Älkää peljätkö. Suojaan selustaa.

Älkää peljätkö. Suojaan selustaa.

Juttelin yhtenä päivänä kaverini kanssa, joka harrastaa ratsastusta koulutallilla. Siellä ei siis ole yhtään estehevosta, eikä tule. Kuuntelin  kaverin juttuja aivan suu auki. Siellä ihmiset saattavat mennä reenaamaan aamulla ennen sianpieremää, ettei kukaan häiritse. Ei siinä mitään, kukin tyylillään. Sitä lähinnä mietin, että kilpailut yleensä osuvat paikkaan, jossa on muitakin, joten miten siellä sitten voi olla? Raivona?

Yhtenä päivänä joku henkilö oli aivastanut kentän laidalla, ja siitä oli noussut hirmuinen kalabaliikki. Että pitääkö tulla tänne aivastelemaan, hevoset pelkää. Taas suuni oli ammollaan. Mitä ihmettä? Mikä ihmeen vakuumi on riittävä, jos aivastuskin on liikaa?

Tulin siihen kehäpäätelmään, että monet kouluratsastajat pelkäävät kontrollin menetystä. Eihän se kivaa ole kellekään jos hevonen häipyy otteesta, mutta joillain se vaan menee yli. Se ajaa jopa sen yli, että opeteltaisiin yhdessä sietämään maailmaa, kestettäisiin pieni häly ja hämminki ja jatkettaisiin sitten elämää kun on totuttu. Joskushan siihen voi luiskahtaa hirveästi aikaa. Uskon, että vielä enemmän menee aikaa, jos koko elämän joutuu suunnittelemaan sen mukaan milloin voi ratsastaa, ettei kukaan häiritse.

Toisella tallilla kovaa laukkaaminen on kielletty. Se kuulemma johtaa siihen, että kaikki villiintyvät. Sehän kuulostaa ihan ratsastuskoulun alkeiskurssilta. Yksi laukkaa ja muut seisovat tai kävelevät, ettei mitään vaan tapahdu. Eikö se olekaan se alkupiste, josta kehitytään nimenomaan hevosen hallinnassa? Ja miltä mahtaa tuntua hevosesta, jonka selässä ollaan aina vähän varpaillaan?

Harva tuntuu muistavan, että oma pelko tarttuu sekä koiraan että hevoseen. Sehän on toki vaikea hallita, oma pelko, mutta jo pelkästään sen tiedostaminen auttaa. Että okei, nyt tässä ollaan vähän paniikissa, mitenköhän tästä tunteesta pääsee eteenpäin. Hirveän harvoin paniikki on auttanut ratkaisemaan mitään. Ainakaan etukäteen suoritettu panikointi.

Moni tuttuni, joka on sairaan hyvä ratsastamaan ja pärjäisi vaikka minkä norsun kanssa, ei suostu enää menemään maastoon laukkaamaan tai hyppäämään esteitä. Se on kuulemma liian pelottavaa. Hyväksyn sen mukisematta. Sitä sen sijaan sitä en hyväksy, että minun pitää alkaa hiippailla, koska muita pelottaa. Se on ympäröivän maailman olemassaolon kieltämistä.