Patrik Kittel ja yksi onnekas klinikkaan päässyt.

Joskus saattaisi ottaa päähän herätä viikonloppuaamuna aikaisin, mutta ei eilen, koska matka kulki Ruskeasuolle Patrik Kittelin klinikalle. Tapahtuma oli loppuunmyyty, eli sori jos annoin perjantaina liikaa toivoa. Dressagerouvia oli katsomot tulvillansa! Olipa jokunen käynyt jo huivilla varaamassa etukäteen parhaat paikatkin. Melkein kuin olisi menossa poikabändiä tapaamaan.

Hysteerisiä faneja, vasemmalla allekirjoittanut, joka tuli varaamaan paikkansa yöllä.

Patrik oli pirteä ja iloinen kaveri, joka oli selvästi tehnyt pari klinikkaa ennenkin. Kaikkia oppeja seurasi kehotus siitä, ettei jäätäisi jankkaamaan mitään asiaa hampaat irvessä, vaan yritettäisiin tehdä harjoittelustakin hauskaa. Kittel korosti eteenpäin menemisen tärkeyttä, mikä on hieno homma, sillä suomalaiset tuppaavat ennemmin jarruttamaan kuin potkimaan eteenpäin. (Juorukellot kalkattivat, että Kittel oli edellisenä iltana painanut kiitolaukkaa Rusan maneesissa Ettan Ehrnroothin hevosella Bogelys La-Ro. Varmaan virkisti!) Niinpä Rusan maneesissa nähtiin kerrankin lennokasta kulkua!

Janni Martikainen ja Korppu.

Ensimmäisenä olivat vuorossa viisi- ja kuusivuotiaat hevoset. Hepat olivat jo kovin sivistyneitä ja osasivat käyttäytyä. Yleisöstä kysyttiin mm. millainen on viisi-kuusivuotiaan viikkorytmi. Kittel vastasi, että parina päivänä töitä, sitten iisimpi päivä, maasto tai pelto, sitten tarkitstetaan menikö alkuviikon opit mihinkään, mutta kevyesti. Loppuviikosta, esim. viikonlopun voi olla kokonaan vapaata, jos opit on menneet perille. Korosti muutenkin, että nuorten kanssa pitää touhuta hissukseen. Ei liikaa ajateltavaa. Hirveän kiinnostavaa oli kuulla, että Kittel aloittaa spookailevan hevosen kanssa aina keskiympyrältä, sillä siinä se tuntee olonsa varmaksi, eikä tarvitse mennä pelottaviin kulmiin. Tärkeää on saada hevonen tuntemaan olonsa rauhalliseksi ja varmaksi. Edetään kohti kauheita paikkoja pikku hiljaa.

Kittel puhui paljon omista kokemuksistaa, joihin kuului kasoittain epäonnistumisia. Hän korosti sitä, että juuri se on opin paikka. Myös tuomari, joka antaa huonot pisteet, on paras opettaja. Sehän on hienoa, että joku näyttää ihan varta vastan missä mättää!

Ratsastajia Kittel korjaili melko vähän, mutta kun puuttui, niin puuttui liialliseen jalan käyttöön ja hevosen tarpeettomaan lyhyyteen. Hän halusi nähdä rentoja hevosia, jotka liikkuvat pienillä avuilla. Kittel sanoi, että tunnissa pitää valita mihin asioihin keskittyy, kaikkeen ei voi.

Hirveän harvinaista oli nähdä kouluratsastaja keventämässä, mutta sitä nähtiin ja paljon. Saattoivat olla nuorisolaiset itsekin ihmeissään. (Kittel muuten sekoitti nuoria naisia toisiinsa, enkä ihmettele, sillä saakeli, että olivatkin samasta muotista veistettyjä! Onneksi hevosissa oli eroja.)

Harjoitukset olivat monilla hevosilla hyvin nopeita: muutama askel ravia, muutama laukkaa, tempon lisäys muutama askel, takaisin, eteen, takaisin jne. Tulipa kuulkaa kuuliaisia hevoja! Selvästi vaikeita harjoituksia suomalaiselle, joka on tottunut ”painamaan pitkää päivää” eli jauhamaan.

Huomio: näin YHDEN ratsastajan hymyilevän ja hänen päänsä myös kääntyi. Muiden ratsastajien päät kääntyivät vain maksimissaan peiliä kohden. Hienosti kaikki tosin ratsastivat! Siitä olisi syytä iloita, eikö?

Kittel på hästen.

Kirsikkana kakun päällä Kittel ratsasti Ettanin hevosella ja kertoi samalla mitä tekee ja miksi. Hän aloitti kevyellä ravilla ja pitkillä ohjilla antaakseen hevosen hakea oman tasapainonsa ja samalla tutkaili myös omaansa. Alkuun yhteistyö etsi muotoaan, mutta pian näimme jo edessämme pirullisen taitavaa ja eleetöntä ratsastamista. Kittel kiitteli myös hevosta siitä, ettei hänen itsensä tarvinnut tehdä selässä juuri mitään. MUUTENKIN KITTEL KEHOTTI RATSASTAJIA PUHUMAAN HEVOSILLEEN JA KIITTÄVÄN NIITÄ ENEMMÄN! Ettanin hevonen ainakin sai osakseen paljon kehuja ja muitakin tarinoita.

Lopuksi Kittel vastaili yleisön kysymyksiin auliisti. Hän osoitti myös yleisölle kysymyksiä siitä, mitkä olivat hänen klinikkansa pääviestit. Valitettavasti vastaukset puhuttiin niin hiljaa, että en kuullut juuri mitään.

Kavioliitto tarjoaa: seuraavat kaksi viikkoa (1.-15.9.) LIPUT PILKKAHINTAAN Helsinki Horse Show’n lauantai-illan Kansainväliseen Iltanäytökseen hintaan 40,50 € (norm. 69,50 €)! Linkki tässä. 

TÄNÄÄN ON TARJOUKSEN VIIMEINEN PÄIVÄ! HOPIHOPI!

Kittelin klinikan mahdollisti Virpi ”Ihmenainen” Nordblad ja hallitsemansa KorK!