En ole yhtään myynnissä. Eikä hevonenkaan.

Tämä on yleisin kysymys, minkä kuulen ns. karvahatuilta. Kun vastaan siihen, että voi kuule, niitä saa ilmaiseksikin, ollaan aivan äimänä. Eikö ne olekaan pirun kalliita? No voi ne olla sitäkin! Kun sitten selitän, että hevosilla voi olla esim. suku, joka määrittää jo mihin siitä on, alkaa päänraavinta. Ja että ensimmäinen hevoseni oli minulle ”ilmainen”, ei sen paperit koskaan minulle päätyneet, mutta pidin sitä sen elämän viimeiset 8 vuotta kuin omaani, ollaan jo aivan kujalla. Mitä ihmettä? Mistä niitä saa? Mistä siinä maksetaan? Väristä? Joskus myös siitä.

Kun tirkistää myytäviin hevosiin, hinnat lähtevät kolmen tonnin korvilta. Silloin ollaan useimmiten vielä Puolassa tai Virossa tms. Monesti sillä hinnalla tuodaan jo ovelle. Ongelmat tuontikopukoissa saattavat olla ankeamman ravinnon aiheuttamat kasvuprobleemat ja niihin liitetty kova reeni. Äkkiä satula selkään ja nopeasti hevo kaupaksi. Sitähän se voi isossa maailmassa joskus olla, mutta ei ollenkaan oletusarvo. Esim. ensimmäinen hevoseni tuli ylijäämänä Puolasta tyyliin ”ottakaa toikin”, ”ei me haluta kun se on niin ruma”, ”no ottakaa nyt, se tulee kaupan päälle”, ”no okei.” Siis yhtenä isosta laumasta, ei minään kruununjalokivenä. Siitä tuli vaativien luokkien kouluhevonen, joka rakasti matkustamista ja osasi helpon A:n, kun sille kuiskasi korvaan ”Helppo A.” Paul-Erik Sultsi kertoi kisanneensa sillä aikanaan, eikä ole kuulemma sen koommin saanut lisätystä ravista kasia. Ei siis huonompi ylijäämäksi. Ostohintaa en tiedä, mutta tuskin se hirveästi oli. Hevonen eli 29-vuotiaaksi.

Laadukkaat, nuoret hevoset näyttävät olevan siinä 15 tuhannesta eteenpäin. Itse tuskin koskaan ostan sellaista, koska odotukset sen kohdalla ovat jo olemassa. Ratsastajan on hyvä olla joko a) taitavahko tai b) kunnianhimoinen. Näin hevonen saa arvoistaan seuraa. Itse en ole juuri kumpaakaan. On kiva toisinaan istahtaa hienon hevosen selkään, mutta en kyllä haaveile isosta liikkeestä enkä ylenpalttisesta reaktiivisuudesta.

Me mannekiinit saatamme olla kalliimpia.

Kun hevoskauppias ja valmentaja Karolina Liuksiala esitteli minulle liiketoimintaansa, hän kertoi hintaan sisältyvän vaihtomahdollisuuden. Kuulemma pätevän (paremman) harrasteratsun saa 15 tonnilla, ja jos se ei sovi, haetaan toinen tilalle. Sama pätee toki kalliimpiinkin. Se kuulostaa ihan järkevältä, tosin kalliilta.

Eräs hevoskauppias kyllästyi naiseen, joka kävi aina sovittamassa kaikkia juuri tulleita hevosia ja tarjosi niistä sitten puolet pyyntihinnasta. Kerran hevoskauppias kyllästyi naisen temppuiluun ja toi jostain hevosen, jonka hinnaksi laittoi 10 000 euroa, vaikka ei varsinaisesti halunnut siitä enempää kuin 5000. Nainen sovitti ja tarjosi tietty 5000. ”Myyty!” sanoi hevoskauppias riemuissaan ja rouva meni ihan mutkalle. Haha! Ihan oikein.

