Niin onnekas olen, että pieni Poppanamme on hitokseen hyvissä käsissä Savossa! Seppäs-Jaana kanavoi rakkaan Esko-hevosensa poismenoa puunaamalla nipun varsoja näyttelyyn. Joukkoon mahtui kivasti meidän uusin kruununjalokivemme Poppana. Olenhan itse tiennyt alusta asti, että Popsukka on kaunis kuin sika pienenä, mutta nyt sen pääsevät toteamaan myös viralliset tahot.

Jaanahan oli jo ensitöikseen opettanut varsat menemään itse kuljetuskoppiin. Humps, noin. Poppana viisaana tyttönä tajusi heti missä mennään. Äitinsä ei ole mikään puupää, ja samanlaista sakkia näemmä on jälkikasvunsakin, ainakin tammat (Tiina, mitä sanot Lennistä?).

Ipanat pestiin ja letitettiin ja sitten menoksi. Poppanaa onkin lotrailtu vesiboksissa jo ihan vauvasta. Meillä on ollut tapana viedä äiskä vesariin jo hyvissä ajoin, niin varsakin saa hyvän suhteen suihkutteluun. Itse asiassa viime vuoden kesällä vietiin Pullukka ja Poppana vesariin, koska Poppanalla oli ripulipylly. Oltiin Lapsen kanssa valmistauduttu pieneen pakkotilanteeseenkin, mutta pyh! Poppana nautti pyllyn pyykkäämisestä täysin rinnoin. Eipä sen kanssa ole ollut vaikeuksia oikein missään asiassa.

Näyttelyssä tietenkin jännitti vähän, mutta hyvä käytös ei unohtunut. Pieni Pumppernikkelimme sai samat kokonaispisteet kuin siskopuolensa Hilppa samassa iässä! 37 pistettä ja kakkospalkinto. Mutta hei: se on pelkkä ulkonäkö ja ravi JUURI SINÄ PÄIVÄNÄ! Hilppa sai paremmat ravista, joka sillä onkin tarpeen tullen ihan jees. Poppana sen sijaan on JO NYT profiloitunut pesunkestäväksi estehevoseksi, joten oottakaas kun Kyvyt esiin tulee kohdalle!

Nyt kun onnistumisasiat on kerrottu, niin on vähän muutakin. Toissa päivänä istahdin Hilpan selkään kahden vapaapäivän jälkeen. Se ei liikkunut mihinkään. Hetken siinä yritin jotain, ja totesin, että ei prkl, nyt on outoa. Laitoin heti jo illan kähmässä viestin sekä Jykelle että ell-Monalle, että SOS. Jykke muistutti, että sehän oli vasta reilu viikko sitten kiropraktikolla, joten voi yhä oirehtia sitä! Etenkin kun Geert lonksautti jotain kohdilleen PÄÄSTÄ. Se saattaa kuulemma viedä pitkäänkin. Jykke sanoi, että liikuta kuitenkin. Uskoin, ja lähdin eilen illalla varovasti maastoon. Alkumatka oli aika nahkeaa, mutta kun vaihde löytyi, hän meni kuin rusakko! Oli ihana fiilis, kun annoin Hilpan itse valita mikä olisi hyvä vauhti, ja hän laittoi laukaksi! Jumankekka, kyllä siitä hevonen vielä tulee.

Niin se menee, aalloissa ylös ja alas. Koira täytti keväällä 12, ja alkaa olla yhtenä päivänä köpö ja seuraavana ihan pirteä. Luopumisen ajattelu pitää aloittaa jo. Se tulee kuitenkin, vaikka tehtäis mitä. Rakastakaa niitä lemmikkejänne!