Ai että, kun siellä ryhdikkäänä lähestytään estettä!

Kaksi viikkoa pidettiin Hilpan kanssa taukoa esteratsastuksesta. Minun elämässäni sitä voi verrata vuoteen. Etenkin kun siinä välissä kävin Portugalissakin huiskimassa dressagea useisiin suuntiin. Hilpasta taas kukaan ei voinut aavistaakaan, missä mennään, koska hän ei ole koskaan aiemmin ollut viisivuotias, jolla on hyppytauko. VIISIVUOTIAS! En kestä, edelleen hengissä! Vilken tur.

Olen juuri niin naurettava, että jännitän hieman ennen estetuntia. En siksi, että pelkäisin tai olisin lähdössä jotenkin suorittamaan, vaan ihan vaan. En tiedä miksi! Se on vaan jotenkin niin saakelin makeeta ollessaan saakelin makeeta. Sitten taas kun se EI ole makeeta, sitä istuisi mieluummin vaikka pihalla alasti syömässä likaisilla sormilla jotain pahaa ruokaa maasta. Ehkä se jännitys onkin juuri sitä, että kumpikohan päivä on kyseessä!

Alku oli aavistuksen kiihkeää. Aloitettiin ravailu melko jännittyneenä, ja otettiin parit pikkulähdöt oven luona. En ollut huomaavinanikaan. Ope tuli sisään ja kysyi: “Onko Hilppa ollut kiltisti?” ja samalla se saakelin marsu loikkasi jonkun ihme sivukiekuran ilmassa. Ope vaan nauroi, kun vastasin: “Oli, tähän asti.” Ope on ollut lomalla ja rentoutunut, joten sitä vaan nauratti kaikki. Olisinpa hän!

Tämä on se iso este! Ei se tässä isolta näytä, mutta on se! Tai jos ei justiin nyt, niin ainakin kohta oli.

Humps!

Ravilla jatkettiin, ja kyllä se siitä sitten kyllästyi. Muiden laukkaaminen oli jotenkin erityisen jännää, joten odotin, että muut olivat laukanneet ja ampaisimme vasta sitten nelille. Analyysi: jännittynyt, mutta vireä ratsu. Noin sata kertaa parempi kuin uupunut vätys.

Mentiin linjaa, joka alkoi pikkuristikolla, heti perään pikkupysty, yks askel laukkaa ja pysty, kolme askelta ja okseri. Hilppa osoitti ongelmanratkaisukykynsä hienosti, sillä se yritti samaan aikaan katsoa sekä ovelle, että esteelle, ja tuli pari kertaa aika kiinnostavasti sisään. Tästä hän ei kuitenkaan hätääntynyt, vaan oikaisi kurssinsa, ja hyppäsi loput esteet oikein kivasti.

Kaiken kaikkiaan koko estetunti meni oikein kivasti, ja erityisesti meinasin pökrätä, kun kävi ilmi, että yksi okseri oli metrin ja toinen jopa vähän yli! Tehtiin Hilpurin kanssa enkat! Eikä se korkeus, vaan se, että Pimpernelli asteli esteelle valoisin mielin, ja hyppäsi hirveän ponnekkaasti molemmat, ja jätti kasvuvaraakin n. 20cm. Kuolen onnesta! Miten ihana voi pieni hevonen olla?

Jonain päivänä me vaan pyyhälletään yli 120 esteiden, ja kaikki on ihan, että ooh.

Niin että mikäs tästä on lähtiessä koulurataharkkoihin sunnuntaina! Ei kai kaksi asiaa voi onnistua samalla viikolla? Raportti seuraa sunnuntaina.