Anteeksi ja kiitos kaikille, jotka ovat kannustaneet minua kirjoittamaan enemmän. Se on ollut ihan asiallinen kannustus, sillä mitä enemmän kirjoitan, sitä kivempaa se on, ja sitä paremmin kirjoitan! Kävi sitten yhtenä päivänä niin, että tarjosin ideaa hevoskirjasta isoille kustantamoille. Joku kustantamo oli jo aiemmin huudellut, että mitä kirjoitatkin, tuo se tänne. Nyt tuli seinä vastaan kaikissa. Huomasin, että pitää olla keittokirja. Julkkisten keittokirjat ovat kysyttyä kamaa. Arvelivat siellä, että ei tässä maassa hevoset kiinnosta ketään, joten minulle näytettiin ovea. Ei sitten!

Vaan olipa muuan mies, joka ei jättänyt minua rauhaan. Hän on ison talon haarakonttorin edustaja, ja hän jaksoi soitella minulle. Olin jo luopunut koko ajatuksesta, sillä onhan kirjan kirjoittaminen myös pirullisen iso homma. Mies vain jaksoi soitella. Lopulta, olisikohan ollut keväällä, lupasin tavata. Allekirjoitin kustannussopimuksen siltä seisomalta. Deadlineksi määrättiin lokakuun loppu. Tällä tiellä siis olen nyt! Karmea hoppu!

Päädyin lopulta kirjoittamaan oman hevosteluelämäni auki. Olen huomannut, että omasta hevosesta haaveilevia aikuisia on joka paikka täynnä, joten on ehkä ihan okei kirjoittaa ainakin yksi tarina siitä, miten asiat voivat eskaloitua. Uskon, että tosi moni tunnistaa itsensä lukiessaan tarinani. Veikkaan, että suuri joukko meistä on haaveillut omasta hevosesta koko lapsuutensa, ja aikuisena päättänyt vihdoin toteuttaa unelmansa. Jos sitten ihan vinksahtaa, lähtee toki teettämään hevosellaan varsoja. Näistä kaikista tapahtumista on nyt tulossa varoittava opus.

Maistiainen kirjasta, vassokuu:

Yhtenä viikonloppuna tallillamme on kisat. Ilmoittaudun opettajan kehotuksesta sekä koulu- että estekisaan. Koulurata on määrä mennä lempihevosellani Luukaksella, esterata Hanneksella. 

Moni varmaankin ottaisi edellisen illan iisisti ja harjoittelisi kenties koulurataa. Itse lähden parhaan ystäväni Päivin kanssa Ruotsinkylän työväentalolle diskoon. Pihalla törmäämme isoon tyttöön, joka on jo pikku tuiterissa. Hän tarjoaa meillekin tuikut Sorbus-pullostaan, ja kas, yhtäkkiä pullo onkin tyhjä ja tytöillä avoin mieli. Hoipumme pitkin pihaa ja hihittelemme, kunnes Päivin isä tulee hakemaan meidät kotiin. Ilokseni saan kyydin kotiin asti, vaikka Päivi asuu aivan eri suunnalla.

Aamulla kello soikin hyvissä ajoin kuuden korvilla, ja vedän kisahousut jalkaan. Suoraan sanoen en usko, että minulla on kisahousuja erikseen, mutta toiset housuni taitavat olla vaaleammat, joten ne valikoituvat päälle. Jalkaan vedän Aiglen ”kuminahka”-saappaat ja polkaisen tallille. Päässä on hatara olo, ja keskityn lähinnä jännittämään tuleeko aamupala ylös. Saatan olla ensimmäistä kertaa elämässäni krapulassa.

Toivoisin, että kirja saadaan ulos jouluksi, ja what the hell, minustahan se vain on kiinni! Eli saadaan. Sitä sitten pitää ostaman, jotta voin keskittyä huolellisesti kirjoittamaan lisää hevoskirjoja AIKUISILLE. En jaksa enää tyttöjen hevoskirjoja enkä tietokirjoja! Haluan VIIHTYÄ! Seuraava kirja tulee olemaan Huippugroomien tarinat. Sieltä ei draamaa puutu!