Kuva: Anne Jääskö

Ollaan sitten Hilpan kanssa palattu kunnolla harrastuskantaan. Se tarkoittaa sitä, että satula-asiat on kunnossa ja urheilu tuntuu kiinnostavan. Siitä merkkinä oltiin tänä aamuna piiiiitkäst’ aikaa yksityisellä estetunnilla (yksityisellä siksi, että ollaan vielä aika häröjä). Viime kerrasta onkin jo kuukausia, joten hups.

Alkuverkka meni ihan asiallisesti, tosin pikkupirjo oli jännittynyt. Toljotti milloin mitäkin, kaula jäykkänä. No, siitä sitten aloiteltiin puomeja juoksemalla, ja se meni ihan asiallisesti. Kun siirryttiin ristikon ylittämiseen, pikkuneiti aloittikin aivan hirveän kiemurtelun. Voi helvata, tuumin, mutta kyllä se siitä oikeni. Paitsi kun alettiin mennä rataa, hän venkoili niin maan perusteellisesti (copyright Reinikainen), että maneesiin muotoutui huutoäänestys. Ope huusi ”jatka laukkaa” ja minä huusin ”ei se perkele nyt onnistu”, johon opettaja ”jatka laukkaa”, johon minä ”EI TÄSTÄ NYT VAAN TULE JUMALAUTA MITÄÄN!” Näin avattiin keskusteluyhteys. Ope täsmensi, että minun pitää komentaa Hilppaa, ettei se saa tehdä ihan mitä parhaaksi näkee ja minä huusin, että MITÄ MÄ TEEN! Sitten käytiin keskustelu siitä, kuinka nuori hevonen hakee rajojaan, eikä tiedä mitä saa tehdä ja mitä ei, ennen kuin näytän sille. Hetkellisesti on oltava tiukka, jotta ajatus menee perille! Ahaa, uskallanko siis? ”No pakkohan sun on”, sanoi ope.

Ope varmaan nauttii täysin siemauksin tällaisesta dialogia vaativasta tädistä, joka haluaa hukkua tietoon!

Ekat kisat!

Sitten otin uuden ”Luulot Pois Pikkuhevoselta” -asenteen ja aloin hieman ratsastaa. Ja voitteko kuvitella: HILPPA MENI AIVAN TÄYDELLISESTI! Kerta kaikkiaan upea oli viimeinen kierros, jossa hypättiin kuusi estettä. Nyt uskon taas huomiseen! Pyytelin lopuksi anteeksi opettajalta, kun huusin ja jankkasin. Ope sanoi, että paljon parempi se on kuin rynnätä suu mutrussa kentältä ulos. Pois se minusta! Haluan vaan tietää tarkkaan mitä kuuluu tehdä, kun nuorikko sikailee. Nyt se aukeni.

Muutenkin ope avasi vähän nuorten treenejä. Että hyppääminen pitää aloittaa niin, ettei verkkaa hirveän pitkään, koska pikkuhevoset väsyy nopeasti. Sitten kun ne on vertyneet kunnolla ja rentoja, ne ei enää jaksakaan. Semmosta tähtäyshommaa, siis! Mutta harjoitukset jatkuu, sillä kahden viikon päästä on KISAT! Meidän kolmannet (siis este)!

Tokat kisat! Kuva: Lotta Linjala