Juuh, SAATTAA olla, että toisinaan vähän korpeaa ajatuskin maneesiin menosta. Ei olla kumpikaan Hilpan kanssa mitään erityisiä työn sankareita. Tykätään fiilistellä luonnossa. Toki minä tajuan, että välillä on ihan viisasta vähän neuvotella avuista kentällä, jotta asia on sitten selvä, kun ollaan luonnon armoilla. Eilen oltiin luonnossa laukkaamassa KOVAA! Ai että se puhdistaa sekä ihmisen, että hevosen mieltä. Lisäksi teimme jotain, mikä ei ole koskaan onnistunut aiemmin: mentiin ravissa banketti! Aiemmin Hilppa on AINA pysähtynyt banketin eteen, tutkinut sitä ja hypännyt sen päälle vasta sitten. NYT SE MENI YKKÖSELLÄ SISÄÄN! Miten hienoa!
Tänään olimme mukana puomihaasteessa. Paljonkohan niitä puomeja oli, kymmenen? Oli määrä mikä hyvänsä, mutta ravipuomit menivät kyllä hienosti. Laukkapuomien kohdalla sen sijaan tilanne lössähti. Rytmiä ei meinannut löytyä sitten millään. Olen varma, että yliratsastin kuin mikäkin hullu yliratsastaja. Sitten otin väliajan ja käveltiin hiukka. Päätin, että perskuta, täältä ei lähdetä ennen kuin minä keskityn vain pitämään kädet ja jalat hiljaa ja Hilppa saa hoitaa puomipuolen. Olipa kiva huomata, että kun itse lakkaa sekoilemasta, hevonen löytää rytminsä ja kipittää laukkapuomitkin oikein nätisti. (Niitä oli neljä peräkkäin.)
Hilppa on edelleen melko kummallinen, tai siis hidas kiropaktikon jäljiltä. Iloksemme pääsemme viikon päästä taas asian päälle. Geert Meersseman tulee taas alueelle, ja Hilppa kuskataan hoitoon. Saapa nähdä mikä on tulos tällä kertaa. Ratsastaminen Hilpurilla on nyt erilaista, mutta Jykke sanoi, että looking good. No sillai kai!
Kuinkahan usein sitä lähtee ratsastamaan tietyt ajatukset mielessään. Että oli hidas jalalle viimeksi, saispa sen liikkeelle tänään. Ja voi ei, jos se on taas hidas. Mitä sitten? Paskaako sillä on väliä, jos hänellä kestää motivoitua? Maastossa Hilpalla on toisinaan tapana nähdä esim. kaatuneet puut mörköinä. Kun kehun sitä kovasti ja kannustan, se menee hyvin urheasti niiden ohi, eikä edes hypeksi sivulle. Se on kiitollinen kannustuksestani. Miksipä se ei toimisi maneesissakin? Pakkoko sinne on lähteä nuttura kireällä jotain upeaa haikaillen? Eikö riitä, että katsellaan mitä tuleman pitää? Tämä on siis puhetta itselleni.
Ei muuta kuin viikonloppuja sinne!
Viimeisimmät kommentit