Tässä osaan ja Pullukka on laiha.

Ollaan sitten menossa porukalla Unkariin harjoittamaan kovaäänistä naurua ja tiedä vaikka ratsastettaisiinkin. Olen ollut yhden kerran aiemmin ratsastusmatkalla, joten tässähän ollaan aivan uuden äärellä. Etenkin kun olen nostanut ketterästi itseni matkanjohtajaksi. Parhaillaan painoon ovat menossa reissupaidat ja -viirit. Kolminkertainen jee -huuto! Jeejeejee!

No mutta. Sitä reissua vartenhan piti sitten täyttää joku kaavake. Aina näitä kaavakkeita! Eikö se riitä, että olen kerran pankissa täyttänyt yhden kaavakkeen? Tässä kuitenkin kysyttiin ratsastustaidoistani. Voi veljet. Enpä ole yhtä vaikeaan kysymykseen törmännyt sitten kun Pythagoraan lausetta penättiin.

Hevosen taso määritellään kisatulosten mukaan. Entäs ihmisen? Pienenä oli helppoa, kun oli aina joko Jatko I:llä tai Jatko II:lla tai vuoden ratsastaneissa. Tai jotain sinnepäin. Edistyneissä? Jossain vaiheessa varmaan sielläkin. Varmasti huippukohtiani koin, kun minut valittiin JRS:n junnujen valmennusryhmään. Ei siellä kyllä kovin huippua ollut, aika kovaa huutoa saatiin. Enkä ainakaan minä hirveemmin menestynyt. Oli se kivaa kuitenkin. Taidoista en sillai tiedä. Pärjäsin kyllä mille hevoselle hyvänsä niin, ettei ruumiita tullut.

Eikö ihminen ole ihan kova ratsastaja, kun se ostaa oman hevosen? Joku varmaan onkin, saatoin olla itsekin omasta mielestäni kun ekan hevoseni kanssa pyörin. Nyt kun katson, niin voi hyvä ihme mitä sepeämistä ja jormaamista. Kai sisellä jokunen ihan ok laukkaympyräkin oli, mutta keskimäärin se oli kyllä melkosta. Toisen hevosen kohdalla koin kaikki huipuimmat jutut, sen jälkeen on ollut pelkkää alamäkeä. Toisaalta kun katsoo kuvia, niin ei se kyllä taida olla niinkään. Sisäisesti kuin Sebbe Numminen, ulkoisesti kuin Uppo-Nalle. Oltiin kuitenkin kenttävalmennusringissä ja niin pois päin! Ja kisoissa käytiin, kuka meitä saattoi estääkään.

Kolmannen hevosen kohdalla koin täydellisen seinää päin – tunteen. En osaa mitään ja kukaan ei osaa auttaa. Olen kokenut järisyttävän hienoja onnistumisen hetkiä, mutta se tuntuu siltä varmaan siksi, koska niitä on niin vähän. Pullukan mammaloman aikana perheeseemme muutti hassu Tyttönen, joka näytti ensin kaapin paikkaa kovastikin, kunnes ammattilaisen avustuksella siirrettiin kaappi sinne minne haluttiin sen menevän. Sitten Tyttösestä kuoriutui ihan pirullisen makea heppa. Yhtäkkiä alkoi dressagekin kiinnostaa! Ja sitten se lähti.

En ole muutamaan vuoteen raastanut hermojani kisaamalla, joten sen perusteella tasoni on helppo Ö. Hyvänä päivänä Pullukan kanssa tosin onnistuvat avot, sulut ja vaihdot ihan nätisti, laukkakin pyörii lähes paikallaan. Hyvänä päivänä Pullukka pomppaa vaikka 130, itsestä en ole ihan niin varma. Oma raja menee varmaan siinä 120 nurkilla.

Ai niin ja ratsastanut olen aktiivisesti vuodesta 1977, tauko oli vuosina 1988-1996. Sen jälkeen koko ajan. Niin että minkä tasoiseksi luokittelisit minut näillä spekseillä? Olen yhtenä päivänä maailman huonoin, toisena täysin valmis olympialaisiin.

Ehkä tärkein tieto on se, etten KOSKAAN pelkää hevosten kanssa.

Kai se on parempi väittää olevansa maailman huonoin, niin joku saattaa vielä yllättyä iloisesti!

Tässäkin menee ihan jees.

Tässä ei.