Äiti, tuolla on esteitä!
Kuva: Nea Levonius

Mikäs se sunnuntain kivemmin avaa, kun aikainen ylösnousu, ja sen hokaaminen, että kellojahan on siirretty, olenkin näemmä TODELLA aikaisin liikenteessä. Siitä sitten tallille ja kujaa rakentamaan, jotta halukkaat pääsee harrastamaan. Alkaa sujua jo rutiinilla meikäläiselle, mutta Hilppa on toistaiseksi vaiheessa, jossa kasvatetaan luottamusta omiin kykyihin. Hänhän jänisti kaksivuotiskaudella aika pahasti, ei uskonut omiin kykyihinsä.

Tänään oli meno toinen!

Olipa kerrassaan mukava huomata, että pikkuhevonen otti suorastaan vähän kierroksia, kun talutin sitä kujaan. Aiemmin on saanut ennemminkin hieman vetää, että tule nyt herran tähden. Jako on mennyt kutakuinkin niin, että pojat on menneet pää viidentenä jalkana ihan sama mistä yli ja tytöt taas ovat herkempiä vaistoamaan aurojen väärän värin. Tänään aurat olivat oikeanlaiset ja kuukin hyvässä asennossa, ja meidän Hilppa oikein porhalsi yli esteiden.

Kuvat: Nea Levonius <3

Kiitämme: hyvä puhti, hyvä tekniikka, hyppäämisen ilo.

Moitimme: edestä kuvattuna tajuan kivuliaan hyvin, miten paksu pieni rakas hevoseni on. VIDEO

Toinen video

Kun varsat ja nuorisolaiset oli hypytetty, jokunen aikuinenkin halusi kokeilla kykyjään. Havaitsimme, että irtohypytys on mieluisaa hommaa! Niin korvat töttöröllä veti yksi jos toinenkin. Onhan se kiva, kun ei ole sitä heiluvaa kimpaletta selässä neuvomassa.

Ettei vaan menisi liian ihanasti, kesken päivän satoi lunta. LUNTA. Älkää nyt enää viitsikö!

Nyt Hilmastiffi saa pari päivää vapaata, palaan asiaan varmaankin muissa merkeissä. Vapaapäivinä on aikaa korjata vääränkokoisia varusteita oikeankokoisiksi. On myös aikaa mennä suutariin ja Hipposportiin, jolla on joku erikoisilta tiistaina. Mitäänhän en tarvitse, mutta…

ja muistakaa: HUOMENNA ON APRILLIPÄIVÄ!

Bestein meininki, besteimmät kuvat: Nea L.