Haluaisin valittaa. Olen ratsastanut luvattoman monta vuotta ja olen edelleen/taas aivan huono. Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt vain istua kyydissä tänään ja ”enjoy the ride”, niin kuin sanonta kuuluu, sillä eilen hefoiseni ratsasti Ope. Pullukka oli luonnollisesti eilen aivan huikea, rento ja ryhdikäs. Hip ja hei. Kenties maailmassa vallitsevan tasapainon vuoksi tänään piti olla ankeaa.
Samaan aikaan katselen vieressäni lupsakasti ratsastelevaa nuorta, jonka eleetön vaatimattomuus melkein itkettää. Tyttö ei riuhdo eikä nyhdä, antaa hevosen vähän neuvoa. Yhteistyö on saumatonta. Kumpikaan ei osaa vielä hirveästi, mutta silti yhteistyö sujuu kuin tanssi. Toista se on vanhan estehevosen ja espoolaisen wanna-be-taitavan ratsastajan yhteistyö. Aivan kauheaa nykimistä. Ja nyt, juuri tänään ratsastuspilates-ohjaaja kyseli, että milloin jatketaan istuntaharjoituksia? Ai milloin? No ei ikinä, koska ajan huomenna tunnin jälkeen todennäköisesti kallioleikkaukseen, tahallaan.
Miten tämä voi olla taas tänään niin karmeaa? Nyt olisi ihanaa unohtaa kaikki esteettinen ja karauttaa pellolle laukkaamaan, mutta eihän se käy, koska pelto on jäässä. Ja pimeääkin on. Ja jos ei ole jäässä, niin uppoaa silmämunia myöten. Sentään metsään voi mennä hiippailemaan JOS sattuu ehtimään valoisan aikaan, joka on n. klo 12-12.30.
Se on kyllä jännää miten harrastuksessa koettu epätoivo värittää ihan kirkkaasti koko elämää. Surkean suoritukseni jäljiltä olen sitä mieltä, että mitä tässä nyt enää kannattaa ikinä mihinkään mennä. Poliisi voi hakea hevosen pois. Sen voi antaa sitten jollekin lahjakkaalle nuorelle, joka osaa ratsastaa. Miten se voikin olla niin, että yhtenä päivänä on ihan taitava, seuraavana ei ole taitavaa nähnytkään? En ymmärrä.
Vetäydyn nyt kuoreeni. Huomenna kerron teille Hilpan ristiäisistä. Solong, kokemus-kolleegat!
Sä oot Katja mun idoli. Monessa asiassa, mut erityisesti heppailussa.
Voi Emmi, Emmi. Olet kauhealla tiellä 😀
Katja
Minusta on ihan normaalia ajatella näin. =)
Voi ei, miten hulvattoman hauskasti kirjoitettu teksti, vaikka asia oli vissiin aika ahdistava 🙂 Olet kyllä huippu!
Voi että saa nauraa sillee hoitavasti vatsanpohjasta asti!! Ja se toimii juuri siksi, että lukiessa kuulee Sinun äänesi ja äänenpainotuksesi – rehellinen aito äänikomiikkasi ja sana- ja kuvaelmarikkautesi toimii etenkin kun arvostaa ja ihailee sinua ja kokee tulevansa itse vielä ymmärretyksi!!
Muuten – keppariratsastus on tosi vaativaa ja vaatii vielä sitä erilaista ”kuntoa” – kokeile ja ota lenkille mukaan (laukanvaihto harjoittelu lenkille).:) Minä oon jo ihan puhki kun katselen sivusta vähän aikaa kepparityttöjen ratsastustunteja ja laukkaestemaastotouhuja…. Ei onnistu multa 🙂 – on vielä vaikeampaa kun oikealla…ellei sitte se keppari oo niin vanha tai laiska tai muuten liian pullea liikkumaan ja se vaan seisoo tyytyväisenä kun sen ei tartte mennä mihinkään….
Olen niiiiiiiin samoilla linjoilla nuorten ratsujen kanssa. Jokiu raja! jenkeissä kyllä ratsastetaan jo vuotiaita.. ja niistä suurin osa on teurasta ennen kun ehditään HEP sanoa…
pyydän järkeä kylään tänne suomeen, jos ei toimi,,,
Luin ensin tuon edellisen kirjoituksen kiittämisestä ja sitten tämän ja repeilin ehkä eniten sille, miten nopeasti hevosihminen unohtaa kaikki ”tästä lähtien kyllä…” -ukaasinsa. Että mistä sitä hyvän ja huonon ratsastajan erottikaan! Se siitä punaisesta langasta.
Olenkin usein tallilla sanonut kannustavasti kavereille, jotka tyytyväisenä myhäilevät hyvin sujunutta ratsastuskertaansa, että suunta on tästä sitten huomenna vain alas.
No daa! Pullukka on Tamma. Ei sussa mitään vikaa oo 🙂
Mites tämä osui ja upposi. Sympatiat ja empatiat ja kaikki muutkin siun mukana! Ihan sama fiilis, jälleen kerran. Miksköhän tää laji tuli ees kokeiltua sillon yli 30 vuotta sitten…
Joku viisas hevosmies on sanonut, että ratsastus on kun ”pitäisi madetta kädessä” pysyy ei pysy. Tsemppiä lajiin!
Voi, että minä nautin näistä sinun kirjoituksistasi 🙂 Samoissa fiiliksissä odottelen huomista yksäriä…
Niin samoin tunnen ja yleensä ratsastajakaverini tuntevat. Johtunee minun kohdallani siitä etten ole luonnonlahjakkuus istumaan riittävän hiljaa kroppani halliten. Siinä suurin vika. Tuskin tulen tai suurin osa meistä ratsastajista tulee siinä koskaan onnistumaankaan, vaikka kuinka harjoittelisimme. Toki jonkin verran paremmiksi tai pystymme edes pitämään saavutetun. Toinen suuri vika on kun yritän ratsastaa ihan liikaa. Eli teen kaikkea yhtä aikaa. Ja näyttää siltä että niin tekee monet muutkin. Kun vain osaisimme hellittää. Mutta jos minä ja muut epätäydelliset ratsastajat lopetettaisiin, aika hiton paljon vähemmän olisi ihania heppasia maailmassa. Joten yritetään kovasti harjoitella ja kehittyä tai edes pysyä siinä missä olemme nyt.
Mukavia flou hetkiä meille kaikille. Ihan vaikka pienen pieniä yhden tai jopa viiden askeleen ajan. ☺
Tällaista se on :). Rehellistä tekstiä. Täynnä mustia pilviä ja silti niin naurettava. Mitä enemmän opimme sitä vähemmän osaamme… Jatketaan rakasta harrastustamme! 🙂
Ei liity postaukseen, tuli vaan mieleen postausidea: raipan käyttö – hyvä vai huono asia? Onko hyötyä?
Yli 30 vuotta ratsastaneena voin kertoa ettei ne fiilikset siitä kummene Mutta ne hetket kun jotain menee oikein korvaa ne kaikki koetut kärsimykset ja paskat fiilikset.Itse haaveilen että vielä jokus saisin ratsastaa valmiiksi koulutetulla hevosella enkä näillä (kaksi entistä ravuria)joiden kanssa päivät ovat jatkuvaa neuvottelua mennäänkö ylös alas vai sata lasissa taaksepäin.Rakkaita ne ovat tietty ja onnistuminen näiden kanssa tuottaa suunnatonta iloa mutta silti.Taas kerran oli hauska ja niin osuva kirjoitus