Mitä jos esim tämmöinen kaveri ottaa hiukka nokkiinsa raketeista?

Mitä jos esim tämmöinen kaveri ottaa hiukka nokkiinsa raketeista?

Hyvää uutta vuotta kaikki! Meillä se sujui kivasti, jos ei lasketa sitä tosiasiaa, että paukuttelu alkaa lapsiperheen suosimalla pientaloalueella AINA kahta päivää aiemmin kuin laki sallii. Ei tietenkään pauku koko ajan, mutta ihan yhtä hyvä vaikutus on silloin tällöin jysähtävällä ilotulitteella. Koira menee totaaliseen paniikkiin tunneiksi. Ja jos kyseessä on keskikokoinen (24 kg) koira, se on kutakuinkin hallittavissa. Rauhoittava lääkitys on ainoa mikä meillä auttaa, mutta sitäkään en viitsisi antaa montaa päivää peräjälkeen ”varmuuden vuoksi”. Viime yö oli tietenkin ihan normaali, pauke alkoi ihan tosissaan viiden jälkeen ja meillä oltiin varauduttu. Odottelin sitten kolmeen asti, että josko pauke loppuisi. Ei loppunut. Yritin väkisin roudata koirat ulos pissalle, mutta eihän sieltä mitään tule. Loppui oma jaksaminen sitten siihen. Menin nukkumaan muutamaksi tunniksi ja heräsin aamulla ennen sianpieremää päästämään koirat pihalle. Mitään ei tullut vieläkään, koska pelotti ja rakettien haju oli edelleen ilmassa.

Sisällä ollessani luukutin sekä Netflixiä että telkkaa jotta pauke ei kuuluisi. Molemmat koirat tuijottivat mua koko yön. Apropoo, kello on nyt 16.25 ja pvm 1.1.2017 ja pauke jatkuu yhä.

Koen silti olevani ihan leppoisessa tilanteessa verrattuna hevostallin pitäjiin tai – METSÄNELÄIMIIN. Naapurin kanssa vertailtiin pikaisesti yöllä koiriemme vointeja ja hän totesi nähneensä pihallaan aivan sekaisin olevia rusakoita. Ne ovat varmaan NIIN paniikissa, kun ovat muutenkin huolestuvaa sorttia. Kuka niille selittää, että TÄÄ ON VAAN KATO TÄÄ UUS VUOS, JA SUOMI TÄYTTÄÄ KATO 100 VUOTTA, ON VÄHÄN ISOMMAT BILEET. Jep, ai no sitten! Mikäs hätä tässä on.

Hevostallien pitäjiä oli Facebookin perusteella moneen junaan. Oli niitä, joiden hevoset eivät olleet moinaankaan, niitä, joiden kopukat ottivat tarhoista ritolat jo hyvissä ajoin päivällä, ja niitä, jotka hajottivat paniikkipäissään karsinat. Tätä taustaa vasten on lienee ihan kohtuullista kysyä MITEN ILOTULITUS VOI OLLA LAILLISTA? Olen ollut myös puheissa äitien kanssa, joiden lapset pelkäävät pauketta. Lapsille saa onneksi peltorit korviin ja hevosille korvapumpulit, mutta mites koirat ja metsän asukit?

Ilotulitus on hirmu hienon näköistä, myönnän, mutta ihastelu loppuu siihen paikkaan kun joku pelkää. Onhan sodassakin hienoja tulipaloja ja raketteja. Nyt loppui ymmärrys tätä hommaa kohtaan ihan kokonaan. Ja vielä tämä: elämme Suomi 100 -juhlavuotta, joten arvatkaa kärsimmekö moisesta juhlinnasta tänä vuonna enemmän kuin ikinä?

Tehkää jotain, t.nimim. Mitä teen

PS. Pullukka ja Hilppa kuuluvat onneksi niihin heppoihin, jota juhlinta ei häiritse yhtään.

Emme pelkää.

Emme pelkää.