Juteltiin tuossa yhtenä päivänä kaverini kanssa ratsastamisen opettamisesta. Pohdittiin siinä, että aika moni opettaja ei ole käynyt lähelläkään mitään koulua. Toisten kohdalla se häiritsee ja toisten ei. Ratsastuksenopettajaksi tuskin kukaan itseään kutsuu ellei ole moinen. Sitä vain ”annetaan tunteja.” Mitenkähän valmentajien koulutus? Löytyykö?

Otetaanpa vertailua. Näyttelijäksi ei juuri kukaan itseoppinut kutsu itseään. Onhan niitä muutama, mutta hyvin vähän. Näyttelijä on lähes poikkeuksetta käynyt teatterikorkeakoulun. Toimittajaksi valmistutaan nykyään useammastakin kohteesta, mutta perinteisesti toimittajia syntyi vain Tampereen yliopistolla. Taksikuskin on käytävä taksikurssi, muuten ei sovi körötellä kyltti katolla. Uber-kuskitkin saavat nykyään sakkoa.

Aikanaan tehdessämme Tallitähdet-sarjaa suurin kohu nousi siitä, että vierailevat opettajamme eivät olleet liiton hyväksymiä ratsastuksenopettajia tai ohjaajia. Opettajina toimivat tuolloin Kyra Kyrklund, Piia Pantsu ja Mikael Forstén. Se on paljon mahdollista, että heillä ei ole opettajan papereita, mutta että eivät ole päteviä opettamaan? Ok.

Näitähän näkee paljon. Itsekin olen ”opettanut” ihmisiä, jotka kiipeävät hevosen selkään ensimmäistä kertaa. Väitän jopa, että olen aika hyvä neuvomaan ummikoita, etenkin lapsia. Monet suosikkiopettajistanikin ovat olleet paperittomia opettajia. Ilmeisesti kaipaan opettajalta ihan eri asioita kuin Hevosopisto tai ratsastuskoulut, kun pärjään hyvin myös opettajalla, joka ei ole virallinen. Minua kiehtoo opettajassa se, että hän suhtautuu minuun kuin ongelmaan, joka pitää ratkaista. Hän haluaa saada minut oppimaan. Minulle on aivan sama onko periaatteet haettu koulusta vai metsästä.

Valmentajan ominaisuudessa toimii aika iso liuta todella kovia ratsastajia. Ei siis epäilystäkään tietävätkö he, mitä hevosen selässä kuuluu tehdä. Toisinaan he saattavat suorastaan herpaantua, koska heille on niin itsestään selvää miten siellä toimitaan, eikä nuijat oppilaat meinaa tajuta ollenkaan. Sitten käy niin, että opettaja keskittyykin taas itse ratsastamaan, koska opettaminen onkin pirullisen helvetillistä jos oppilas ei ole priimus. Jotkut oppilaat ovat vielä vaativia ja haluavat tietää miksi tehdään niin kuin tehdään. Hirveää.

Opettaminenhan on melko vaikeaa. Näin oppilaana ei ole ollenkaan vaikeaa tajuta mitä pitää tehdä, mutta paikoin on lähes mahdotonta siirtää se käytäntöön. Tässä vaiheessa opettaja punnitaan. Jaksaako inttää, muuttaa näkökulmaa, ottaa huumorilla, yrittää toisin, joku muu, mikä. Turhautuminen on väistämätöntä. Olen minäkin nähnyt oppilaita, jotka eivät saa edes kantapäätä alas käynnissä. Mihin se sitten pystyy jollei edes siihen. Ihan varmasti tekee mieli käydä rusauttamassa ne kantapäät alas, mutta kun se ei käy.

Kovimmat opettaja/valmentajat rakentavat kokonaisen systeemin. Siinä pitää olla jo näyttöjä ja lisäksi itsetunto kohdillaan. Vastustusta saa kuunnella varmaan kotiovelle asti. Se on kuitenkin selkeä tapa erottaa jyvät akanoista. Joko otat koko paketin tai menet muualle. Ei lisäkysymyksiä.

Tyttäreni venkoillessa opettajan komennoille annan aina saman neuvon: joko kuuntelet opettajaa tai sitten menet pois. Välimaastossa et opi mitään. Kunnioitus opettajaa kohtaan on kaiken a ja o. Jos et luota siihen, että hän tietää, vaihda paikkaa. Tee se heti. Jonkun mielestä juuri se opettaja on paras.

Valkku inisee, muuten menee hyvin.