Ai kamala, tässä vanha istuntani. Mikä naurattaa?

Ohjelmassa oli tänään, siis SUNNUNTAIAAMUNA istuntaoppia. Kerroinkin joskus aiemmin, kun Aira kävi ratsastuspilates mielessään korjaamassa meikämandoliinon istunnalliset erheet. Ja niitähän riitti. Leikkisä lempinimi ”perunasäkki” ei ole hirveänkään kaukaa haettu. Tänään istuinkin sitten Pullukan selässä ja estesatulassa. Tilanne siis muuttunut viime kerrasta, ynnä ryhti tietenkin lösähtänyt. Karmeeta.

Uusi ryhti. Tervetuloa, toivottavasti tapaamme vielä.

Ryhtiin puututtiin heti. Istuinluut käännettiin heti alle, ne oli aivan TODELLA liian takaviistossa. Ja sitten ihmetellään miksi läjähdän koko ajan takakaareen! Ja jarrutan hevosta. Kappas, kappas. Korjausliike tuntui heti kipuna, kiivaana suruna selässäin. Se oli kuulemma hyvä asia: it’s called venytys.

Tässä ihmisen selkä vinossa.

Suora selkä! Jeee!

Aloitimme ihan vaan etsimällä sitä miltä tuntuu kun istuu oikein. Hiukka jäykältä noin alkuun. Taas kerran kävi mielessä, että miksi en käy joka aamu kuntosalilla. Näytin jonkin verran vammaisratsastajalta (loukkaus heitä kohtaan), mutta kuva ei sitten näyttänytkään niin kauhealta kuin miltä se tuntui.

Seuraavaksi siirryimme pohkeenväistöön, jota toteutettiin lähestulkoon ilman pohkeita ja ohjatkin vain sinnepäin. Siis istunnalla! Hyvä ihme, sehän toimi. Äkkiä tunsin voitonriemua. Olipa hienoa! Hevonenkin kiitteli menemällä nyökkyyn.

Tunnelma karisi ravissa. Minulla on viheliäinen ongelma, kellahdan kevyessä ravissa aina takakaarelle. Olen syyttänyt siitä satulaa ja pitkiä koipia. Nyt en saanut mitään tukea. Purimme kevennykseni osiin. Millä nostan persuuksen? Kuinka korkealle? Kävi ilmi, että ihan on kuule väärin kevennelty. Aloimme harjoittaa pelkkää kevyessä istunnassa kökkimistä. Sattui selkään ja perseeseen ja ties minne. Oli väärä olo. Asento oli kuulemma hyvä. Voi kamala. Sitten siirryttiin vanhaan kunnon ”kevennetääs ilman jalustimia”. Ai se olikin noin vaikeaa! Lapseni katsoi videota ja sanoi: ”äiti, sä näytät ihan aloittelijalta!” Tiedän, lapseni, tiedän. Myös tuntui siltä.

Meinasin kaivaa tallin pihaan kuopan ja muuttaa sinne asumaan, mutta kiltti Aira sanoi, että se meni hyvin! Tajusit, Katja, monta asiaa aivan oikein! Tästä jatketaan! Perhana, josko sitä sitten alkais opetella sitä ratsastusta.

(Tiedoksi uusille lukijoille: olen aloittanut ratsastuksen joskus 70-luvulla, menossa kolmas oma heppa. Vielä vähän hiomista.)