”Tässä olen virkeä ja eloisa, koska tykkään loikata yli aitojen. Ne on ihan pystytetty tänne meitä varten.” (kuva n. tuhannen vuoden takaa)
Kyllä, olen jo valjastanut hevoseni pari kertaa satulaan. Ihan kokeilumielessä. Ekalla kerralla se rempoili kuin mikäkin nuorikko, oli ilta ja maneesissa vähän kylmä. Se on yleensä toimiva ratkaisu Pullukan kanssa. Seuraavan kerran erehdyin lassoamaan sen tarhasta keskellä päivää, HEINÄ-AIKAAN, mikä sika. Kävimme luonnon kauneuden vuoksi metsikössä, jossa meinasikin sitten sydän lakata jumpsuttamasta, koska siellähän kyykki marjanpoimija. Ei siis mikään mies. Ettäs kehtaa kerätä puolukkaa keskellä metsää ilmoittamatta siitä hevoselle etukäteen. Hevosparka oli aivan tolaltaan. Pääsimme tilanteesta kuitenkin voittajina yli, ja puolukkahenkilökin elää yhä.
Sitten tein sen virheen, että kurvasin kentälle, jossa ei ollut muita hevosia. No, siellähän oli vallan tyhmää, koska EI OLE NIITÄ TOISIA HEVOSIA. Alkoi Pullukkaa tympiä siihen malliin, että eteen ajavista avuista meni jakeluun kaikki, mutta vain kolmen askeleen ajaksi. Sen jälkeen nyypähti vauhti. Joka siunaaman hetki tätä nahkeilua sitten ympäri kenttää. Voi vitja että se muuten on ärsyttävää. Oli raippa (kyvyt esiin -keppi) ja silläkin napsautin ”tehostamaan pohkeen vaikutusta”, mutta hauskasti se hevonen taas unohti kolmen askeleen kuluttua mitä tässä oltiin tekemässä. Ihan kuin koiranpentu, nukahtaa kesken laukka-askeleen.
Korjasin istuntaani niin raivokkaasti, että meinasin tulla alas koko Muumin selästä, jotta en varmastikaan häiritse hänen liikettään puristamalla kyljistä. No en puristanut. Hän vaan penseili sydämensä kyllyydestä.
Nyt kysynkin miten tällaisessa tilanteessa toimitaan: Mennään kotiin ja keitetään kupposet kaffetta? Pukeudutaan maailman suurimpiin kannuksiin, jotka ottavat kylkiluiden välissä, sisäelimien lomassa yhteen, kun annan ”eteen ajavia apuja”? Räiskin kepukalla? Harjoitan siirtymisiä 3-5 tuntia? Peruutan henkeni edestä? (se onnistuu muuten hienosti) Onko hevosille jotain motivointipelejä? Vai onko kerrassaan järkevintä katsoa kelloa mihin aikaan näitä harjoituksia vääntää? Maastossahan tämä vauhtiasia ei ole mikään ongelma. Siellä jaksetaan kyllä. Käynkö siis pelkästään maastossa? Vedätetäänkö mua nyt?
”Häh? Mikä on ongelma?”
Kyllä nämä tammat on ”jänniä” eläimiä. Eilen illalla oli maksimaalisessa kiimassaan Pullukka paiskonut suolakivitelineenkin tuhannen peen päreiksi, koska viereinen vastaruunattu jolppi ei antanut riittävää huomiota. Heidät erotettiin. Voi Pullukkaa, ehkä sen vaan pitäisi olla aina raskaana.
Mäkin tahdon tietää, miten pitäisi menetellä! Kotikentällä ei sentään ole katsojia ja tuomareita, mutta kouluradalla mikään ei ole tyrmistyttävämpi tunne kuin se, kuinka äskeinen verkan liitokavio kaivaa kavionsa kenttämateriaaliin ja esittää hiiiidaaastettua rataa ”krooh pyyh zzzz”-puhekupla pään päällä….
… olisiko yhteistyöharjoituksia Natural Horsemanship -tyyliin avuksi? Siihen tarvitaan toki paljon kärsivällisyyttä ja aikaa. Oletan että oman hepan kanssa tämä olisi helpompaa kuin rats.kouluhevosen kanssa (tai ei :)…). Oman hepan kanssa kun on paljon enemmän aikaa luoda hyvät välit… (tai sitten ei :)…). Minä nyt yritän sanoa jotain järkevää, ensi rats.tunnilla ”omaksi” tulee varmasti se heppa joka seisoo neljä tolppaa maassa ”pitäisikö liikkua?”. Voimaa ei mulla ole 400 kiloa vastaan ja kipua en halua antaa (sitä paitsi kipu saa hevosen sulkeutumaan itseensä, eikä yhteistyö silloinkaan suju) joten yritän olla fiksu, kääntää hevosen pään ja lavat edes liikkumaan, niin loput seuraa. Olenko ollut liian kova kädestä kun se noin pysähtyy tai siirtyy raviin kesken laukkaosuutta? Olisiko ultrapehmeät avut tehokkaampia kuin yhä kovemmat, kunhan hevonen voisi luottaa siihen etten menetä malttini ja potkaisen… ? Onko minun kärsivällisyyden puutteessa se vika… Minä vain kysyn itseltäni, ja nämä ajatukset tulivat mun päähäni… Hyvää jatkoa ja hyvää yhteistyötä kauniin hepan kanssa!! … ja varsankin!!