Reenaajat reenaa. Kuva: Miia Huotarinen

Voi että, kuulkaa! Niin paljon on ehtinyt tapahtua, että! Tiistaina kävi eläinlääkäri. Koska olen työtatekevä kansalainen, en päässyt paikalle, mutta onneksi sinne pääsivät agenttini Hanna Parikka ja Lapsi. Uskon, että tuolla setillä kaikki hoituu jopa paremmin, kuin että olisin itse paikalla.

No: etutassut käsittääkseni taivuteltiin, tai ainakin se yksi. Ei mitään reaktiota. Tässä vaiheessa kaikki turvokkeet sun muut olivat jo MELKEIN taaksejäänyttä elämää, mutta halusin pelata varman päälle. Sitten oikea etunen vielä ultrattiin mahdollisen jännevamman varalta. EI MITÄÄN! Herran tähden, että on nimittäin ihanaa!

Hanna kävi myös analyyttisen keskustelun hevosemme rasvapinnoitteesta. Kaikki olivat siitä yhtä mieltä, että liikaa on tavaraa, ei ehkä vielä vaivaksi, mutta jossain vaiheessa voi olla. Vähän niin kuin ihmisten kakkostyypin diabetes. On hoidettavissa elintapojen korjauksella. Hoituu! Nyt alkoi suunnitelmallinen liikunta und ruokailu. Ei ne nyt levällään ole tähänkään asti olleet, mutta nyt ruvettiin tarkoiksi.

Samana aamuna Lapsi esitteli satulansovittajille Hilpan tämänhetkistä tilannetta. Olisko siitä puoli vuotta, kun samaiset naiset sovittivat Hilpalle nykyisen penkin. Sieltä tulikin jo kylmää: vielä menee, mutta ei kauaa enää. Memoryfoamia ei kuulemma saa enää pitää välissä, tulee liian ahdasta. AAAAA! Uuden satulan etsiminen on saletisti juhlaa.

No sitten. Koska hevonen todettiin ehjäksi ja kunnolliseksi, menimme illalla Allun reeniin. Tehtävänämme oli vastalaukka. Ensin laukkailtiin vastalaukassa pitkin maneesia. Se sujui ERINOMAISESTI. Sitten mentiin myötälaukkaa, johon liitettiin vastalaukkakiekura. Sekin meni ERINOMAISESTI! Jestas! Allu sanoi, että ratsastin ihan eri tavalla nyt, kun tiesin, että hevonen on terve. Se on varmasti totta! Siitä sitten jatkettiin vielä hetki ravissa ja otettiin muutamat siirtymiset. Tarkoitus oli sekoittaa Hilpan systeemi, ettei se ala laskea milloin saa vapaata. Sehän on taivahan tosi! Jos AINA heittäydyn lopuksi kevyelle raville pitkin ohjin laukkojen jälkeen, tokihan se tajuaa, että kohta mennään muuten käyntiin ja sitten pääsee kotiin syömään. Sehän oppii nopeasti kuin fan, senhän havaitsin jo koulurataa harjoitellessa. On siis oltava tarkkana miten toimii. Eilen sitten otettiinkin parit pysähdykset ihan tunnin lopuksi oven vastapäisellä seinällä ja sitten hyppäsin yhtäkkiä alas. Hilppa oli ihan öönä, nytkö? Lopetitko? Täällä? Ja se oli tarkoitus! Ei sen kuulu oppia asioita ulkoa, sen kuuluu kuunnella.

Oppiminen on ihanaa <3

Kuva: Mia Huotarinen