Melko jees!

Okei, okei, olen kehunut isäni ikivanhoja saappaita ja vauhkonnut, kuinka ihanat ne ovat. Nainen minussa kuitenkin huutaa salaa: ”Haluan edes joskus näyttää oikealta ratsastajalta!” Olen vaientanut tuon naisen todella pitkäksi aikaa, koska Hilppa on tarvinnut uuden loimen/kengät/irtopalakuvauksen/ratsuttajan jne. Nyt loppuu, jumankekka! Minä hankin itselleni elämäni ensimmäiset ja viimeiset mittatilaussaappaat.

Päivää! sanon ensin. Haluan DeNirot, kiitos, jatkan. ”Koulumallisetko?” kysyy ystävällinen myyjä Hipposportissa. ”Ei helvetissä”, sanon minä, jonka koulumariointi on vieläkin kesken. Vieläkin kuvittelen olevani esteratsastaja, vaikka olen kai syksyllä hypännyt viimeksi. Ei ne faktat, vaan se fiilis!

Tämän saappaan nähtyäni tiesin, mitä on rakkaus.

”No niin”, sanoo myyjä, ”se on sitten tämä malli mistä lähdetään rakentamaan!” Saan jalkaani ihanan mustan saappaan ja alan heti vauhkota, että ruskeat pitää olla. ”Juujuu, väriin ehditään kyllä palata, vaihtoehtoja on vaikka kuinka. Katsotaan nyt ensin koko, pohkeen pituus ja paksuus.” Okei. Käy ilmi, että toinen pohkeeni on puoli senttiä tuhdimpi kuin toinen, ja että se on kuulemma ihan normaalia.

Ihmepalalla mittailtiin pohkeen pituutta.

Sitten siirrytään tutkimaan saappaanvarren pituutta. Päädymme erikoisen lisäpalasen avulla tavattoman pitkiin saappaisiin, koska kinttuni ovat pitkät kuin kesäyö. Sanovat, että se on hieno asia, mutta koska olen aina elänyt niiden kanssa, voin kertoa myös jokusen paikan, jossa niistä ei ole etua: juna, bussi, vene, lentokone, limusiini, Honda Monkey, ponilla ratsastaminen.

Näitä tosiaan on kaikenmoisia. Saa olla ekstroverttikin!

Sitten päästään vihdoin väriin. Vaahtoan haluavani konjakin väriset saappaat. Sellaiset, joita näkee taitavilla ratsastajilla. Olen täysin varma, että ratsastukseni kohoaa ns. nextille levelille, kun jalassani on upeat saappaat ja housut, joiden vetoketju ei aukene itsekseen. Ja sitten valikoidaan vielä mahdolliset bling-blingit ja krokokuviot. Niitäkin saa tilata jos mielii. En mieli, minulla on arkkitehtooninen maku ratsastusvarusteissa. (Tyttäreni muuten sanoo ratsastavansa paremmin hienoissa vehkeissä. Aion kokeilla tuotaKIN konstia.)

Kaavake kuntoon ja saapas perheeseen!

Sitten lyödään tilaus lukkoon! Iik! Elämäni ensimmäiset, oikeasti sellaiset saappaat, jotka haluan! Nyt alkaa piinallinen kuuden-kahdeksan viikon odottelu. Sen jälkeen voitte olla varmoja, että joka jumalan kuvassa vilahtaa IHAN SATTUMALTA maailman hienoimmat saappaat.

Keväällä tämä saapas ja sen kaksoisveli muuttavat meille. Tai voi olla, että rakennan heille oman talon.

Tuli mieleen lapsuusmuisto. Kun äiti vihdoin suostui ostamaan minulle kauan kaipaamani Aiglen kuminahkasaappaat (veikkaan, että elimme 70-luvun loppua), nukuin niiden vieressä. Nythän minulla onkin leveämpi sänky kuin silloin, joten tervetuloa vaan uudet saappahat, minun ja koiran viereen! Kyllä mahtuu.

Täältä niitä saa: Hipposport.

Ai ettien että!