Tässä viimeisen vuoden aikana parikin tuttua on päätynyt vaihtamaan hevosta sopivampaan. Myyminen on ollut ihan helppo homma, mutta uuden ostaminen ei. Olen seurannut näitä touhuja kiinnostuneena. En voi sanoa, etteikö ole käynyt omassakin mielessä. Olen miettinyt jossain vaiheessa joka ikisen hevoseni myyntiä, mutta en ole siihen lopulta ryhtynyt. Varhaisempien hevosteni kodalla olen lähinnä ajatellut, että ei kai se hevonen vaihtamalla parane, vaan minun on opittava ratsastamaan. Tämän nykyisen kohdalla taas mietin tietysti, että eihän omaa lasta voi myydä! Hilppa saattaa olla kooltaan vähän pieni minulle, mutta se on maailman kivoin hevonen, ja olen itse sen kasvattanut. Ei sellaista noin vain myydä.

Tykkään ihan tosi paljon hyppäämisestä. Viime sunnuntaina estetuntimme loppui kesken, koska Hilppa ei oikein liikkunut eteenpäin. Kävi sitten ilmi, että selkähän sillä jumitti. (Samaan syssyyn elvytinitse jo lähes ohi menneen flunssan, ja nyt olen sen kourissa toista viikkoa.) Me ollaan Hilpan kanssa harjoiteltu yhdessä Hilpan koko elämä, ja se on ollut nuorempana aika ujo, mutta hyvä hyppääjä. Olen aina suunnitellut, että haluan vielä joskus ylittää Hilpan kanssa 120 senttisen esteen. Älkää kysykö mistä moinen lukema on keksitty, mutta niin olen ajatellut. Pitäähän tavoitteita olla!

Tähän mennessä jo pelkästään se, että Hilpasta on kasvanut ihan pätevä pieni hevonen, on minulle utopiaa. Olen itse kasvattanut hevosen, miten se voi olla mahdollista! Meinasin revetä liitoksistani, kun kiipesin sen selkään ensimmäisen kerran. Olin kuolla onnesta, kun hypättiin ekan kerran. Kaikenlainen eteneminen laihdutusta myöten on ollut aivan uutta ja suunnattoman hienoa. Jopa hankkarin aiheuttamasta saikusta opin asioita. Tämä matka on vaan niin hieno!

Nämä asiat on nyt syytä muistaa, kun hevosen selkä saa levätä ja niin myös lentsuinen ihminen. Välillä kaikki on paskaa, se on elämää se. Ei voi mitään! Voin silti haaveilla paitsi aurinkoisista päivistä, myös siitä, että Hilpan selkä asettuu, saamme kenties uuden penkin, ja pääsemme taas estetunneille. Toki haluan myös Jyken koulutunneille, jossa onnistumisia on tapahtunut PALJON.

Kyllä me täältä vielä noustaan, uskokaa pois!

Jos vielä palaan hevosenvaihtoajatuksiin, niin: miten herran tähden uskallan koskaan enää ostaa hevosta, kun en tiedä miten ne on kasvatettu? Tai mitä niille on syötetty? Tai osaavatko ne seistä paikallaan, kun eläinlääkäri käsittelee? Tai missä tilanteissa ne kieltää, vai kieltääkö missään? Rohkeiden hommia on nuo ostohommat! Itse keskityn kasvattamaan.