Kiivasta keskustelua on taas käyty kannuksista, noista kätevistä kyvyt esiin -koristeista.

On case Andreas Helgstrandia sun muuta. Useimmiten tavallinen ihminen näkee kuitenkin ratsastuskoulujen touhuja. Minut on opetettu siihen, mitä siellä vielä tänäänkin näen: jos ei se kulje, potkase sitä. Tai: sullahan on ne kannukset, käytä niitä. Jos auktoriteetti eli opettaja sanoo, että anna mennä vaan, niin tokihan sitä tunnilla antaakin mennä. Kannusta kylkeen vaan, sano.

Melko harvoin, jos koskaan, kuulin nuorena kenenkään pohtivan miksi joku hevonen ei kerta kaikkiaan kulje eteenpäin muuten kuin pelästyttämällä. Oli laiskoja hevosia ja HEL-VETIN laiskoja hevosia. Sitten odotettiin kypärä valmiiksi päähän asetettuna kenet saan tälle tunnille. Jos kohdalle osui Putte Hevoinen, maailman hitain vätys, alkoi sen päiväinen sadattelu. Ensi töikseen haettiin pitempää raippaa ja heti perään tykimpää kannusta. Alkeiskurssin ujoin oppilas taas olisi kiittänyt luojaa, että sai juuri tämän Putte Hevoisen, koska se ei ikinä tee mitään ylimääräistä.

Vanhasta muistista ymmärrän kumpaakin. Olen myös näin vanhalla iällä joutunut kerran TODELLA hitaan tuntsarin selkään. Täytyy sanoa, että siinä mieleen hiipii joitakin kysymyksiä. Ensimmäisenä lienee ”Miksi tämä ei kulje.” Kerran esitin moisen kysymyksen opettajalle, ja hän kysyi, että mihin sen pitäis kulkea. Sanoin, että eteenpäin, vaikkapa. Hevonen oli jo ajat sitten oppinut, että…niin, mitä se oli oppinut? Että ei kannata mennä eteenpäin? Vai lieneekö kyse siitä, että kokovartalojumi estää kaveria liikkumasta vapaaehtoisesti? Onko mahdollista, että laiskaksi luokiteltu hevonen on aina kipeä? Vai onko se luovuttanut? Vai onko sen prioriteetit yksinkertaisesti erilaiset kuin meillä?

Tässä mennään kannus kyljessä ja kädet korvissa. Varoittava esimerkki. Ketkä lie kuvassa.

Hyvä opettaja sanoo aina, että tärkeintä on, että hevonen kulkee pohkeen edessä. Miten se tapahtuu eläimellä, joka EI MENE ETEENPÄIN?

Muistan sen päivän, kun ensimmäisen kerran laitoin kannustimet saappaisiini. Elettiin 80-lukua ja olin viisauteni huipulla. Tunsin itseni OIKEAKSI RATSASTAJAKSI. Pelkäsin rentouttaa jalkaani, etten vahingossa tökkäise kannuksella kylkeen. Luulin, että heppa sinkoaa siitä kuin kuppa Töölöstä. Vähänpä tiesin. Sittemmin pääsin kokemaan myös sen, että hevonen vain ähkäisee kokiessaan kannuksen kyljessään. Mitään liikettä ei tullut lisää mihinkään suuntaan.

Nyt keskustelua käydään jo sillä tasolla, että miksi kouluratsastuskisoissa PITÄÄ olla kannukset, jos kerran hevosen kuuluu liikkua herkästi kuin perhonen? Ja jos näin on, niin ketä sinne kisoihin enää jää, jos kannukset kielletään?

Hevosen käsittelyä on ilahduttavasti pehmennetty tässä seuraamani 40 vuoden aikana. Vielä 30 vuotta sitten hevoset piiskattiin järjestykseen ja kuriin. Vanhan liiton hevoshenkilöt ehdottavat sitä edelleen, että jollei se kulje, vie se maneesin taakse ja vetele kunnolla. Nykyään pohditaan auttaisiko jos istuisi vähän paremmin, vaihtaisi satulaa, ottaisi kuolaimet pois, löysäisi satulavyötä (sekin on nykyään mahdollista! Vyö voi olla liian kireällä, kun on joustoa) tai mitä ikinä. Pitkä tie, paljon pidempi kuin hevosen turpaanvetäminen. Mutta uskoisin, että palkitsevampi.

Haluatko oikein huonon omatunnon? Lue tämä.

Minä sen sijaan haluan jatkaa kiivasta keskustelua aiheesta! Onko parempi vetää kerralla kunnolla kaikilla varusteilla joka paikkaan, vai potkia 20 vuotta joka päivä? Parempi tietysti ettei kumpikaan, mutta mites se sitten tapahtuu, HITAALLA HEVOSELLA? Explain!