Välillä pariin päivään mahtuu paljon asioita! Tässä välissä esimerkiksi olen jäänyt henkiin estetunnilta, ja loppujen lopuksi sehän oli pirullisen kivaa. Ope jopa kehotti osallistumaan ensi viikonlopun estekisoihin ihan mielenterveyssyistä. Elävöittää! Pohdin asiaa vielä, onhan treenejä kuitenkin takana YKSI. Estetunti meni niin kuin se Masan kanssa yleensä menee: ensin ei meinaa löytyä ykkösvaihdetta isompaa, lopuksi viitonen on kivasti hallussa. Kyllä hyppääminen tekee hevoselle hyvää! Ja ihmiselle vasta tekeekin.
Samaan aikaan perhesuunnittelukeskuksessa: eräs tuttu ottaa yhteyttä ja tarjoaa hitokseen hienoa oria Pullukan seuraavaksi aviomieheksi. Kysyn ammattilaiselta neuvoa, ja hän antaa hyväksynnän! Pannahinen, tässähän alkaa kasvatustyö levitä käsiin ihan kunnolla! Nyt pitää vaan pikaseen keksiä millä tämän kaiken maksan. Tosiasia kumminkin on se, että Pullukka ei enää kilpakentille lähde (minun päätökseni, saletisti kulumaa siinä määrin), mutta siitoshommat luonnistuu muitta mutkitta. Ei ihan tervettä hevosta viitsi kuoppaankaan työntää, joten tahkotkoon pentuja!
Esittelen nyt teille Pullukan seuraavan miehen: GIGOLO VAN PAEMEL!
Lisää faktaa hevosesta täältä.
Hevosella kilvoittelivat ainakin belgialainen Dirk Demeersman ja Nick Vrins. Jossain vaiheessa hevo vaihtoi omistajaa ja meni rikki. Tarina ei kerro mitä tapahtui, mutta hirveän pitkälle ei Gigolon suorituselämä ehtinyt. Jälkeläisistä sen sijaa löytyy jo nyt aika messevää sakkia. Niin kuin sillä nyt minulle olisi väliä, mutta tietty mieluummin hyvä kuin huono. Juhuu! Päätös on tehty! Pullukka saa siemenet sisäänsä heti kun edellinen nappula on nyhdetty ulos. Ole hyvä, Pullukka, mähän lupasin!
Vielä on toki ratkaisematta missä Pullukka saa asustella seuraavan raskausajan. Tollokin tajuaa, että maneesitalliin ei ole rouvaa varaa laittaa. Pitää keksiä jotain. Mutta asioillahan on tapana järjestyä, joten herran haltuun!



Haaveissa vainko oot mun.
Hei Katja,
saisiko sinuun yhteyden spostilla?
Minulla olisi asiaa liittyen yhteistyöhön.
jo vain: katja.kavioliitto@gmail.com
Toivottavasti postini tuli perille! 🙂