Kuva: Snuggy Hoods Ltd blog
Meillä ihmisillä on kummallinen taipumus innostua mainoksista. Miten ihanaa on selata hevostavaraliikkeiden katalogeja, etenkin pöntöllä. Miehet lukevat vastaavassa tilassa Bilteman ja Motonetin kuvastoa. Tai Koneviestiä. Kaikki me sitten yhdessä haaveillaan näyttävämme ihmisiltä, joilla on kohta hallussaan jotain ihanan käytännöllistä, uutta ja kiiltävää. Ja onhan ne vanhat ja käytännölliset jo kuluneet, eikö? Onhan se niin, että tasaisin väliajoin pitää antaa itsensä nyrjähtää hevostarvikeliikkeessä ihanien uusien fleece-jakkujen, sukkien, kypärien tai loimien seassa. Ainoa huono puoli siinä on se, että menee pirusti rahaa. Ja siinä piileekin vitsi. Kumpi on tärkeämpää: uusi satulahuopa vai uusi ratsastustunti?
Lähes jokainen hevosenomistaja valuu jossain vaiheessa tilaan, jolloin ei syystä tai toisesta käy tunneilla. Se on toisinaan ihan kivaa, mutta ajan mittaan huonot tavat valtaavat liikeradat. Tämä on fakta. Jos et käy tunneilla, samat vanhat probleemat pysyvät samoina vanhoina probleemina. Voit kääntää asialle toisen posken, mutta saakeli soikoon, se tulee taas vastaan. Voit paeta maastoonkin, mutta se päivä tulee, kun haluaisit sittenkin oppia ratsastamaan. Noh, tässä vaiheessa opettaja tuntuu kalliilta. Voi kamala, onko se 40-50 euroa, ei kerta kaikkiaan, en kyllä raaski. Samaan aikaan uusi satulahuopa tai cooler-loimi koristaa hevosen selkää ja ihanat BoT-suojat jalkoja. Eikä mennyt karvaakaan yli 300 euroa! Pelkkää säästöä!
Niin. Hevonen varmaan iloitsee kaikista tuotteista aivan täysin rinnoin. Vai. Voisikohan niillä rahoilla ostaa useammankin ratsastustunnin tai jopa ratsuttajan? Mitäpä jos se olisikin tie parempaan? On paljon ihmisiä jotka eivät ole kovin kunnianhimoisia, eikä tarvitse ollakaan, mutta ratsastustunti on mielestäni lahja hevoselle. Yritän edes, rakas polleni! Älä välitä, en ehkä ole ihan Kyran veroinen, mutta täällä nähdään vaivaa, kultaseni! Malttia!
Toinen juttu on nämä ihmeitä tekevät, uudet tuotteet, jotka ovat mullistavinaan kaiken. Jossain vaiheessa ne olivat Micklem-suitset, jossain vaiheessa rungoton satula, sitten freejump-jalustimet, ja mitä niitä onkaan. On ollut kaikenlaisia käänteentekeviä villityksiä ja tulee olemaan vastakin. Muistan ajan, jolloin kukaan ei puhunut satulasta, joka on sopiva hevoselle. Uskon, että toisinaan pintaan pulpahtaakin ihan oikeasti käänteentekeviä tuotteita ja ideoita. Toistaiseksi suuri osa meistä tarvitsee ainoastaan kutakuinkin sopivat, ihan minkä väriset hyvänsä varusteet, ja lisää taitoa. Ja sitähän saa tunnetusti harjoittelemalla.
Heh, kuvan pikkuratsastaja on ainakin innoissaan! 🙂 varmaan ponista, sekä pinkistä kuosista! Minäkin olisin, molemmista 😀 ei se ole väärin joskus nyrjähtää materian puolelle mutta siinä vaiheessa huolestuisin, jos kamaa on määrällisesti jo enemmän kuin vuodessa päiviä, saati enemmän kuin otettuja tunteja.
Kiitos Katja – täyttä asiaa taas kerran!
Aloitin ratsastuksen alkeiskurssilla syksyllä 1977, SRL:n hyväksymässä ja valvomassa ratsastuskoulussa Etelä-Suomessa. Joillakin kurssilaisista oli oma kypärä jo ensimmäisellä tunnilla, ratsastushousuja tai -saappaita ei yhdelläkään koko kurssin aikana. Hevosilla suitset ja satula huopineen – turparemmiä ei useimmissa suitsissa ollut, kaikilla tavalliset nivelkuolaimet. Martingaaleihin ja suojiin törmäsin ensimmäisen kerran vuosia myöhemmin. Tuolloin ei kiinnitetty huomiota ratsukon väriharmoniaan – nykyään vaikuttaa siltä että saa antaa hyvän selityksen mikäli suitset, suojat ja satula eivät ole sävy sävyyn tai miksi ihmeessä hevosella on ruskea satulahuopa ja sinulla siniset ratsastushousut?! Ennen riitti, että varusteet olivat ehjät, puhtaat ja sopivat – kiva väri oli plussaa. Rikkimenneet varusteet korjattiin, nyt ostetaan helposti (liian helposti?) uusi tilalle edes harkitsematta korjausta.
Vaikka valtaosa ratsastajista (omalla, tunti- tai vuokrahevosella ratsastavista) huolehtii hevosestaan ja varusteista hyvin, niin aina silloin tällöin törmää huolimattomaan käsittelyyn. Valitettavasti kyse ei useimmiten ole tiedon tai taidon puutteesta vaan kiireestä ja/tai välinpitämättömyydestä. ”Lainaa luvalla, palauta puhtaana” -mentaliteetti osoittaa mielestäni kunnioitusta niin hevosta kuin sen omistajaa ja hevosella mahdollisesti muita ratsastavia kohtaan.
Se mitä pitää tärkeimpänä, ohjaa valintojamme. En tiedä onko ikäkysymys mutta yhä useammin valitsen ratsastustunnin. Yritystä on – vääränvärisistä tai -merkkisistä varusteista huolimatta! 😉
PS. Syksyn paras hevostarvikeostos maksoi 5 euroa: piikikäs harja jolla saa puhdistettua niin suojien kuin loimien tarranauhat uuden veroisiksi. Suosittelen!
oliko magic brush? se ON hyvä!
Magic brush? Höh, tuota en ole edes ymmärtänyt kokeilla. Olen kyllä todennut sen hyväksi irrottamaan itsepäisimmätkin karvat huovista ja loimista sekä palauttamaan ei niin valkoisten sukkajalkojen hohteen. Tässä ihmehärvelissä harjakset ovat ohutta metallia, juuri sopivan kokoiset noihin tarranauhoihin. Lähtee karvat, jouhet, langanpätkät ym. mitä tietenkään suojiin ei edes kuuluisi koskaan tarttua…
Tämä oli taas semmoinen mielenkiintoinen juttu! En ole ajatellutkaan, että ne voisi asettaa vastakkain. Ihan selvästi opetus on arvokkaampaa. Jos ei nyt satu tarvitsemaan uudet kengät että ylipäätään voisi osallistua opetukseen…