Tule kanssani hankeen! Kuva: Outi Impivaara

No nysse on täällä – talvi. Yllätti vissiin suomalaisen. Ei olla totuttu. On lunta ja sitten sitä mikä se oli…pakkanen! Siis kylmä. Järkytytään siitä sitten niin, ettei liikuteta hevosia, vaan laitetaan niille kahdeksan peittoa päälle ja jätetään sisään (ei meidän tallilla onneksi!). Mikä on hirveässä ristiriidassa sen kanssa, että kun juuri tein yks ilta tallia, eli otin heppoja sisään, niin olikohan siellä yksi hevonen, joka jonotti sisään. Se jonottaa muutenkin. Muut haahuilivat täysin tyytyväisenä pitkin tarhaa, suuri osa söi heinää. Pakkanen oli jo ihan kunnollinen. Miten ne hevoset ei kuolleetkaan? Mitä, onko niillä karvaa?

Ja voihan valtava, miten hauska on kuulkaa ratsastaa pakkasessa! Lähes joka ratsu on reipas ja dynaaminen, pientä ekstraa löytyy melkein kaikilta. Kreiseimmät meistä ottavat ratsut alleen ja jättävät satulat kotiin. Lämmin hevo tuntuu kivalta pyllyn alla. Näin me tehtiin viikonloppuna lapsen kanssa. Pistettiin peitot ratsuille päälle ja siihen ihmiset sitte. Herran tähden miten oli kivaa! Rohkenen väittää, että myös hevosilla, koska niiden korvat sojottivat kestosti eteenpäin. Lampsimme pellolle, jossa laukkailimme pitkin poikin. Alkuun epäröin, koska omistamani hevonen antautuu innostuessaan pukkilaukalle, ja sillon en kyllä pysy sen tynnyrin kyydissä. Onneksi hevo piti hankilaukkaa riittävän raskaana, jolloin pukittelu olisi ollut ihan ylimääräistä energiantuhlausta. Siihen ei Pullukka ala. Asiat tärkeysjärjestykseen!

Takaisin tallille kävellessä ihmeteltiin lapsen kanssa miten saakelin onnekkaita me taas kerran ollaan. Että lapsi saa reenata sydämensä kyllyydestä mahtavalla Masa-miekkosella ja minä voin höntsätä Pullukalla, kunnes taksi miehelään tulee noutamaan. Ja kuinka kivoja hevosia ne ovat, hyväkäytöksisiä, terveitä ja riittävän kyvykkäitä. Mitään ei puutu. Päin vastoin, esim. painoa on vähän liikaakin. Mutta se on hoidettavissa!

Häpines <3

Voitteko nyt tulla, senkin vatipäiset jätit?