Aamupäivä meni kirjaa valmistellessa. Teksti on ollut valmis jo jonkin aikaa, mutta kun saimme luvan ottaa mukaan myös nelivärikuvat, alkoi älytön kuvashow. En TODELLAKAAN kuulu niihin, joilla on jokaisen kuvan taakse kirjoitettu ketä siinä on ja minä vuonna. Osa kuvista oli kansiossa kyllä, mutta kuvan vieressä oli jokin näsäviisas lohkaisu, joka oli varmaan 80-luvulla hauskinta ikinä, mutta ei enää oikein aukea. No, ainakin yritän! Hevosia tai siis kuvia katsellessa tulin ajatelleeksi, että en ole kovinkaan kauaa tiennyt, että tavallinenkin ihminen VOI kasvattaa itselleen hevosen.

Siitä se ajatus sitten lähti!

Ratsastuskoululaisena minulle oli ihan sama minkä ikäinen hevonen on. Jos se oli jotenkin poikkeuksellisen vanha, siitä yleensä mainittiin, jotta oli malttia saada se käyntiin. Eli ihan sama. Tuskin käynnistyin itse yhtään ennen hevosta.

Kun otin vuokralle Korppu-hevosen 90-luvun lopulla, tajusin olevani tekemisissä vanhan mestarin kanssa. Korppu oli ihana, koska se oli virkeä ja viisas, myös osaava. Täydellinen opetusmestari, siis. Olin huolissani miten löydän vastaavan, yhtä viisaan ja yhtä hyvin koulutetun hevosen Korpun jälkeen. Ei tullut MIELEENKÄÄN, että pitäisi hankkia nuori heppa. Kaverini Hanna osti muistaakseni neli-viisivuotiaan, ja siellä oli koko ajan joku nujakka meneillään, sen muistan. Ajattelin tuolloin, että voi hitto toi on taitavien ihmisten hommia! En noihin aikoihin saanut juurikaan palautetta hevostelustani, ja jos sain, en varmaankaan tajunnut. Sen muistan, että ylenkatsontaa oli ilmassa, mutta sehän ei ole minun ongelmani.

“Tee itse”, sanoivat, “tulee parempi”, sanoivat.

Sitten tutustuin yhteen kaveriin, joka sanoi, että kannattaa ostaa nuori hevonen. Silloin saa sellaisen kuin haluaa. En ymmärtänyt. Miten niin? Kuka sen kouluttaa? Mitä jos itse ratsastan ihan päin persettiä sen jälkeen ja pilaan sen? Eräs kaveri oli kasvattanut itse hevosensa, joka oli 16. Ihastelin työn hedelmää. Kaveri sanoi: “En minä ole sitä ratsuttanut. Menin selkään vasta, kun se oli tarpeeksi kiva.” Ahaa! Ihmettelin, eikö tee mieli sotkeentua ratsutukseen, osallistua edes vähän? “Ei, sieltä voi lentää”, totesi kaveri. Jaa. No ei sitten.

Ratsuttaja on ihan hyvä idea!

Aikojen saatossa olen tajunnut, että ratsastaminen on vain YKSI asia, joka hevoselle opetetaan. Sen voi opettaa ohjasajolle ja myös ihan perus käytöstavoille. Kaikkiin näihin tarvitaan innokkaita opettajia. Niin kuin joku viisas sanoi, että EI HEVOSEN OPPIMINEN SIIHEN LOPU, KUN TUNTI LOPPUU. SE OPPII KOKO AJAN. Näin juuri! Ilahduin tästä oivalluksesta kovasti.

Nyt, kun meidän pikku ensimmäinen omakasvatti HILPURI pikku KILPURI kääntyi kuusi, olen maailman onnellisin, että olen sotkeentunut sen kouluttamiseen ja lujasti. Se ei välttämättä ole kaikkein kokenein ja parhaiten ratsastettu nuorikko, mutta se on hyvin käyttäytyvä ja tavattoman kiva hevonen. Se on jo paljon se! Olen uskomattoman ylpeä siitä! Enkä voi kuvitellakaan, että olisin nynny, ja jättäisin tätä tähän. Ihan varmana aion hypätä Lennin ja/tai Poppanan selkään joskus, jos mahdollisuus aukenee! Tämä homma on PARASTA HOMMAA!

NEWSflash 1: Hilpan jälkitarkastus on kahden viikon päästä! Juhuu! Sit alkaa mitä tieteellisin kunnon kohotus. Jee!

NEWSflash 2: Kirja menee painoon helmikuussa, kertoi kustantaja tänään! Kaupan näemmä maaliskuussa!

Ollaan meidän asteikolla besteimmät.