Kuva: Viivi Husu

Myönnän, että mielessä kävi astutushommat, kun ostin Pullukan. Ei sen kummemmin, kuin että jos se hajoaa, teetän tietty varsan. Siihen loppui ajatusketju. Näin miettivät tammanomistajat hyvinkin usein ajattelematta sen kummemmin mitä sen varsan kanssa sitten voisi tehdä.

Siinä vaiheessa, kun todellakin päätin, että nyt tehdään varsa, ajattelin, että tämän haluan nähdä. Haluan tietää mitä on odottaa varsaa, seurata sen kasvamista ja tutustua siihen kunnolla. Aika näyttäisi josko siitä olisi ratsuksi meidän perheelle.

Ihmeeni.

Onhan se kreisiä, että nyt olen ilmoittautunut sunnuntain ristikkoluokkaan sillä pienellä, lihavalla ihmeellä. Tänään hypättiin 7 estettä peräkanaa, jotta ei olisi niin suuri yllätys hypätä yli kolme estettä peräjälkeen. Juhuu! Olipa kivaa. Aikamoista risteilyä se oli, mutta yli mentiin kaikista!

Pullukalla on nyt ihan eri tahti. Kun se tuli meille, sillä oli kilpahevosen mieli. Sen oli varmaan vaikea hahmottaa sitä toistaitoista rynkytystä, mitä me sillä harjoitettiin. Kun Pullukalla Hilpan syntymän jälkeen alettiin reenata, se oli oikeastaan toisessa elementissään. Toinen on tämä äitiys.

Kuva: Viivi Husu

Kun käytiin katsomassa Pullukkaa, se oli NIIN kotonaan. En tarkoita paikkaa, vaan tilaa. Pienen pojan äskettäin ponnistaneena, onnellisena äitinä. Sen silmät oli kirkkaammat kuin ikinä. Minä uskon, että asialleen omistautuneen tamman taivas on siittolassa. Saa olla koko ajan kantavana tai imettää. Sitten kun ei enää tiinehdy, tiedetään, että ei pidäkään.

Kuva: Viivi Husu

Nyt aletaankin tarkkailla Pullukan kiimoja. Jossain vaiheessa kesää pitäisi keksiä keino, jolla saadaan Pullukka siemennettyä uudestaan. Oikean hetken tavoittaminen vaati viimeksi 3-4 ell-käyntiä, joten voipi olla haastavaa saada syrjäseuduille samaan tahtiin joku juoksemaan. Katsotaan!

Ja sitten aivouutisia: pää ihan okei, persuuksen yläpuolinen alue melko hellänä, mutta ei onneksi vaikuta ratsastukseen. Homma etenee! Tiesittekö muuten, että jos kuulut seuraan/liittoon, saat Lähi-Tapiolan vakuutuksen kautta uuden kypärän, tai ainakin osan se kustantaa? Kyllä, näin minulle väitettiin!

Kuva: Viivi Husu