(Itsensä) voittajan on helppo hymyillä! Kuva: Iiri Repo

Aikuinen täällä terve! Välillä sitä on saakelin vaikea hyväksyä, mutta totta se on: olen aikuinen. Aikuiset pystyvät arvioimaan omat kykynsä ja KOMMUNIKOIMAAN niistä ulospäin ilman painostavaa häpeäntunnetta. Olen mikä olen, kehityskäyrä on suhteessa intooni (ainakin melkein).

Nyt kun sinne kisakentille pääsee taas isottelemaan, on hyvä muistaa pari jutskaa. Yksi on se, että jos vaikka oletkin kerran leirillä vuonna 1989 hypännyt yksittäisen 130 esteen, et välttämättä ole valmis 130 ratoihin. Et edes 120. On totta, että on sellaisia hevosia, jotka vievät ihmisen yli mistä vaan, mutta luettuani kirjan Huipputuloiset – Suomen rikkain promille, uskon, että lukijoissani ei ole kauhean montaa jolla on varaa sellaiseen. Ja eläimiä nekin vain ovat: jos olet vakavasti ylipainoinen ja vartalon hallintasi on huono, ei paraskaan hevonen välttämättä pelasta.

Summa summarum: aloita maltilla. Hevonen, joka ei ole pitkään aikaan ollut missään oman tallinsa ulkopuolella (metsää ei lasketa), saattaa äimistyä pienistäkin asioista ja esteet muodostuvat sille hirvittäväksi lisähaasteeksi. Näin voi käydä myös vanhan sotaratsun kanssa. Kannattaa toljottaa korva- ja sierainindeksiä. Jos korvat ovat niin pystyssä, että ne kohta irtoavat ja sieraimiin mahtuisi ihmispää, fokus on muualla kuin ratsastajassa. Väsähdyksen myötä se yleensä rentoutuuu. Siis YLEENSÄ.

Kouluratsastuksessa tilanne on toki hieman eri. Voihan sitä mennä harjoituskisoihin ja ilmoittaa luokaksi Pyhän Yrjön ja katsella sitten halvaantunutta tuomaria, joka ei tunnista tekemiäsi liikesarjoja. Ei sitä kukaan estä. Itse pistäisin moisen idean kyllä rajattoman huumorintajun piikkiin.

Vertailusta. Kun sitten lähdet kuitenkin vertailemaan itseäsi muihin, tajua tosiasiat. Jos toisella on takanaan iskän kansainvälinen korporaatio ja sinulla ei, et todennäköisesti pysty kisaamaan yhdellä hevosellasi yhtä paljon kuin hän kuudella. Sitä myöten tämä toinen saa myös enemmän kokemusta nopeammin. Sinun ei auta kuin odottaa, että kisakaveri kyllästyy koko touhuun ja lähtee Pariisiin tai New Yorkiin opiskelemaan vaatesuunnittelua. Semmoista se on elämä. Turha siinä on sen kummemmin vinkua.

Pienemmässä mittakaavassa erot ovat pienemmät. Jotkut ovat nopeita oppimaan ja motorisesti taitavia. Useimmat eivät. Jos on siis pakko verrata, vertaa huonompaan.

Ota hevonen hevosena. Jos koet olevasi parempi kuin hevosesi, mene kotiin ja syö jäätelöä. Se on paskamainen asenne hevosta kohtaan. Jäätelölle se on ihan okei. Jos taas koet olevasi merkittävästi huonompi kuin hevosesi, pyydä siltä välillä anteeksi ja jatka opettelua. Muista, että joistan asioista pitää olla varma, että mitään tapahtuu. Hevosen ykkösprioriteetti on kuitenkin syödä, ei se vapaa-ajallaan laita satulaa selkään ja lähde odottelemaan sinua tien poskeen.

Niin että ei kun tuulta päin!

Pyhääkin Pyhempi Yrjö. Kuva: Mari Stendahl-Juvonen