Älkää peljätkö. Suojaan selustaa.
Juttelin yhtenä päivänä kaverini kanssa, joka harrastaa ratsastusta koulutallilla. Siellä ei siis ole yhtään estehevosta, eikä tule. Kuuntelin kaverin juttuja aivan suu auki. Siellä ihmiset saattavat mennä reenaamaan aamulla ennen sianpieremää, ettei kukaan häiritse. Ei siinä mitään, kukin tyylillään. Sitä lähinnä mietin, että kilpailut yleensä osuvat paikkaan, jossa on muitakin, joten miten siellä sitten voi olla? Raivona?
Yhtenä päivänä joku henkilö oli aivastanut kentän laidalla, ja siitä oli noussut hirmuinen kalabaliikki. Että pitääkö tulla tänne aivastelemaan, hevoset pelkää. Taas suuni oli ammollaan. Mitä ihmettä? Mikä ihmeen vakuumi on riittävä, jos aivastuskin on liikaa?
Tulin siihen kehäpäätelmään, että monet kouluratsastajat pelkäävät kontrollin menetystä. Eihän se kivaa ole kellekään jos hevonen häipyy otteesta, mutta joillain se vaan menee yli. Se ajaa jopa sen yli, että opeteltaisiin yhdessä sietämään maailmaa, kestettäisiin pieni häly ja hämminki ja jatkettaisiin sitten elämää kun on totuttu. Joskushan siihen voi luiskahtaa hirveästi aikaa. Uskon, että vielä enemmän menee aikaa, jos koko elämän joutuu suunnittelemaan sen mukaan milloin voi ratsastaa, ettei kukaan häiritse.
Toisella tallilla kovaa laukkaaminen on kielletty. Se kuulemma johtaa siihen, että kaikki villiintyvät. Sehän kuulostaa ihan ratsastuskoulun alkeiskurssilta. Yksi laukkaa ja muut seisovat tai kävelevät, ettei mitään vaan tapahdu. Eikö se olekaan se alkupiste, josta kehitytään nimenomaan hevosen hallinnassa? Ja miltä mahtaa tuntua hevosesta, jonka selässä ollaan aina vähän varpaillaan?
Harva tuntuu muistavan, että oma pelko tarttuu sekä koiraan että hevoseen. Sehän on toki vaikea hallita, oma pelko, mutta jo pelkästään sen tiedostaminen auttaa. Että okei, nyt tässä ollaan vähän paniikissa, mitenköhän tästä tunteesta pääsee eteenpäin. Hirveän harvoin paniikki on auttanut ratkaisemaan mitään. Ainakaan etukäteen suoritettu panikointi.
Moni tuttuni, joka on sairaan hyvä ratsastamaan ja pärjäisi vaikka minkä norsun kanssa, ei suostu enää menemään maastoon laukkaamaan tai hyppäämään esteitä. Se on kuulemma liian pelottavaa. Hyväksyn sen mukisematta. Sitä sen sijaan sitä en hyväksy, että minun pitää alkaa hiippailla, koska muita pelottaa. Se on ympäröivän maailman olemassaolon kieltämistä.
Tästä hyvänä esimerkkinä saimme kilpailujärjestäjänä joskus valituksia, kun buffassa käytettiin kaasugrillin sytytysnappulaa grillin sytyttämiseen ja sen naksahdus kuulemma säikyttää hevoset.
Itsekin olen tullut aika varovaiseksi enkä enää hyppää mielellään yli 60 cm esteitä tai mee täysiä maastossa, mutta ääntä pitää silti saada pitää kentän laidalla. Oma ratsuni säikkyy kaikkia ja kaikkea, mutta yleensä pyydän lapsia vain jatkamaan normaalia leikkiään kentänlaidalla, josko se ratsureimani sitten joskus vaikka tottuisi siihen 😀 (lue: turha toivo 😀 )
haha, sytytysnappula! senkin hullut!
Voi elämän kevät. Kuinka paljon helpompaa ja rennompaa, jopa nautittavampaa olisi harrastaa hevosen kanssa mikä ei pelästy kun kärpänen pieraisee. Toki jokaisella on oikeus harrastaa miten haluaa, mutta ne ratsuvarsat pitäisi viedä heti vieroituksen jälkeen ravitallille hoitoon ja opetukseen pariksi vuodeksi. Yulisi niistä kouluhevosistakin reiluja, rentoja ratsuja, kun käytöstavat ja siedätys elämän ääniin olisi saatu.