Hevoskauppiaiden kanssa saattaa joskus olla vaikeaa toimia, jollei ole itse ammattilainen. ”Kyllä se hevonen menee jos osaa ratsastaa” ei välttämättä ole paras argumentti heiltä. Kerran kävin itse kokeilemassa yhtä ”parempaa harrastehevosta” ja se ei liikkunut pohkeesta ainakaan eteenpäin. Tai ehkä se liikkui henkisesti muttei fyysisesti. Kun kyselin liikkumisen perään, myyjä kysyi ”mihin sen pitäisi liikkua?” No ei ilmeisesti minnekään. En ostanut hevosta ja saatoin tuntea kuinka kauppias kuiski selkäni takana, että tommosille pitäis vielä hevosia myydä. Jep.

Minun omalla rahalla ostamani hevonen nr 1 maksoi 7500. Siitä pyydettiin 10 000. Hinta perustui kilpailutuloksiin ja monikäyttöisyyteen. Sillä oli menty kenttää ihan menestyksekkäästi ja se oli myös aluerankingissa kolmosena. Istuin hevosen selässä 5 minuuttia ja asia oli selvä. Soitin omistajalle ja tingin minkä ehdin. Säästämäni 2500 laitoin satulaan. Satula oli ihan horror, hevonen hauska kuin mikä. Muistuttaisin, että ostin hevosen ihmiseltä, jolla oli molemmat ranteet poikki. Krhm. (Tässä kohdassa täytän itsearviointilomakkeen)

Toisen hefoiseni ostin lainatulla rahalla. Se maksoi 8000 euroa, koska oli voittanut Hollanissa 135-luokkia. Myöskin hän on tamma, jolla ihan okei suku. Kyseessä on Pullukka. Olihan se monen mielestä vähän kallis, mutta kyllä minä siitä a) hyppykyvystä ja b) lapsentekokyvystä maksoin ihan mielelläni. Arvioisin, että tänä päivänä olen sen verran viisaampi ja omaan niin paljon suuremman kontaktiverkoston, että voisin saada hevosen halvemmallakin. Voisin ostaa jopa hieman keskeneräisen, koska minulla on maailman paras ruåtsinkielinen apu lähellä, eli Ope Niccolina Oscarsson.

Liian halpaa hevosta ei kannata ostaa jos on itse vähän tollo. Liian halvassa hevosessa on monesti joku jännyys, jonka saa ruotuun jos osaa. Jos ei osaa, saa vain ihottumaa ja närästystä. Ei kannata. Olisi ihanaa osata lassota hevonen niitulta ja kesyttää se sitten helppo A -tasoiseksi, mutta melko harva osaa sen. Hiljattain yksi puolituttu osti oikein kiva näköisen nuorehkon hepan. Se oli heittänyt siihen mennessä kaikki selässään olleet (ammattilaisetkin) valtavassa kaaressa alas. Kysyin miksi nainen osti hevosen. ”Koska se hyppää irtona 160.” Mahtaako siitä olla hyötyä jos kukaan ei pysy siellä selässä? Onneksi nainen myöhemmin hokasi, ettei Musta Ori -tyyppinen menestystarina ole mitenkään välttämätön kokemus kaikille. On ihan okei sanoa, että ei perkule, ei tästä tule mitään.

Yksi asia on hyvä selvittää oli hevonen minkä hintainen hyvänsä, tai jopa kokonaan hinnaton: onko se terve. Ilmaiseen hevoseen saa menemään melko paljon rahkua jos sillä on krooninen vaiva. Myös kalliiseen. Eläinlääkäri on samanhintainen kalliille ja halvoille hevosille. Vakuutus kattaa nykyään niin vähän, että senkin kannattavuutta sopii tosissaan miettiä. Jotkut eivät käytä halpoja hevosia lainkaan ostotarkastuksessa. Mielestäni se on kaikin puolin huono idea.

Siitä vaan sitten hevoskauppaan! Voin tulla mukaan olemaan hieman ääliö. Tässä joitakin linkkejä ensihätään:

http://www.ratsut.fi

http://www.nikaequestrian.com

http://www.hevosia.com

http://www.tuontihevoset.fi

http://markkinat.hevostalli.net

http://www.hevosnetti.com