Ahhahahaa! Kylläpä nauru maittoi, kun vilkaisin myöhäisiltapäivällä puhelintani: 1 saapunut puhelu henkilöltä Riina Villanen. Kengittäjämme. Minä olen niin kova muija, että annan kengittäjän soitella perään! Todellisuudessa olimme sopineet, että yritetään soitella ja löytää aika, jolloin sekä hän, minä, että Hilppakin vielä ollaan kaikki samaan aikaan paikalla. Meinasi olla monimutkaista. Ei lopulta ollut.

Aiemmin aamupäivällä tapahtunutta: Eläinlääkäri, tällä kertaa WHG Equine sport performancen Giacomo tuli tsekkaamaan Hilppaa. Samaan aikaan toisella puolen tallia Mona ja Lotta tutkivat toista hevosta. Hilpan ei tarvinnut kuin odottaa, että Giacomo asentaa anturit paikoilleen, ja sitten mentiin maneesiin ottamaan jokunen askel. Ensin juostiin ees-taas, ja Equi-Gait (systeemi, joka anturien avulla näyttää onko askel symmetrinen) tutki Hilpan askelluksen symmetriaa. Sitten hölkättiin vielä molempiin suuntiin ympyrällä ravissa. Sitten hiljennyttiin kuuntelemaan tuomiota. Kintereet olivat kuulemma jo täysin okei. Sen sijaan, etunen oli suuttunut kai kintereiden vammailusta niin, että kerrannaisvaikutuksena hankkari oli vähän ärtynyt. Kyseessä oli kuulemma hyvin pieni reaktio, mutta kun nyt hoidon äärellä kerran ollaan, niin hoidetaan sitten kunnolla. Siis: Hilppa saa jatkaa kävelytytön elämää, mutta rajummin kuin aiemmin. Saamme tehdä pitkiä kävelylenkkejä ja kerran viikossa saa hangessakin kyntää. Jee! Kyllähän tuommosta jaksaa vaikka kuinka kauan! Laukka on vielä EI, hyppääminen myös, ja rallittelu ylipäänsä. Ravia saa mennä vähän. Jos kiinnostaa.

En nyt osaa oikein murtua, kun tätähän tämä näiden kanssa on! Niin kauan kun siitä vielä saa ihan kivan hevosen, niin odotellaan. Giacomo itse asiassa sanoi, että on tosi hyvä olla breikillä talvella, kun hokit aiheuttavat niin helposti ärsytystä niveliin, jänteisiin ja ties mihin. Tämä siis, jos yhtenään treenataan maneesissa. No hitsi, ei kun breikkiä sitten vaan!

Samaan aikaan toisaalla omatunto on kolkuttanut niin, etten melkein kykene nukkumaan. Syynä on OHEISHARJOITTELU. Olen jumppaillut Ratsastajan Core Challengessa, mutta tuntuu, ettei se riitä. Niinpä kaivoin varastosta SUKSET ja lähdin hiihtämään. Tämä on fakta! En ole hiihtänyt kymmeneen vuoteen. Se näkyi. Yllättävän kiikkerät ne sukset! Hoipuin ihan kiitettävästi sivusuunnassa. Saattoi olla hieno näky. Lauantaina hiihdin 45 minuuttia, sillä pelkäsin, että menen liian jumiin jos aloitan rehvakkaasti. Se oli hyvä ratkaisu. Seuraavana aamuna NISKANI oli jumissa. Mitä ihmettä? Onko hiihto NISKALAJI? Tänään hiihdin uudestaan, ja jopa tunnin! Jumankekka, olympialaiset odottaa.

Tsemppiä treeneihin teillekin!