Asiaa. Liikaa hyssytellään nykyään hevosia. Enemmän siedätystä pienestä pitäen ympäristön ääniin ja erilaisiin toimintoihin. Ei hevosiakaan voi pitää pumpulissa kuten ei ihmisiäkään. Luonne- ja rotueroja varmaan on, mutta liika hyssyttely ei hyväksi. Western hevoset ymmärtääkseni totutetaan ihan erilailla ympäröivään elämään (itselläni vain vähän kokemusta niistä, mutta esim. Kari Vepsän kurssilla oli tästäkin). Paljon mukavampi ja rennonmpi ratsastaa ääniin ja erilaisiin liikkeisiin tottuneella hevosella kuin jollain säpsyllä herkkähipiäisellä.
Tätiratsastaja, juurikin näin! Jos ajatellaan esimerkiksi matkaratsastusta (itse en lajia kummoisestikaan tunne) niin nämä ratsukothan menevät yleisiä tietä liikenteen seassa, poluilla ja pikkuteillä. Eikä varmastikaan siellä pärjää heikkohermoisen hevosen kanssa. Joten olisiko nyt ratsuporukoilla ideoinnin paikka, jotta ne pelkokertoimet harrastuksesta jäisivät pois? Jos on oma hevonen, niin silloin on erittäin helppo tehdä asialle jotain parannusta. Asian tekee mutkaisemmaksi se, jos ratsastaa toisen omistamalla hevosella.. Eikä se hevosen arvo muutu ainakaan huonommaksi, jos jo varsasta siedätettään elämän ääniin.
Kouluratsastuspiireistä löytyy ehkä enemmän niitä ratsastajia joille kontrolli on liiankin tärkeää, mutta minulle itse kouluratsastus on kuitenkin suurta liikettä, näyttävyyttä ja voimaa, jota ei saavuteta varovaisella hipsuttelulla.
oikein!
Kyllä erilaisiin ääniin ja tilanteisiin olisi hyvä siedättää jo varsasta lähtien. Meillä 2 vuotiasta viedään erilaisiin tapahtumiin ja tilanteisiin säännöllisesti ja määrätietoisesti. Myös liikenteeseen ollaan tutustuttu pienestä pitäen. Lastaus sujuu yhden ihmisen voimalla ja traikussa on matkattu jos ties minne. Unelma poika vaikka arabiveri hänessä virtaakin. Matkaratsastus on meidän laji ja siellä kyllä mennään mitä erilaisempia reittejä. Meno on silti HALLITTUA, ei siellä mennä reikäpäänä kun hepat tykkää mennä kovaa vaan tahti on reipas mutta hallittu ja tasainen. Kyllä pilotti on se joka tahdin määrää, ei hevonen. Tällöin mielestäni molemmilla on turvallista ja mukavaa maastossakin.
Aika ilkeää nostaa vihapuhetta pelkääviä ihmisiä kohtaan. Itse olen arka ratsastaja. En kuitenkaan ole valinnut sitä ja kärsin siitä ihan kamalasti, kun en pysty rakkaasta harrastuksestani täysillä nauttimaan kun se paniikki hiipii säpäkämpien hevosten kanssa. Olen kuitenkin yli 20 vuotta harrastanut, treenannut ja kisannut, tehnyt töitä että pääsisin pelostani mutta se nyt ei näköjään ole minun päätettävissäni. Omalla tasollani tarvitsen myös laadukkaan hevosen, ja yleensä kilpahevoset ovat aika kuumia tapauksia, koska niistä lähtee se paras liike. En sano että itseni tai muiden pelkäävien ratsastajien takia pitäisi lopettaa aivastelua, mutta jos nyt ei kuitenkaan juostaisi maneesin kaiteen takana kun huomaa että toisella on treeni kesken… olisi meillä arkajaloillakin mukavampaa, ja varmaan teillä rämäpäillä onnistuu normaali elämä ilman sitä juoksemistakin (ym.) ja lopetetaan se pelkäävien ihmisten syyllistäminen.
Pitkä stoori, pahoittelut siitä. Meni tunteisiin kun on itselleni arka paikka.
sana vihapuhe oli kyllä mulle liikaa. sitä ei täällä ole, eikä sitä sallita. pointti on se, että jos yhden pelko aiheuttaa kaikille muille hankaluuksia elää normaalisti, niin mikä on ratkaisu?