Sekavan lajin harrastajat.
Olen nyt semmoset 30 vuotta yhteensä yrittänyt opetella näitä hevosia. Oppia olen ottanut ilolla vastaan ja välillä en-niin-suurella ilolla. Tämä taas johtuu siitä, että informaatio on paikoin todella ristiriitaista. Onko todella niin, että semmoisia tahoja, jotka tietää miten asiat on, kerta kaikkiaan on tässä lajissa kymmeniä, ellei satoja? Se tekee harrastamisen paikoin pirullisen vaikeaksi. Ja opettelemisen.
Otetaan nyt vaikka istunta. Yksi kehuu istuntaa hyväksi, toinen toteaa, että mikään satula ei sovi sinulle, koska istuntasi on niin huono. Miten tästä eteenpäin? Kuinka uskaltaa luottaa yhden systeemiin, kun toisiin törmätessä saa kauhallisen lokaa niskaan?
Luen parhaillaan Joonas Konstigin kirjaa Vuosi herrasmiehenä. Se ei liity hevosiin juurikaan (paitsi että kyllä, hän opettelee ratsastamaan, koska se on herrasmiesten laji), mutta avaa silmät hyvälle käytökselle. Herrasmies on ennen kaikkea ihminen, jonka seurassa on mukava olla. (Hieman naurattaa, että samassa paketissa olisi ratsastus…no, varmaan niitäkin on!) Kirjassa puhutaan aatelisista, joille on vauvasta asti opetettu miten toisia ihmisiä pitää kohdella. Ystävällisyyttä ei tarvitse pinnistää, se tulee luonnostaan. Mietin, kuinka hintsusti meillä onkaan aatelisia, itseäni soimaan erityisesti. Olisinpa aatelisempi! Edes käytökseltäni. Helpottaisikohan se yleistä tiedonsiirtoa tai kommunikaatiota?
Takaisin lajin pariin. Jo pelkkä satula aiheuttaa mielipideryöpyn. Mikä on hyvä ja ennen kaikkea sopiva? Miten on mahdollista, että jonkun mielestä yksi satula sopii ja toisen mielestä toinen? Tai kengitys – miten voi olla, että joku karvahattu tietää kengityksestä enemmän kuin kengittäjä, ja että erään kengittäjän mielestä maassamme on kokonaista kolme hyvää kengittäjää? Kuinka kukaan voi ikinä uskaltaa kengityttää hevosensa – yhtään kellään?
Ratsastaminenhan on järkyttävän vaikeaa silloin kun on. Hyvinä päivinä se on ihan helppoa. Miten ihminen sitten selviää vaikkapa apuohjaviidakosta? Onko okei käyttää apuohjia, ja jos, niin mitä? Erittäin laaja kirjo vastauksia. Osa on sitä mieltä, että kaikki apuohjat ovat saatanasta, ja jos hevonen haluaa katsoa yläkautta silmiin, sillä on siihen oikeus. Vaikka tulisi (hevosen ja ihmisen) selkä kipeäksi. Osa taas haluaa varjella väärinpäin kulkemista ottamalla avuksi chambonin, goguen tai gramaanit.
Biomekaniikalla selitetään pitkästi miksi niin ja näin, mutta kuka oikeasti näkee hevosen kuin hevosen kohdalla mikä on sen optimaalinen muoto? Olen nähnyt hienoja, piirrettyjä malleja siitä, mikä on optimaalinen muoto. Livenä olen nähnyt sellaisen kai kerran. Se ei ollut koulukisoissa. Miksi? Jos takajalkojen työntö on tärkeintä, miksi noin kaksi hevosta sadasta työntää kunnolla takaa? Käsi ylös kenen hevonen on päivittäin POHKEEN JA OHJAN VÄLISSÄ, eikä POHKEEN TAKANA?
Ruokinta ja sen oheisharrasteet ovat myös aivan mahdoton villi länsi. Sokerin pitoisuuksia mittaillaan siinä, tässä ja tuossa aineksessa, mutta kuka oikeasti mittaa jokaisen aineksen sokerin ja millä? Miksi kaura on meillä vihoviimeinen rehu, vaikka Keski-Euroopassa se on kallista herkkua? Miksi hevosille syötetään mieluummin ihmisten aamiaismysliltä näyttävää rehua? Tuleeko niistä terveempiä?
