Kuva: Bettina Eistel

Tällä hetkellä on Riossa meneillään paralympialaiset. Ei siitä ole hirveää numeroa tehty. Lähti jokunen suomalainen matkaan, ketä niitä nyt oli. Joku muistaa Leo-Pekka Tähden, mutta Presidentintekijät -elokuvassa kaikki eivät muistaneet edes häntä. Me ratsastajat emme ihan helpolla unohda paralympiamitalistiamme Katja Karjalaista. Ei meitä mitenkään liikaa hemmotella olympiamitaleilla, joten Karjalaisen Katjan niskassa lepää kutakuinkin koko maamme toivo. Että tsemppiä vaan sinne Rioon!

Katja joutui siirtymään käyntiluokkaan, koska joku vakavuuskomitea katsoi, että hän ei kykene enää vammojensa pahennuttua suoriutumaan raviluokasta. Mikäs siinä sitten, ei auta pullikoida vastaankaan. Se on sitten mentävä käynnissä ohjelma. SIIS KÄYNNISSÄ. Vieraassa maassa, vieraissa hajuissa, vieraassa lämpötilassa, mene tahdikkaassa ja rikkeettömässä käynnissä ohjelma läpi sievässä peräänannossa. Eikä siinä mitään, mutta muista, että et ehkä voi käyttää käsiäsi/jalkojasi/silmiäsi ja saatat olla vinossa ja ties vaikka olisi joku pakkoliikekin. JA SITTEN VAIN RATSASTAT SIISTISI. Eihän tuohon pysty kukaan! Ja kah, pystyykin.

No kyllähän nyt suitset tällä tavalla hevoselle saa. Kun osaa! Kuva: Bettina Eistel

Mitä enemmän katselen paralympiaratsastusta, sitä enemmän mietin mikä meitä täysraajaisia vaivaa. Miten voi olla, että kaikilla näillä aisteilla ja raajoilla ja lihaksilla emme saa hevosta kulkemaan lähimainkaan yhtä kauniisti kuin kolleegamme paralympialaisissa? Toki hevoset ovat valikoituneet tarkkaan, mutta ajattelevia otuksia ne ovat nekin. Vasta Katja kertoi kuinka Toope oli ottanut lähdöt maneesissa. Ihan normaali hevonen, siis! Toki hyvin koulutettu, mutta eläin kuitenkin. Samaan aikaan kun meillä huudetaan ”LISÄÄ JALKAA”, paralympiaratsastajat saattavat miettiä, että hitto, olispa kätevää jos jalat toimis, mutta kun ei, niin pitänee keksiä muita konsteja hallita hevosta. Ja ne konstit eivät koskaan perustu voimaan. Kun sitä voimaa ei ole!

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun Pullukan selkään on hypännyt ammattilainen, toisinaan myös mies. Ovat sanoneet, että raskaanpuoleinen on emäntä. Kovasti jalkaa ja kättäkin saa käyttää. Voi itku, mietin minä aina tuolloin. Kun ei minulla sitä voimaa sillä tavalla ole, enkä millään viitsisi hankkia sitä pattia ihan sitä varten, että saan potkittua ja nyittyä kovempaa. (Toootta kai keskivartalolihakset ovat eri asia!) Hevoseni saattaa olla ajautunut moiseen tilaan, myönnän. Myönnän auliisti, että syy saattaa olla minun. Niinpä olenkin kokenut mielekkääksi yrittää korjata asiaa myös herkistelemällä eläintä. Siinäpä vasta nerokas keksintö! Siis hevosenhan saa herkemmäksi, kun se opettaa siihen. Mutta eikö olekin kummallista, että paralympiaratsastajat tietävät sen, mutta me tervekroppaiset emme? Paralympialaisetn hevoset ovat herkkiä, mutta kohtuullisen järkeviä, hallinnassa ja kuuliaisia. Mikä siinä on niin vaikeaa? Vai siinäkö se juuri onkin? KATJA KARJALAINEN ON VAAN NIIN PIRULLISEN KOVA MUIJA RATSASTAMAAN.

Katja ja Toope. GO! #twohearts Kuva: Jutta Koivula

Ensimmäisessä koitoksessa Katja oli 6. Seuraava koitos on torstaina. Nyt oikeesti, Katja, näytä meille miten ratsastetaan!