YHTEISTYÖSSÄ: Suomen ratsutarvike/ st Hippolyt

Pientä epäluuloa (häpeää?), kun ammattilainen tulee arvioimaan sun kroppaa.

Laihiksen aloittamisesta on nyt vajaat kolme kuukautta. Sovimme syyskuussa, että ruokintaneuvoja Elena Autio (huom! ilmainen neuvoja, jonka tarjoaa st Hippolyt!) palaa asiaan jonkun kuukauden kuluttua. Se aika on nyt mennyt. Näimme tänään.

Hilppa on asunut nyt kuukauden uudella tallilla. Muutos vanhalta tallilta oli käytännössä vain heinä. Vanhalla tallilla käytettiin säilöheinää, ja suuri osa hevosista oli vapaalla heinällä. Se on erittäin hyvä systeemi, sillä heinää syömällä pysyy vatsa ja lämmitys kunnossa. Lihoavalle tyypille se on mahdollisimman hankala, mutta onneksi on vaihtoehtoja. Uudella tallilla sai valita ottaako säilöheinän vai kuivan, vaiko kenties molempia. Valitsimme toki kuivaheinän, koska se sopii usein laihduttajalle paremmin. Tässä tapauksessa erinomaisesti.

KOHTAAMINEN JA MITTAUS

Elena näki Hilpan ensin karsinassa, sitten ehdotin, että otetaanko heppa vesariin, niin saadaan kunnolla pällistellä sitä. Otettiin. Elena sanoi heti, että kyllä Hilppa on hänen mielestään laihtunut. Sanoin, että silmäsi kertoo oikein, sillä satulavyöt ovat nyt tapissa, eikä kumpikaan satula ole enää sopiva. Pyysin silti Elenaa katsomaan mittanauhalla paljonko se nyt näyttää. Elena otti mitan ja huudahti: ”Herran jestas, se todellakin on laihtunut! Voiko tää olla totta? Kolmessa kuukaudessa lähes 50 kiloa!” Ai että kuulkaa, se oli musiikkia korvilleni! Ja vielä kun Elena sanoi: ”Olet kyllä hienosti hoitanut tämän!” tajusin, että olen nero. Olen kerta kaikkiaan onnistunut muuttamaan hevosen talliin, jossa sille annostellaan oikea määrä heinää monta kertaa päivässä. Kyllä minä olen taitava! Lisäksi olen annostellut lisärehut aina itse ratsastuksen jälkeen. Hyvä minä! Totta puhuen onhan tämä monen asian summa. Vanhalla tallilla aloitimme tarhakaverin perheen kanssa uutteran mittailun ja sumplimisen, jotta hevosemme ohenisivat. Ei siitä yksin olisi tullut mitään. Kiitos Riika ja Sara! Ja laihisterkut Minnielle <3

MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN

Hilppa painaa siis nyt noin 490 kiloa, ja siitä saa pudota enää max 40, sen jälkeen ei saa enää laihtua. Hännän tyvessä on vielä läskiä, ne kuulemma tippuvat viimeisenä. Niska on ihan okei, samoin kyljet, vielä ihan himppu kuulemma kyljistä pois. Ruokavalion myötä myös hännän kutina on lakannut kokonaan, ja sinkki-lisällä pyritään nyt vaikuttamaan myös riviin, jota on ihan pieni kokkare ilmestynyt takavuohisen ulkopuolelle.

Juhuu! Nyt ruokintaan tehdää heinäanalyysin perusteella vielä pieni viilaus. Heinäerässä on matalahko valkuainen, joten sitä lisätään purkista.

Hilpan ruokinta menee siis näin:

Heinää max 9 kg

EquiGard mysli 1 l

Glyx-Mash

Performance Fiber High Protein 0,4 kg = n. 0,5 l

Gemüse Kräuter kivennäinen 120 g = 1,2 dl = vajaa 1 mitta

+ Hestaplus Zink 15 g/pv 2 kk:tta 5 päivänä viikossa kun edellinen vitamiini/hivenainelisä loppuu

+ suolakivi

Hilppa saa väkkäriä kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Annan kaikki lisäravinteet erikseen itse, jottei tarvitse rakennella pussukoita. Proteiinia menen ensi viikolla ostamaan. On mahdollista, että protskusta tulee joko a) lisävirtaa (jes!) tai b) läskiä (eih), sitä pitää tarkkailla. Mutta hyvällä tiellä ollaan!

Näytäs nyt sitä mittanauhaa.