Vielä kun jysäytetään erilaiset suojat tähän, niin soppa on valmis. Pintelit vastaan suojat -sota alkakoon! Entäpä tekniset takasuojat? Joko soitan poliisit?
Kun ostat ensimmäisen oman hevosen, kuuntele ammattilaista, mutta älä missään nimessä useampaa kuin yhtä. Pääsi menee niin sekaisin, ettet uskalla enää pitää koiraakaan.
Hei Katja. Jos tuo tuntuu harrastuksena vaikealta niin vaihda moottoripyöräilyyn. Sitten vasta hankalaa onkin. Eri pyörämerkit alkuun ja sitten öljyt, renkaat, ajoasennot, ajovarusteet, ja kaikki penteleet. Loputon suo. Kun annat pirulle pikkusormen niin sitten menet rata-ajoa tai enduroa ja taas sama homma: pyörä, varusteet, renkaat, ajoasennot ja kaikki muu tuhannen totuuden tarinat. Kysymyshän on, että mikä totuus vastaa mielikuvaasi?
Arvaan, että ihan samanlainen sekameteli.
Amen. Ei mulla muuta.
olkaa siunattu.
Ei edes tarvii omistaa hevosta päästäkseen osalliseksi sekavuudesta! Ihan ratsastuskoulumaailmassa saa kaikenlaista neuvoa, niksiä ja kommenttia.
Taannoin esimerkiksi eräs henkilö arveli, että ratsastajat eivät osaa kiinnittää alaturparemmiä oikein, koska kukaan ei ole opettanut. Muistelin siinä alkutaivaltani aiheen parissa: ensin hoitaja 1 neuvoo, että Pollen alaturpis kiristetään Just Tähän reikään (koska se on Polle. Kaikki arvaavat, paljonko neuvo auttaa minkään muun hepan kohdalla, mutta hoitaja 1 ei ole muista hepoista kuullutkaan. Sivumennen sanoen, yleissääntönä tietyn hoitajatyypin kohdalla ratsastajan on täysin mahdotonta pukea mitään varustetta oikein. Oli se missä kohtaa vaan, niin aina sitä pitää siirtää ainakin millin kymmenesosa huokailun ja silmienpyörittelyn kera.). Sitten tallimestari neuvoo, että alaturpis laitetaan napakasti (muttei liian), koska löysänä se hankaa “suupielet auki”. Noin seuraavana päivänä opettaja neuvoo, että alaturpis laitetaan löysälle (muttei liian), jotta “hevonen ei tukehdu”. Sitten hoitaja 2 kertoo, että alaturpis on hyvä, kun sivulle menee pari sormea väliin. Netissä anonyymi huutaa, että alaturpis on ylipäätään saatanasta, hevoset pois sellaisen käyttäjiltä.
Lopputuloksena 20 vuotta myöhemmin en ole ihan varma, osaanko kiinnittää alaturpiksen syyllistymättä jonkinasteiseen eläinsuojelurikokseen. Jos joku kysyy, mistä tietää, että alaturpis on hyvin, en tod. tiedä, mitä uskallan sanoa:D Mutta sen tiedän, että ongelmana _ei_ ole se, että “kukaan ei ole neuvonut”.
Ratsastus on sitten tietystä ihan oma lukunsa… Alkaen siitä, että joidenkin mielestä ratsastuskoulussa ratsastaminen ei ole ratsastusta ensinkään eikä siellä varmasti mitään opi, mutta omaa ei saa hankkia, ennen kuin on oppinut. Missä sen oppimisen sitten pitäisi tapahtua, on ilmeisesti harvoille ja valituille uskottua salatietoa.
haha, asian ytimessä! ihan kuule samalla tavalla olen kokenut ajan ennen omia kopukoitakin. on vain päätettävä ruveta samanlaiseksi kuin ne tietäjät: “ei kun tämä menee näin.”