Ehe, ehe! Kuulen jo, kuinka viäräleuvat hihittelee, että ONKO HEVOSIA JO HAMMASLÄÄKÄRINÄKIN, HIHHHIHHII! No ei kai. Tällä kertaa on kyse maamme ykköshevoshampilääkäristä, jonka nimi on Jukka Holopainen. Hänet löytää Vermosta.

Tapasin ensi kerran tämän Jutiksi kutsuttavan herran jo varmaan 25 vuotta sitten, kun olimme molemmat nuoria ja freesejä. Nyt ollan vain JA. On siis historiaa hammashuollosta jos toisestakin, yhdessä ja erikseen.

Omalla kohdalleni sattuneista suurin remontti kohdistui Pullukkaan, joka Hollannista tullessaan oli niin purentavammainen, että voihan. Pullukka tuntui silloin muutenkin vaivaiselta, ja ajattelin aloittaa vyyhden purkamisen hampaista. Hyvä, että aloitin: rouvalla oli AALTOPURENTA. Se tarkoittaa juuri sitä miltä se kuulostaakin. Hampaita ei käytännössä voinut hinkata eestaas, koska aallot sen estivät. Peräänanto ei ollut MAHDOLLINEN.

Probleema saatiin purettua ja elämä jatkui.

Tähän kohtaan haluan painottaa, että arvostan valtavasti kaikkia hevosten hampaita hoitavia lääkäreitä. Jokainen heistä myös tietää, että yksi on erikoistunut yhteen asiaan enemmän kuin toinen. Juti on erikoistunut hampaisiin jo kauan, joten kaikkea on nähty ja osataan myös katsoa.

Lähtöjäänhän hevoselta poistetaan raspattaessa ikävät piikit, jotka tekevät poskiin pieniä verenpurkaumia. Joskus myös kieleen. Se, mitä edistyneempi lääkäri osaa katsoa, on purenta ja sen kokonaislähtökohta suhteutettuna pään luustoom. Sanoin esim. Jutille, että Hilpan naamahan on vähän vino. Hän oli asian jo huomannutkin, ja sanoi, että ei tämä ole pahasti vino, mutta voi vaikuttaa purentaan jonkin verran. On kuulemma nähnyt hevosia, joiden koko nenäpii on ihan killissä, ja se vaikuttaa purentaan jo aika paljon.

Mitä Hilpalle sitten tehtiin?

Hampaiden jokuset piikit raspattiin pois, purenta korjattiin suoraan. Matkalla olleet kaksi pienen pientä sudenhammasta poistettiin. Se vaatii paitsi näppäryyttä, myös lihasvoimaa. Yllättvän pienet muuten ne sudenhampaat! Juti on tainnut ennenkin asioida tätein kanssa, sillä hän kysyi heti poistettuaan sudenhampaan HALUANKO SÄILYTTÄÄ SEN. en halunnut, mutta kuvan otin kyllä.

Jaa niin, trailerillahan me Vermoon matkattiin! Ja koska ollaan traikun kanssa liikenteessä, aina sattuu ja tapahtuu. Olimme ryhtymässä lastaamaan aamulla klo 8, kun toki havaittiin, että traikun sähköpistokkeen jengat olivat ns. viturallaan. Asian korjaamiseen meni hetki. Sen jälkeen lastattiin Kieloa ja Hilppaa seuraava ”hetki”. Kun sitten oltiin jo melkein klinikan pihalla, huomattiin, että aijaa, ei sinne enää ajetakaan Vermon parkkipaikan kautta. No, ei kun uukkaria tilanteeseen, ja sehän on aina kiva kopin kanssa.

Perille kuitenkin päädyttiin, sekä klinikalle että sen jälkeen kotio, eikä laskukaan ollut posketon.

Nyt sanon vain: HOITAKAA HAMPAANNE, SEKÄ SINÄ SIINÄ, ETTÄ HEPPASI. Se tulee halvemmaksi kuin se toinen vaihtoehto.