laitsa4

Olisikohan syytä pohdiskella raipan käyttöä, kun se kerran on niin tavattomasti kansaa jakava seikka. Minulla on kaksi raippaa, lyhyt ja pitkä. Lyhyellä en tee oikeastaan mitään, sillä se on esteraippa. Radalla mennään sen verran lujaa, että en ikinä saisi napautettua sillä oikea-aikaisesti, joten olkoot koko keppi. Pidemmän raipan käyttöä olen vasta oppinut. Pitkällä raipalla napautetaan kun pohje ei saa haluttua efektiä aikaiseksi. Yleensä yksi tai kaksi napautusta riittää ja johan ymmärretään. Näin pyritään pääsemään eroon pohkeesta, joka kaivaa ja kaivaa, kunnes kaikki ovat nukahtaneet. Toisinaan pelkkä raipan ottaminen käteen auttaa.

Koirilla on kaulapanta. Periaatteessa on hirveä ajatus, että koiraa vedetään kaulapannasta, eikö se kuristu? Kuitenkin jos koira yhtäkkiä singahtaa johonkin, niin pitäähän siinä roikkua, koska muuten KOIRA ON VAPAANA, JA LAKIHAN SEN KIELTÄÄ. Eikä se kuristaminenkaan tunnu koiraa liiemmin haittaavan, jos on tarpeeksi kiire. Missä vaiheessa siis tapahtuu törkeys?

Mielestäni raipan kanssa on vähän sama juttu. Suuri osa hevosista maksimissaan heilauttaa korvaa, kun napautat raipalla. Vaikka napauttaisit vähän kovemminkin, niin häntä ehkä heilahtaa. Siihenkö tämä laji kaatuu? Pohkeella saa kaivaa, mutta raipalla ei saa napauttaa?

Puhuin kansainvälisen stewardin Piude Myrskogin kanssa asiasta. Hän sanoi, että jos raippaa ei saa käyttää, ei myöskään voi ratsastaa.

Hevoset ovat melko kovia toisilleen. Jos ihminen yrittää päästä samoihin tuloksiin pelkällä namipalalla, se ei välttämättä onnistu. Uskon, että hevosen voi kouluttaa kiltiksi ja kuuliaiseksi pelkillä namipaloilla, mutta maailman huipulla ei nähdä hevosia, jotka on koulutettu pelkällä naksuttimella tai namipalalla.

Entä onko se sitten väärin? Ei huipulle pääse kyllä hevosia hakkaamallakaan. Mitä korkeammalla tasolla ollaan, sitä täsmällisemmät ovat ratsastajan avut ja sitä suurempaa täsmällisyyttä odotetaan myös hevoselta. Ei ole varaa antaa hevosen valita. Hassusti moni korkealla tasolla suorittava hevonen on itse asiass melko tyytyväinen. Muuten se ei nimittäin suorita korkealla tasolla. Älkää sortuko vertaamaan omia hevosianne niihin. Joku viihtyy pihatossa oloneuvoksena, toinen tulisi siellä hulluksi.

Entäpä varsat? Nehän eivät pelkää mitään. Menevät surutta ihmistä päin, jollei niitä opeteta, ettei niin saa tehdä. Joskus se vaatii työkaluksi nyrkin, joskus raipan. Varsa tajuaa nopeasti missä mennään ja jatkaa elämäänsä. Ei se mihinkään murru, se oppii.

Taas kerran Hevosurheilussa oli Leena Alerinin maineikas haastattelu Hervé Godignonista. Herve näki Aisa Aarnio-Wihurin postaamaan “piiskausvideon” ja kysyi: menikö siinä karva vinoon? Missä on ongelma? Godignonin mukaan ongelma syntyy, jos kaikki eivät tee niin kuin sovitaan. Hevosetkin. Uskon häntä mielelläni.

 

HUOMHUOM! Tämä ei ole piiskauksen puolustus. Yksi raipan lyönti ei ole piiskausta. Siksi stewarditkin puuttuvat kaikkeen muuhun. Tämän lajin ongelmat ovat muualla kuin piiskaamisessa.