Älä sinä siinä valita, hirnu niin kuin minä!
Juuri kun pääsin keuhkoamasta, että nyt lähtee, niin motivaatio kyykkäsi. Tai itse asiassa se on kyykännyt jo jonkun aikaa. Joku teistä lukijoista kommentoi, että pitääkö aina olla niin hyvä, eikö voi vaan mennä niin, ettei hevoselle tule hirveän huono olo. Varmaan voi, mutta en minä. Minä haluan saada itsekin hyvän olon! Semmoisen, että olen tehnyt jotain oikein. En välttämättä koko ajan, mutta edes lopuksi. Ja joskus sekään ei vaan riitä ja sekin pitää hyväksyä. Silloin on hyvä ottaa etäisyyttä lajiinsa, ettei ala puristaa mailaa.
Tällä hetkellä ongelmani on se, että jo kevyessä ravissa alkaa tuntua siltä, että jotenkin kampean sitä hevosta liikkeelle. En tiedä johtuuko se istunnastani, hevosesta, satulasta vai kaikista edellä mainituista, mutta ikävä on fiilis. Pitäisi ikään kuin ravata hevosen hengityksen mukana, mutta minä jotenkin oudosti KAMPEAN. Välillä saavutan hetken rentouden, mutta sitten taas kadotan kontaktin. Hevonen tuntuu olevan ns. levällään. Ja kas, niin olen minäkin. Ja kun hevonen on oma, ei ole pakko ratsastaa sillä. Voi pistää lapsen selkään useammin ja juoksuttaa ja mitä kaikkea. Lupasin Pullukalle, että huomenna menemme luontoon. Se on onneksi kivaa sekä minusta että hänestä.
Onhan se tietysti myös rahakysymys, tämä urheilu. Laitan kaikin mokomin rahaa siihen, että lapsi kehittyy, mutta sehän on itseltä pois. Jos tunnit maksavat nyt jotain 165 kuussa, niin siihen kun pistäisit meikäläisenkin tunnit, niin onhan se tyyristä. Ja toki hevoisten ylläpito siihen päälle, reilu tonni. Toisaalta, rahalla on helppo perustella vätystely. Ihan varmasti jos haluaisin käydä tunneilla, keksisin tavan, miten se onnistuu järkihintaan. Mutta kun se motivaatio tosiaan…saako sitä nykyään Hipposportista? Pitääpä kysyä. Kaikkea muuta siellä jo onkin. Itse asiassa viime viikolla kävin juuri Hipossa hienon keskustelun nahkaniekka-Samin kanssa, joka siis korjaa satulat ja muut nahkavermeet. Pohdittiin, että missä tapauksessa kannattaa korjata nahkasaappaaita ja missä tapauksessa ostaa uudet. Minullahan on tunnetusti isäni n. 50 vuotta vanhat saappaat, jotka hän on teettänyt itselleen Puolassa. Pitäisikö tässä itkeä vai nauraa, kun ne on mulle sopivat? No kumminkin, niin ne on TODELLA hyvää nahkaa ja ällistyttävän hyvässä kunnossa. Rohkenen väittää, että harvat nykysaappaat ovat niin laadukasta kamaa. Sami nyökkäili, niinhän se menee. Kyllä semmoisiin saappaisiin kannattaa vielä satsatakin. Jos nahka ei ole kummoista, kannattaa ehkä hankkia uudet. Kerron teille heti kun mun saapasprojekti alkaa!
Ja kuntouutisia! Ensimmäinen, HELVETILLINEN kuntoviikko takana! Käytännössä olen heilutellut kahvakuulaa ja kyykkäillyt henkeni edestä Helsingin Kisahallissa, jossa reenaavat muutkin ikämiehet. Jalkavoimani ovat ala-arvoiset, mutta kehitystä taivaan kiitos on jo näköpiirissä. Avaan tarinani muodossa ”KATSO MITEN HÄN TEKI SEN” heti kun PT lähettää mulle kuvia ja oman sivunsa osoitteen. Täältä tullaan elämä!
Viimeisimmät kommentit