Kovin on paljon kirjoituksia ja puheita huonoista pohjista. En lainkaan ylenkatso huolta, sillä tokihan me kaikki haluamme, että elukat pysyy kunnossa. Silloin niillä on kiva mennä. Nyt haluaisinkin kuulla missä on hyvä pohja, jos joskus uskallan taas kisoihin. Juttelin erään valmentajan kanssa juuri tästä. Tulimme siihen tulokseen, että hyvä pohja estekisoille on Ratsastuskeskus Ainossa, Hyvinkään Rider’s Innissä ja Ypäjällä. Olikohan listassa vielä Laakso Helsingissä? Uskoisin, että tavattoman hyvä pohja löytyisi myös Forstenien kentältä Evitskogin metsistä, mutta sitähän ei saa käyttää eikä huoltaa sillä aikaa kun herrasväki on itse matkoilla. Sitä ei siis nyt lasketa. Pointtina olkoon siis se, että aika heikosti noita hyviä pohjia. Mikäs tilanne pohjoisessa?
Melko moni menee kisapaikalle nykyään vain todetakseen, että en hyppää tuolla pohjalla ja kurvaa takaisin kotiin. Tämä on nyt kuule Katja sitä nykyaikaa, jonka äärellä olet aivan kujalla, huomaatko?
Kävellä kai saa hevosen kanssa missä vaan. Paitsi metsässä, siellä on kiviä ja juurakoita. Mutta siis olenko nyt ymmärtänyt ihan väärin kun kuvittelen, että mitä erilaisemmilla pohjilla hevonen kulkee, sitä vahvemmaksi sen jotkut goddamn ligamentit sun muut mentit tulevat? Ja että nivel voi hyvin jos sillä on töitä? Ihmisen selästä sanotaan, että paras asento selälle on se seuraava. Voiko hevosen jalat olla siis NIIIIN eri asia?
On minulle kengittäjätkin kuittailleet, kun kengät irtoili muutama vuosi sitten kerran viikossa. ”Pitääkö siellä savikossa laukkailla”. Mutta kas, olikin kyse hevosen kavion paskuudesta ja kun kaviot saatiin kuntoon, ei muuten lentele kengätkään enää! Haha! Vaikka kuinka laukkailen savikossa! Ja kivikossa neliä menen! Koko ajan!
Minun logiikkani pelaa niin, että mitä erikoisemmissa paikoissa hevosensa kanssa käy, sitä rohkeammin ja tarkemmin se katsoo mihin tassunsa laskee. Joskus jopa pysähtyy oikein pohtimaan mistä olisi viisain astella. Sitä on kiva seurata, kun hevonen pääsee vähän ratkomaan reittiään. Ilahduttavaa on se, että meidän tallin nuori dressage-fanaatikko lähtee aina kiljuen kanssani mukaan metsään. Hänen mielestään se on hevosille parasta. Mutta hän onkin Ruotsista. Suomalaista dressageporukkaa näkyy aika vähän pöpelikössä. Siellä on niitä riskejä.
Meidän tallilla on KUULEMMA niin kova pohja, että jotkut valmentajat eivät KUULEMMA suostu tulemaan sinne ollenkaan. Voi hyvä ihme miten helppoa on etsiä vikoja. Joinain iltoina pohja voi olla vähän painunut kun lanaus tehdään aina aamuisin, mutta OIKEASTI? Ei meillä missään soralla mennä. (Sitäkin olen toki kokeillut silloin 80-luvulla Vepsäläisellä.) Ja Pullukka voi ihan hyvin, eikä se ole ainoa. Vai tekeekö huono pohja hevosen lihavaksi? Sitten se on kyllä kauhea ja me olemme uhreja. Ja ruotsalaisesta näkökulmasta katsottuna meidän pohjat on ihan okei.
Rovaniemellä on hyvä nurmipohja!
Mutta mitä haittaa huonosta pohjasta on, jos alla on terve hevonen ja kyseessä vain yksittäinen harjoitus tai kilpailu? Tietysti päivittäisessä käytössä pohjan olisi hyvä olla hevosen tarpeisiin sopiva, mutta eivät yhdet kilpailut kaadu huonoon pohjaan, kai?
Tietysti pohjan tulisi olla hevoselle reilu, mutta tuskin missään hypytetään hevosia asfaltilla, liukkaassa juoksuhiekassa tai terävillä kivillä. Itselläni on hankalarakenteinen poni, jolla on myös kaviorustot luutuneet. Luutuma ei estä tai rajoita toimintaamme, mutta jouston ollessä näin pienempi, kipeytyy poni helposti hypätessään vääränlaisella pohjalla. Näihin lukeutuvat oikeasti kova pohja, jollaiseen olen törmännyt vain kerran, sekä liian joustava pohja, jollainen kipeyttää vanhan nivelet. Mutta kyllä huonollakin pohjalla kerran hyppää, ei ole meitä ainakaan haitannut estekisoissa. Kenttäkilpailut erikseen, maastossa saattaa vaikuttaa, jos muut osakokeet on ratsastettu ponille sopimattomalla pohjalla.
Ja kyllähän metsässä kävely tekee hyvää, sekä kovalla kävely edesauttaa kavion oikeaa toimintaa. Mekin harrastamme molempia. Hevosellekin mukavaa vaihtelua ja rentoa aktiviteettia tuo metsässä kävely, kaikkine varpuineen, kivineen ja vaihtelevine pohjineen.
Tällaisia mietin minä.
Niin, ja eri hevosillahan on erilaisia tarpeita pohjan suhteen. Meille sopii pehmeä, vanhanaikainen pohja. Sellaiselle, jolla on taustalla jännevamma, lienee sopiva vähän keskimääräistä kovempi. Huonokavioiselle varmaankin kuitu tmv. joka ei kuluta kaviota. Kengättömälle samoin…? Ja kai tottumuksetkin vaikuttavat?
Yhden paska pohja on toisen aarre.
Niinhän se on, ettei tässäkään asiassa ole yhtä ainoata totuutta. Toki hevosilla on erinäisistä syistä yksilöllisiä tarpeita ja johonkin käyttöön yksi pohja on parempi kuin toinen.
Kannattaa perehtyä ruotsalaisen professorin Lars Roepstorffin tutkimuksiin! Urheilu(eläin)lääketieteen osaaja, joka on perehtynyt mm. hevosen biomekaniikkaan ja yhtenä mielenkiinnon kohteena hevosurheilualustat.
Meillä on myös Tampereella useampiakin hyväpohjaisia paikkoja! Ja metsässä kävely kivien ja juurakoiden yli on todella hyvää liikuntaa hevoselle-kannatan.