Hilppa 3, Katja 49.

En olisi noin kolmekymmentä vuotta sitten IKINÄ uskonut, että minusta tulee äiti. No, kohta 19 vuotta sitten tuli. En olisi IKINÄ uskonut, että omat lapseni ovat mielestäni parasta seuraa, mitä terveellä ihmisellä voi olla, mutta niin vaan on. Mutta jos olisin kohta 19 vuotta sitten pohtinut, että kasvatan hevosen, olisin nauranut itseni suohon. Miten väärässä voikaan ihminen olla? Kippis sille!

Kun hankin tamman seitsemisen vuotta sitten, tulin toki ajatelleeksi, että tammahan on se synnyttävä osapuoli. En kuitenkaan ainakaan aktiivisesti pohtinut, että ostanpa tamman ja alan kasvattaa hevosia. Se on melkein yhtä pöljä ajatus, kun kirjoittaisin pitkän artikkelin tai pamfletin ja pitäisin itseäni kirjailijana. Ei se vaan mene niin. Mutta tässä sitä ollaan, ja jestas, että kiinnostaa yhä! Varmasti yksi tärkeimmistä asioista, joka kannustaa kasvattamaan lisää heppoja, on se, että Hilppa on ollut paitsi kiva, myös terve. Toki itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka uskoo, että kaikki kauheus tulee tapahtumaan juuri minulle. Siksi olenkin positiivisesti yllättynyt, että ei olla vieläkään kaikki edes kuoltu.

Eilen eli lauantaina juoksutin Hilppaa ensimmäisen kerran satula selässä. Satula oli äidiltä lainattu. Hilppa ei ollut moinaankaan koko vehkeestä, vyönkin sai kiristää ihan kunnolla. Juoksutus sujui ihan niin kuin aina, vallan kivasti. Jotain tässä on nyt tapahtunut! Hänestä on tulossa ratsu! Kehuin siinä sitten tallinpitäjälle, että kylläpä lapsi juoksi kivasti satula selässä, jolloin hän totesi, että pannaan sinne ensi viikolla ihminen. Tokihan sen olen tiennyt, että ihminen sinne loppujen lopuksi laitetaan, mutta että NYT ON SE AIKA. Herran tähen ja yhen kerran! Ei tässä meinaa sydän riittää.

Olen aivan mykistynyt ja nöyrä kaiken tämän äärellä. Hilppa näyttää lähinnä hieman pullealta ponilta ja on kooltaan aika pieni, mutta hänellä on suuri ja lämmin sydän ja hänen jalka-asentonsa ovat hienot. Hän on myöskin sopusuhtainen. Eikö se ole jo aika paljon? Kilpahevosesta en viitsi vielä puhua, kun olen yhä täysin lumoissani siitä, että hän on terve ja mukava luonnoltaan. Ensi kerralla kun kuulette Hilpasta, hän on RATSU.

Ne laitto jonkun esineen mun selkään, mut en sano mitään.

Iso-Masa vie pikku-Hilppaa kävelylle.

Oppilas ja opettaja. Oppilas vasemmalla.

Kuva: Anna Aalto/Heasta

Oli siinäkin iso homma opettaa tämä varsalle.

Elä sinä Katja jännitä turhia. Anna minä hoidan sen puolen Kyvyt esiin -kimarassa!

Hilppa, satasia.

Älä sinä siinä valita, hirnu niin kuin minä!

Haluan taas tähän tilanteeseen, t. Pullukka

Iloitaan siitä mitä meillä on!