäksi Rolf-Göran valittiin vuoden urheilijaksi (Jerringpriset) vuonna 2011. (Viimeiset kaksi vuottahan Vuoden urheilija on Ruotsissa ollut Peder Fredricson!)

World of showmjumping -julkaisu kertoo, että Rolf-Göran on paininut aikanaan ihan samojen ongelmien kanssa kuin muutkin huipulle kaipaavat. Hevosia on myyty alta (Pialotta) ja lähdettyään Jan Topsin myyntitallilta omilleen, Bengtsson joutui aloittamaan kaiken alusta ja löytämään sponsorit. Ihan peruskauraa siis, mutta liekö pitkäpinnaisuus vastaus kaikkeen? Sittemmin vastaan tuli Bengtssonin elämän hevonen, silloin 6v. ori Casall Ask, joka hyppäsi miehen maailman huipulle. Kaverukset kisasivat yli 10 vuotta yhdessä, kunnes Casall sai jäädä ansaitsemalleen eläkkeelle 2017 Göteborg Horse Showssa. (Siellä näin hevosen, ja ajattelin, että jes, nyt tiedän kuka on Pullukan seuraavan lapsen isä. Sperman hinta: 3700 puntaa. Ok, no ei sitten.) Nyt Bengtsson on taas lähtöpisteessä: kasvattaa nuorista, lupaavista hevosista isojen luokkien voittajia. Miten se sitten tapahtuu? Se selvinnee ensi viikolla.

Ainon klinikalla keskiviikkona 26.9. klo 18-21 tullaan muuten näkemään Bengtsson myös ratsailla! Aion nähdä tämän.