Komein kaikista!

Kesken Horse Show’n tunnelma yhtäkkiä jäätyi. Oli perjantai, ja uusi Hevosurheilu oli ilmestynyt. Siinä otsikoitiin, että Ypäjän hevosopisto luopuu suomenhevosista. Otsikko oli paitsi shokeeraava, myös kammottava. Mitä helvettiä? Eikö tässä olla Suomessa? Sitten luin tekstin ja tajusin heti mistä on kyse. Kaikista suokeista ei luovuta, mutta opistolle hankitaan hyviä puoliverisiä. Miksikö? Koska huippu-urheilun näkökulmasta suomenhevonen on pelkkä menoerä ja rapsuteltava putte. Ypäjästä halutaan kansainvälisesti kilpailukykyinen valmennuskeskus, josta purkautuu ulos uusia juulikontioita. Halutaan olla kiiltäviä ja virtaviivaisia, mielellään keskieurooppalaisen näköisiä, edes. (Hippoksen vastine täällä)

No eipä siinä! Siitä vaan tahkoamaan kultaa, eiköhän se ajan mittaa toimi. Ymmärrän, että Bert Rompin mukanaan tuoman ”kasvattakaa itse kovia kv-hevosia, niin saatte mitä tarvitaan”-ajatuksen yksi toimeenpanoväylä oli juuri Hevosopisto. Siltä se ainakin näyttää karvahatun silmään. En väheksy ideaa lainkaan. Tosiasia on, että huippuhevoset kallistuvat koko ajan, eikä sellaista ole kohta enää kellään muulla kuin sheikillä varaa ostaa. En silti jaksa uskoa, että Suomen muuttaminen Hollanniksi ratkaisee asiaa. Mutta yrittäähän saa ja pitääkin – siis jotain!

Jostain syystä täällä päätetään (tai ilmaistaan) asioita niin, että viestin sekaan joutuu kummallinen ”älkää te punaposkiset harrastajat narisko siellä” -asenne. Ikään kuin ne, jotka ovat käyneet ulkomailla, tietäisivät aina miten täällä pitää toimia. Ylimielisyys valitettavasti kostautuu yleensä ja pahasti. Mitään isoa käännettä ei saada tehtyä niin, että jo alkuhenkäyksestä ”punaposkinen harrastajisto” vihaa koko ajatusta. Kyllä kansa pitää saada mukaan! Ja jos asia ilmaistaan ensin huonosti, se pitää ilmaista uudestaan paremmin. Niin, että porukka tajuaa missä mennään. Ei ole viisasta suututtaa IHAN KAIKKIA. Kuitenkin valiojoukko, joiden mielestä suomenhevonen on oikeassa paikassaan pellolla, on pieni. He eivät pärjää täällä ilman karvahattujen tukea. Jos ei olla tarkkana, meille käy niin kuin Amerikoissa: kun kansa kyllästyy liikaa poliitikkojen ylimielisyyten, ne valitsevat kostoksi jonkun riemuidiootin keulakuvakseen. On aivan mahdollista, että näin käy myös järjestötasolla.

Olen hengaillut katsomassa erilaisia kisoja kutakuinkin 40 vuotta. Ylivoimaisesti hauskimmat ja yleisörikkaimmat kisat ovat poikkeuksetta olleet suomenhevosiin keskittyvät kisat. Pitää olla melkoinen puusilmä, jollei näe miten suokki saa porukan liikkeelle. Suomenhevonen on suomalaisen sielun peili, se soittaa suomalaisen sielun kannelta. Eihän me yhtäkkiä lakata lukemasta Kalevalaakaan ja siirrytä Fifty shades of greyhyn. Sehän on sekopäistä!

Olen varma, että sekä Hevosurheilu, että Hippos ja Hevospisto peljästyivät yhdessä niin kovasti tästä viikonlopun kohusta, että yrittävät vastedes keskittyä riitelemään sisätiloissa ja tulemaan ulos vasta, kun selkeä lausunto on naulattu. Niinhän nerokas hallituksemmekin tekee budjettiriihessä. Vaikka ne tekisivät kuinka paskoja päätöksiä, ne tekevät ne yhdessä ja lopulta paljastavat karun totuuden kansalle. KUKAAN ei inise jälkikäteen, että ei se mun mielestä noin mennyt.

Tällä hetkellä itseäni lähes hävettää, etten omista suomenhevosta. Mutta onhan minulla sentään Lähisuomenhevonen, Vilske.

Että ei kun pitkä päätyyn ja perään! Ei suokki mihinkään katoa – kun ei päästetä!