Matkaan, Hopea!

Miten hyvä idea! Eräs tuusulalainen talliyrittäjä Lähderannan ponitallilta otti yhteyttä, että tuutko meidän perhepäivään esiintymään. Minä siihen, että toki tulen, mutta mitähän mä esitän. Aikani sitä mietin ja tuumasin, että eikös aina on yhtä hauska katsoa, jos joku ratsastaa tosi huonosti, mutta kertoo hyviä juttuja? Melkein yhtä hauskaa kun jos housut repeää ja pylly näkyy. Niin minä sitten tein.

Katrillijengiä mukana.

Jestas mä olen väärinpäin. Hevo epäilee pyrkimyksiäni. Syystä.

Huomioita: paikalla oli PALJON lapsia ja niiden kanssa TOSI MONTA iskää. Eikä ne isät mitenkään itkuisena pyrkineet pois! Siinä roikottivat pikkutyttöjään sylissään ja nauroivat hassuttelevalle tädille. Ihania isejä. Isiä? Iskiä? isiä? No niitä.

Kun saavuin, paikalla esiintyi katrilli. Oli uskomattoman liikuttavaa nähdä joukko poneja (oliskohan yksi ollut hevonen?), joista monella oli keskenään hyvin erilaiset temperamentit. Yhdellä oli maailman suurin kiire, toisella taas ei ollut mitään hätää. Oletteko te koskaan ajatelleet, miten järkyttävän vaikeaa on ratsastaa katrillissa? Minä olen.

Katrillin jälkeen pistettiin Katja-täti aivan ihanan sukkahevosen kyytiin. Se oli irish cob. En ole ikinä ennen ollut irish cobin kyydissä, mutta sitä en sille paljastanut. Kerroin yleisölle kuinka muinaisella 1980-luvulla poljin parhaimmillaan monta kertaa viikossa tallille täsmälleen tuota viereistä tietä. Matkaa oli noin 11 kilometriä. Kerran törmäsin hirveen, kerran kyyhyn. Silloin kuule poljettiin ihan luonnon armoilla. Joskus, jos isäpuolen Saab 96 jaksoi käynnistyä, sain kyydin. Se oli muuten juhlaa se.

Näytin myös, miten ääliömäiseltä näytti ratsastukseni silloin, kun aloittelin. Laukkailin pitkin ja hoipuin puolelta toiselle. On melko vapauttavaa mennä niin huonosti kuin pystyy. Valitettavasti hevosella oli niin mukavat askellajit ja imukas koulusatula, että ei ollut toivoakaan putomaisesta. Se olisi varmaan räjäyttänyt ns. pankin Lähderannan ponitallilla. ”Se oli sinä vuonna kun Ståhlin Katja kävi täällä tippumassa hevosen selästä.” No sori, en pudonnut.

Varsinaisen esityksen jälkeen jäin juttelemaan toisten kaltaisteni, eli muiden hevostyttöjen äitien kanssa. Jotenkin sitä juttua vaan riittäisi vaikka vuodeksi. Tilanne oli kuitenkin kinkkinen, sillä olin luvannut mennä juontokeikalle myös Maailma Kylässä -tapahtumaan Helsinkiin, joten ratti kutsui.

Tähän paikkaan kyllä palaan vielä. Terveisiä kaikille mukana olleille!

Lähderannan Kreivitär ja humoristi Espoosta.

Myöhemmin Helsingissä todistin jytäjumppaajan taidonnäytettä. (Maailma kylässä)