Ei pysähtynyt.

Heippa kaikki! Kirjoitan teille nyt siksi, että sen aikaa pysyn pois saaristolaisnappien kimpusta (päällä paksu siivu juhlajuustoa, LIDL). Koko muun ajan vedänkin niitä kuin henkeni olisi siitä kiinni. On jäänyt ns. syömisvaihde päälle. En voi sanoa, että se on kamalaa, koska saaristolaisnapit ovat ihania. Juusto myös.

Kierre on valmis.

Taannoin, kun köröteltiin Lapeenrantaan, muisteltiin lapsen kanssa omia ensikohtaamisiamme hevosten kanssa. Oma muistoni kirvottui siitä, että ajoimme käytännössä Lemille. Olin siellä pikkutyttönä kesäsiirtolassa. Sillä nimellä kutsuttiin lasten kesäleirejä, jotka kestivät liian kauan. Oli siellä yksi ilopilkkukin: yhtenä päivänä räntsille tuli hevonen. Se oli tietenkin suomenhevonen, ja sillä oli selässään armeijansatula. Se tarkoitti vain yhtä asiaa: pääsemme selkään! Jee! Olin tuolloin kutakuinkin 8v ja hevoshulluuteni alkumetreillä. Kohotin itseni heti asiantuntijaksi, sillä olin jo lukenut monta hevoskirjaa ja olin siltä osin aika hyvin kärryillä ns. kaikesta. Olin ollut hevosen selässäkin muutaman kerran. Osasin siis pidentää ja lyhentää jalustimia, josta olin tosi ylpeä. Säädin ne heti itselleni sopiviksi. Joku täti talutti, siitä olin vähän huonona. Mentiin pelkästään käyntiä, ja muistan miettineeni, että pitiköhän käynnissäkin keventää. En muistanut, joten kevensin varmuuden vuoksi, sillä halusin antaa ammattimaisen kuvan kavereilleni. Halusin, että he kysyvät mitä teen. Oli hienoa olla osaaja.

Osaaja.

Tytär muisteli ensikohtaamistaan ensimmäisen vuokraponimme kanssa. Lapsi oli jo käynyt alkeiskurssin, niin johan sitä hallitaan yhtä ja toista. Laukan onnistuneesti nostettuaan poni ei meinannutkaan hiljentää. Se laukkasi monta kierrosta putkeen ja lapsi yritti jarruttaa monta kierrosta putkeen. Lapsi muistaa painineensa pelon ja ihastuksen välimaastossa. Periaatteessa teki mieli mennä paniikkiin, mutta. Kysyin häneltä miten meni. Vastaus tuli heti: “Tää on ihana!”

Ei se Pullukan ostaminen ollut yhtään sen hohdokkaampaa. En osannut ratsastaa sillä yhtään ja se oli ihan hirveä. Se oli myös karsinassa vähän takakireä. Mikä ihme sai ihmisen ostamaan sellaisen eukon? Osasi se kyllä hypätä. Ja kas, niin siitä tuli maailman rakkain eukko. Ihme juttu.

Eilen kävin taas sillä hassulla tammalla höntsäämässä. Uskon, että tällä kertaa pääsin jollekin ymmärryksen asteelle hänen kanssaan, sillä tamma hakeutui ihan kuolaimelle asti. Hän oli rento ja oikein mukava. Ainoa miinus ratsastuksessani oli ratsastustoppahousut, jotka olivat a) liikaa, b) hinautuivat keventäessä joka askeleella ylemmäs ja ylemmäs niin, että lopulta minulla oli lähes toppashortsit. Alalenkki olis kova sana.

Jos saan osaset kohdalleen, menen huomenna Hilpan selkään. Raporttia tulee!

Miten niin hirveä? Ihan ok.