Mistä te puhutte?

Saattaapi olla, että otsikko herättää hilpeyttä ei-hevosihmisten keskuudessa. Meissä ratsastajissa se ei herätä mitään muuta kuin tarpeen ratsastaa paremmin. Hevosella. (Asteikolla 0-100, kuinka paljon ärsyttää, kun kerrot, että harrastat ratsastusta ja vastapuoli kysyy HEVOSELLAKO?)

No mutta asiaan! Olin eilen illalla pitkästä aikaa jahtaamassa hevoseni ryhtiä. Olen hokannut semmoisen jutun, että se pään asento ei kerrokaan kaikkea, mutta helpottaa toimintaa. On siis totta, että pää könkässä ei ole = peris, mutta kun pää on pystyssä, kaikenmoinen harrastaminen on pirullisen vaikeaa. Olenkin nyt yrittänyt selvittää arvoitusta, jolla kroppa saadaan NOUSEMAAN niin, että selkä kannattelee minua siellä selässä. Kysymys kuuluukin miksi se on niin vaikeaa? Voiko se olla kaiken tarkoitus, jos 1/30 ratsastajasta onnistuu siinä ihan aidosti silloin tällöin? Ja kyllä, on hevosia, jotka hakeutuvat sinne mutta mutkitta. Meidän tallilla niitä ei ole hirveän montaa. Lisäksi: moni näyttää siltä, että homma on hanskassa, mutta pikkuasiat juoruavat muuta. Korvat, rentous, odottaminen. Sehän se onkin kaiken juju! Pitäisi saada hevonen a) odottamaan ja b) reagoimaan sitten innokkaasti kuin ravistettu coca-cola. Mutta MITEN SE VOI OLLA NIIN VAIKEAA? Ja jatkokysymyksenä: miksi hevonen ei halua loksahtaa perikseen heti aamusta, jos se kerran on niin hyväksi sille?

Olen kokenut myös toisenlaisen periksen. Se on tapahtunut silloin, kun hevonen (Pullukka, kreikk. Hondrula, ransk. Joufflu, esp. Gordita, ital. Chiccha) oli jostain syystä vertynyt estetunnilla ihan kuminauhaksi. Sitä ei tapahdu usein. Muutaman kerran olen kokenut. Tällöin hevosein ei suinkaan ole pää könkässä, vaan koko kroppa sillai niputettuna ylös. Hänen päänsä ikään kuin keikkuu kaiken päällä, ja kroppa on siinä alla, täysin elastisena ja valmiina venymään ja tiivistymään. Ihmisen komennot otetaan ilolla vastaan ja yhteistyö muistuttaa capoeiraa. Nyt kysynkin, miksi koulutunnilla haetaan ihan erilaista asentoa? Vai onko niin, että hevoselleni otollisin asento on juuri tämä? Ja tähän asentoon ei päästä (tai voi joku päästäkin) asettumalla ilottomasti kulmiin ja hinkkaamalla ravia erilaisilla mutkilla pitkin maneesia, katse toki koko ajan joko maassa tai hevosen korvissa. Tähän päästään innostumalla. (Toki siihen tarvitaan pari tarkentavaa liikettä alkuun)

Apuohjia pidetään kammottavana asiana. Se on varmaan myös niin. Onko sitten parempi, että hevoset juoksevat pää taivaassa ja selkä notkelmalla? Pullukka (ransk. Joufflu, ital. Chiccha, saks. Pummelig, engl. Chubby) ainakin kipeytyy silloin selästään. Ja kyllä, voisin ratsastaa paremmin, niin ei kipeytyisi. No, se ei nyt onnistu. Olen rehellisyyden nimissä tavannut tasan kaksi ihmistä, jotka ovat saaneet Pullukan kulkemaan upeasti alle vartissa. En ole toinen heistä. Yksikin ammattilainen kävi selässä ja ilmoitti, että tätä pitäis ratsuttaa. Sanoin, että sitähän sä nyt teet. Hinkkasi aikansa ja kysyi sitten “onko parempi”. Ei ollut. Sääli! Joufflua pitää ymmärtää.

Loppukevennykseksi ilmoitettakoon, että viikonloppuna viis veisasin periksestä ja läksin luontoon. Suunnittelin meneväni jäälle. Meninkin. Käveltiin Pummeligin kanssa ehkä kymmenen askelta, kun kuului PAM-PAM. Ei se varmaan mitään tarkoita, jäätikkö nyt on semmoista, mutta käännyttiin sitten kuitenkin takaisin. Jumala kiitti ratkaisustani esittelemällä meille AIVAN UPEA UUDEN MAASTOREITIN! Laukattiin niin kovaa ja pitkään, että oltiin molemmat ihan öönä. Chiccha siksi, etten pidättänyt, minä siksi, että topparatsastushousuni olivat hinkkautuneet perkeleellisesti lähes pyllyyn asti. Se on NIMITTÄIN ärsyttävää. Kengän ali menevät remmit katkesivat jo kättelyvaiheessa. Talven piinat!

Tosiaan Taivaan Isälle suurkiitos tästä löydöstä! Nyt on auennutta lapaa/vertynyttä selkää/laajentunutta sierainta/onnea.