Pitääkö tässä nyt olla mieltä liitosta?

Kuvassa hevonen ja järjestöihmisen vastakohta eli epäjärjestöihminen.

Kerron nyt hieman itsestäni: en ole muistaakseni koskaan ollut yhdenkään järjestön/liiton pj, ja olen muutenkin vältellyt moisia luottamustehtäviä ihan tosissani. Taloyhtiön hallituksessa olin vuoden ja se riitti. Yhden ratsastusseuran hallituksessa olin myös vuoden, sekin riitti. Sanalla sanoen: en ole järjestöihmisiä. Kaikki voivat huoletta nukkua yönsä: en tule missään vaiheessa pyrkimään mukaan ratsastuksen politiikkaan.

Tällä hetkellä keskustelu käy kuumana, hallitukseen on tulossa muutoksia. Puheenjohtaja väistyy eikä suostu astumaan ehdolle enää. Osan mielestä se on hienoa, toiset ovat aivan maansa myyneitä. Voin tuumia, että eihän nämä hommat minua koske, mutta sehän ei välttämättä pidä paikkansa. Hyvinkin monet päätökset valuvat ihan alas asti. Mitä enemmän liitossamme on porukkaa, sitä vahvempia me ollaan, ja se taas tuo pattia esittää kysymyksiä eduskunnalle. Tällä hetkellä liiton jäsenmäärä on laskusuuntainen ja se voi tuoda mukanaan kriisin. Se on ainakin selvää, että jos jengiä ei ole tarpeeksi, me jäljelle jääneet maksamme enemmän per nokka. Sehän ei äveriäitä hetkauta, mutta kun valitettavasti heitä on liian vähän. Suuri osa harrastajista ja ammattilaisista ovat ihan tavallisia ihmisiä.

Kyliltä kuuluu puhetta, että liitto kaipaa uudistusräjäytystä. Että kaikki uusiks vaan! Mikäs siinä, haluankin nähdä kuinka joku osaa rakentaa kaikkien kehuman liiton, joka edustaa rataesteratsastusta, kenttäratsastusta, kouluratsastusta, vikellystä, valjakkoa, issikoita, suomenhevosia, poneja, westerniä, working equitationia, ratsastuskouluja ja polocrossea. Unohtamatta vammaisratsastusta, vaellusta, ratsastusmatkailua ja huippu-urheilua. Ja silti taisi joku jäädä pois. Miten ihmeessä se on edes mahdollista, että kaikki voisivat olla tyytyväisiä? Ei mitenkään. Mutta onko mahdollista, että suuri osa haluaisi liputtaa liiton puolesta? Eiköhän.

Uskon, että hyvässä hallituksen jäsenessä on paljon samaa kuin hyvässä ratsastuksenopettajassa: pitkä pinna, hyvä ihmistuntemus, maltillinen ego, halu saada muut ymmärtämään ja toive onnistuneesta tiimityöstä. En näe, että tilanne vaatisi tuon kummoisempaa settiä. Itselläni on ainostaan halu saada muut ymmärtämään, joten unohdetaan meikä. Eräs kaveri sanoi,että eihän siellä hallituksessa kukaan yksin päätä mitään. Ei niin, ja sehän se vaikeus juuri onkin! Demokratia on haastavinta. Ja vaikka kuinka yrittää olla hevoshullu, niin politiikkaa se on, jopa hevoshommissa.

Yksi on varma: liiton haukkuminen ei auta mitään. Joko tekee jotain asioiden eteen tai pitää suunsa kiinni. Asioita tapahtuu vain jos joku tekee jotain. Jupisemalla mikään ei muutu.