Pohjassa vika.

Kovin on paljon kirjoituksia ja puheita huonoista pohjista. En lainkaan ylenkatso huolta, sillä tokihan me kaikki haluamme, että elukat pysyy kunnossa. Silloin niillä on kiva mennä. Nyt haluaisinkin kuulla missä on hyvä pohja, jos joskus uskallan taas kisoihin. Juttelin erään valmentajan kanssa juuri tästä. Tulimme siihen tulokseen, että hyvä pohja estekisoille on Ratsastuskeskus Ainossa, Hyvinkään Rider’s Innissä ja Ypäjällä. Olikohan listassa vielä Laakso Helsingissä? Uskoisin, että tavattoman hyvä pohja löytyisi myös Forstenien kentältä Evitskogin metsistä, mutta sitähän ei saa käyttää eikä huoltaa sillä aikaa kun herrasväki on itse matkoilla. Sitä ei siis nyt lasketa. Pointtina olkoon siis se, että aika heikosti noita hyviä pohjia. Mikäs tilanne pohjoisessa?

Melko moni menee kisapaikalle nykyään vain todetakseen, että en hyppää tuolla pohjalla ja kurvaa takaisin kotiin. Tämä on nyt kuule Katja sitä nykyaikaa, jonka äärellä olet aivan kujalla, huomaatko?

MIHIN LIEJUUN SIELLÄ OLLAAN MENOSSA!

Kävellä kai saa hevosen kanssa missä vaan. Paitsi metsässä, siellä on kiviä ja juurakoita. Mutta siis olenko nyt ymmärtänyt ihan väärin kun kuvittelen, että mitä erilaisemmilla pohjilla hevonen kulkee, sitä vahvemmaksi sen jotkut goddamn ligamentit sun muut mentit tulevat? Ja että nivel voi hyvin jos sillä on töitä? Ihmisen selästä sanotaan, että paras asento selälle on se seuraava. Voiko hevosen jalat olla siis NIIIIN eri asia?

On minulle kengittäjätkin kuittailleet, kun kengät irtoili muutama vuosi sitten kerran viikossa. ”Pitääkö siellä savikossa laukkailla”. Mutta kas, olikin kyse hevosen kavion paskuudesta ja kun kaviot saatiin kuntoon, ei muuten lentele kengätkään enää! Haha! Vaikka kuinka laukkailen savikossa! Ja kivikossa neliä menen! Koko ajan!

Minun logiikkani pelaa niin, että mitä erikoisemmissa paikoissa hevosensa kanssa käy, sitä rohkeammin ja tarkemmin se katsoo mihin tassunsa laskee. Joskus jopa pysähtyy oikein pohtimaan mistä olisi viisain astella. Sitä on kiva seurata, kun hevonen pääsee vähän ratkomaan reittiään. Ilahduttavaa on se, että meidän tallin nuori dressage-fanaatikko lähtee aina kiljuen kanssani mukaan metsään. Hänen mielestään se on hevosille parasta.  Mutta hän onkin Ruotsista. Suomalaista dressageporukkaa näkyy aika vähän pöpelikössä. Siellä on niitä riskejä.

Meidän tallilla on KUULEMMA niin kova pohja, että jotkut valmentajat eivät KUULEMMA suostu tulemaan sinne ollenkaan.  Voi hyvä ihme miten helppoa on etsiä vikoja. Joinain iltoina pohja voi olla vähän painunut kun lanaus tehdään aina aamuisin, mutta OIKEASTI? Ei meillä missään soralla mennä. (Sitäkin olen toki kokeillut silloin 80-luvulla Vepsäläisellä.) Ja Pullukka voi ihan hyvin, eikä se ole ainoa. Vai tekeekö huono pohja hevosen lihavaksi? Sitten se on kyllä kauhea ja me olemme uhreja. Ja ruotsalaisesta näkökulmasta katsottuna meidän pohjat on ihan okei.

Jaa niin tämä Ruskeasuon kentänviipale on tietysti laadukkainta mitä ihminen voi omistaa.