Eilen oli Lapsen vuoro ratsastaa. Hän sai hypätä esteitä. Olin kateellinen. Pidin suuni kiinni. Onko laitaa olla kateellinen omalle lapselleen? Ei ole.
Sain sentään harjata hevosta. Siinä alan olla jo aika hyvä. Tekniikka on kunnossa ja hevosen kropan yksityiskohdat hallussa. Ei kyllä tarvinnut mikään erikoismies olla, kun huomasin ihmeellisen patin hevosen kankussa. Valkku ei ollut vielä tullut paikalle, joten otin kuvan ja laitoin hänelle. Ajattelin, että no niin, hevonen kuoppaan ja hyvästi estetreenit, kummalta hyvänsä. Lihas irti ja kuolo korjaa tms.
Vastaus oli inhottavan pragmaattinen: ”Varmaan ötökkä osunu suoneen, sillon tulee tuon näköistä jälkeä.” Mitä, eikö Hilppaa lopetetakaan? Jaa. Sitten vasta räpläilin pattia kunnolla. Ei vaikuttanut mihinkään. Ei ollut kipeä. No ei sitten!
Ei kun lapsi selkään ja liikenteeseen! Siellä ne sitten hurvittelivat, Hilppa oli melko kiltti ja asiallinen, vaikkei sillä oltu hypätty pitkiin aikoihin. Jaa mutta hyppäsinhän mä muutaman esteen viime viikolla yksi päivä. Valehtelin.
Ensi viikolla on jännän ääri: maastoestetreenit! Ja sinne saan mennä itse! Tämän viikon sunnuntaina mennää hevosten kanssa uimaan. Kokisin sen myös jännäksi. Mutta huomenna vasta jännää onkin: mennään Hipposportiin sovittamaan koulusatuloita! Raporttia seuraa!
Viimeisimmät kommentit