Matkakakka.

Toista kertaa Hilpan selässä! Tällä kertaa oltiin yksin maneesissa. Ei ketään missään. Juoksuttaessa neito paiskoi taas semmoiset kevätjuhlaliikkeet, että hyvä, että juoksutin. Sitten selkään ja pim, ihan kuin olis aina oltu! Hirveän kivasti sujuili kävely ja ravailu. Saattaapi olla, että olen vielä vähän ujo vaatimaan, mutta ehtiihän tuota. Vaadin kyllä, että vaikka maahan oli kaivettu tonttuja, eteenpäin pitää mennä. Mentiin tonttujen välistä ja muutama puomikin. Oli urheiltava tehokkaasti, sillä aamulla olisi irtopalakuvaus.

Maahan kaivettu tonttu.

Shölköti, shölköti.

No kas, aamu tuli ja eläinlääkäri telineittensä kanssa. Hilppa oli kakkosena jonossa. Tuikattiin ensin rauhoittava ja sitten alettiin siirtelemään jalkoja. Etujalat aseteltiin puupalojen päälle, kaiketi siksi, että saa kuvattua paremmin. Meikä pukeutui avaruusliiviin ja avaruushanskoihin ja piteli jotain levyä, jota vasten kuva otettiin. Levyä ei kuulemma pitänyt pudottaman, sillä sen hinta oli sama, kuin pihalla seisovan uudehkon Volvon. Ymmärrän. En pudottanut. Käsi kyllä tärisi.

Hilppa käyttäytyi paremmin kuin jurriset ihmiset, vaikka tillin tallin olikin. Loppua kohti jouduimme tosin tuikkaamaan uuden satsin, sillä sekakäyttäjä-Hilbert alkoi tepsutella, eikä semmoinen sovi. Röntgenissä ei lenkkeillä! Ei kun uusi känni päälle ja napsimaan loput kuvat.

Mikäsh mashiina she shiinä jögöttää

Kyllä en tiedä miten voikin olla niin kivasti, että Hilpan nivelet ovat ihan puhtaat. Eläinlääkäri kehotti suitsimaan neidon syömistä ja sanoi, että niveliä pitää rasittaa. Kuulostaa hyvältä! Hilppa tosin ei kuullut, oli niin päissään.

Ikään kuin kompensoidakseni liiallista onnea, kehitin miehekkään yskän viime yönä, ja olo on muutenkin ontto. Että ei tarvitse ruveta kateelliseksi! Ens viikolla Portugaliin, saas nähdä elvynkö siiheksi. Tällä kertaa joogaamme ratsastuksen lisäksi. Suomen Kavioliittoleireillähän me onkin joogailtu jo kaksi kesää.

Kohta muuten tulee myyntiin myös ensi kesän Wanhan Koulun Tallin Kavioliittoleiri Keiteleellä! Ilmottelen asiasta lisää heti kun mainos on valmis.

Nyt lähen yskimään. Mo.