Se on maailman hienointa, kun sinne pääsee. Tässä liiskamärkänä, mutta onnellisena.

Ja näin julistamme Keiteleen Kavioliittoleirin numero kolme alkaneeksi! Edelliset lähtivät perjantaina, uudet saapuivat hyvissä ajoin sunnuntai-iltana. Osa oli tullut suorinta asvalttitietä, osa oli tuntemattomasta syystä koukannut autollansa kärrypolkuja myöten. Kaikki kuitenkin perillä, joten seikkailu alkakoon!

Ja kukas se sitten otti seikkailun kirjaimellisesti, ellen minä itse. Maanantaiaamuna kaavailin, että on niin perkeleen kuuma, että enpä menekään maneesin muiden joukkoon tunnille, vaan lähden voimaharjoitteluhommiin järveen Masan kanssa. Pelasin varman päälle ja asensin satulan. Viime kerrasta opin sen verran, että Masan selässä voi olla vähän tuulista järven äärellä. Kerranhan hänen kanssaan oli jo oltu rannalla niin, että veteen asti ei päästy, ja kerran niin, että onnistuttiin. Kolmas kerta toden sanoo.

Kävelimme asianmukaisesti tietä pitkin rantaan. Paarmatilanne ei ollut täysin mahdoton, mutta ihan merkittävä kuitenkin. Ne korpesivat pientä hevosta. Rantaan saavuttuamme jarrut lyötiin sitten reippaasti päälle. Tilamme omistajan isä (onneksi oltiin muuten tutustuttu jo Vesannolla ReiskaMM-kisoissa viikonloppuna, jossa tein muuten kaksi maalia) oli perheineen rannassa katsomassa, kun yritin saada heppaa järveen. Olin siis itse selässä. No sanotaanko nyt näin, että ei puhettakaan, että käveltäisiin veteen, ainakaan näillä spekseillä. Niinpä isähahmo tarjosi ritarillisesti apuaan. Otti veneestä narun, pujotti sen kuolainrenkaaseen, ja käveli itse edellä järveen. Hevonen epäröi vielä voimakkaasti, mutta yhtäkkiä tajusi, että perhana, tämähän voi olla hyväkin juttu, ja teki MAKSIMAALISEN loikan veteen. Ei-tähän-varautuneita olivat: ratsastaja, isähahmo. Ratsastaja (minä) sukelsi veteen, isähahmo kaatui sinne myös. Kukaan ei jäänyt kenenkään alle, ja kaikeksi onneksi pystyyn päästiin pian, ja hevonenkin pysyi porukassa. Nahkasaappaat plumpsis-täynnä vettä KIIPESIN JÄRVESSÄ TAKAISIN SELKÄÄN. Tästä kohdasta olen erityisen ylpeä. Tajusin myös, että saappaani ovat niin täynnä vettä, että en voi millään pudota enää. Saappat nimittäin painoivat niin paljon, että painopiste oli siirtynyt erittäin alas. Siinä sitten tassuteltiin tovi, kiitettiin kaikkia osapuolia nöyrästi, ja lampsittiin kotiin. Koiraa vähän hävetti. Isähahmon kännykkä on nyt käynyt uimakoulun. Voi että. Ymmärrän koirani tunteman häpeän, sillä saatan kokea sitä hieman itsekin.

Kiitämme: lämmin järvivesi on kiva. Putoaminen veteen on pehmeä, jos kerran pitää pudota.

Moitimme: saappaiden märkyys. Kaksi tuntia myöhemmin satula, housut ja sukat ovat kuivuneet, saappaat eivät.

Iltapäivällä kaikki muut ovat jo toisella tunnilla, minä en voi osallistua, koska “saappaani ovat märät.” (Harmi :-D)

Reipasta ryhtymistä hien partaalla.

Muilla leiri taisi alkaa ilman suurempia shokkeja. Mahtuipa päivään yksi merkkitapahtumakin! Leevi-poni astui traileriin matkustaakseen seuralaiseksi KUNINKUUSRAVEIHIN. Leevin ystävä, tamma Ryti-Tyttö kilpailee ensi viikonloppuna Rovaniemellä Ravikuningattaruudesta. Jos kisat menevät hyvin, taida alkaa diilata Leeviä vallankin isoihin kisoihin. Olen varma, että Leevillä olisi käyttöä myös Helsinki Horse Showssa. Kohta muuten alkavat seurojen mehevät kamppikset, kannattaa tarkkailla täältä milloin!

Oli miten oli, leiriraportit jatkuvat – huomenna on nimittäin luvassa mm. vikellystä. Stay tuned!

Leevi-poni on jo riittävän merkittävä lähteäkseen Kuninkuusraveihin.