Moni on sanonu mua hyvännäköseks…mut hei terpat kaikille osteopaateille! Ootte ok porukkaa!

No nyt on tieteellistä tutkimusta käsissä! Jos se oli keskiviikko, kun osteopaatti kävi, saatettiin mennä yli viikonlopun ihan kevyellä liikunnalla. Kaksi päivää sai Masa-heppa pelkästään kävellä, ilman ihmistä. Kolmantena päivänä hän otti loimensa ja kävi. Tai no, käytännössä minä juoksutin. Halusin analysoida mahdollisimman tarkkaan miltä liike näyttää, ja sehän onnistuu parhaiten sivusta katsomalla. Samaan aikaan toisaalla lapsi haki hyppykokemuksia vanhalla veijarilla, eli Pullukka pääsi pitkäst’ aikaa paahtamaan yli lankkujen. Arvatkaa oliko rouva touhuissaan? Oikea vastaus on: oli kyllä. Siellä ei paljon akulouhimiesten edesottamukset kiinnostelleet, kun esteratsu viiletti yli aitojen. Tuhina vaan kuului (kuuluu aina, ihan hirveä tuhina).

Masa oli hieman tönkkönä siinä sitten narun perässä. Etenkin oikealle laukkaaminen oli hänen mielestään melko- ellei tosihuono idea. Oikein irvisteli ohimennessään. Hyväksyin tilan, sillä Osteo-Tiina oli sanonut, että ratsu voi olla huonompikin, ennen kun kroppa alkaa asettua uusiin uomiinsa.

Kiitämme: liikkui ylipäänsä mihinkään.

Moitimme: irvisteli mennessään.

Pari päivää siinä taisi mennä omistajansa kanssa touhutessa, kunnes lapsi meni uudemman kerran Masa-Pertin selkään. Oli ilta, pakkasta ja kaikki oli muutenkin pielessä. Sen lisäksi, että hevon ratsastettavuus oli surkea, kehitimme oikein kunnon äiti-lapsi-sanaharkan tallin pimenevässä miljöössä. Ilta päättyi siis paitsi harkintaan harrastuksen lopettamisesta, myös kokonaisvaltaiseen kiukkuun ja pahaan mieleen. Onneksi aamu on iltaa viisaampi. Seuraavana päivänä lapsi meni koulutunnille Masalla. Ei ollut kummoisisa toiveita onnistumisesta. En nähnyt alusta asti, mutta jossain vaiheessa menin katsomaan, enkä ollut tuntea ratsukkoa. Niin yhtenevä, sopuisa, linjakas ja kokonainen oli yhteistyö ja voidaan sanoa, että myös liikesarjat. Oli väistöä ja oli laukkaa ja mitä kaikkea, mikä oli aiemmin ollut pienelle Matille NIIN vaikeaa. Ja nyt hän paahtoi kuin pieni saksanpaimenkoira! Aivan kerrassaan onnellisena siitä, että saattoi palvella. Lapsi selässä sanoi lähes tirauttaneensa, kun väistöt olivat niin hienoja ja pehmeitä.

Ilta meni totaalisessa huumassa. Tältäkö mahtaa olympiamitalistista tuntua?

Kiitämme: elämää.

Moitimme: hitaita hoksottimia. Miksen aiemmin tajunnut, että osteopaatti ON RATKAISU? KAIKKEEN.

Seuraavana iltana oli vuorossa estetunti. Siinä on Matti-Jalmarilla ollut myös haasteita, kun ei ole oikein ollut oma kroppa hallinnassa ja esteetkin pitäisi ylittää. Mutta. Tällä kertaa pikku ratsumme IMI esteelle ja loikki yli niin kuin olisi aina onnistunut siinä mitä parhaimmin. Aivan valtavan hienoa, tiedättekö! Sanotaanko näin, että koskaan ei ole satasen seteli löytänyt parempaa paikkaa, kuin tämä osteopatiaan sijoitettu raha. Nyt on nimittäin eläimellä hyvä olla, ja niin muodoin myös ratsastajalla.

Seuraavassa Eläköön osteopaatit -numerossa hukutamme osteopaatit hellyyteen ja rahnaan. Myös alkoholi niille kuulemma kelpaa.

Suositus!