Otsikko on pelkkää fuulaa. Todella moni oppi 80-luvulla nimenomaan tallilla polttamaan tupakkaa. Muistan kun sain ensimmäisen hoitohevoseni Bobin. Tämä poninpallukka asui Vantaan Ylästössä ja tallia pitivät ratsupoliisinakin silloin toiminut Zive Kivelä ja vaimonsa Pinne. Ihastuttava pariskunta! Sen sijaan tallin ”isot tytöt” kyllä näkivät vaivaa, että tuntisin oloni ulkopuoliseksi. Vapise Marita, luuletko, että olen unohtanut?

Aika ajoin tytöt oudosti katosivat alueelta ja kappas, ladosta kuului hihitystä ja syljeskelyä. Tupakkaahan ne siellä polttelivat. Itse paheksuin. Tallihan oli reipasta aluetta, ei mitään teinihommaa. Paitsi että olin väärässä. Urheiluhenki haisi tupakalle.

Kuitenkin kreisein juttu Ylästön tallilla oli aivan toinen. Siellä nimittäin asui eräs kookas ruuna, nimeä en muista. Omistaja oli vanha rouva. Yhtenä päivänä heppaa ilmestyi hoitamaan aikuinen mies. Pikkusen erikoisen oloinen kaveri oli, mutta yritettiin olla joviaaleja. Ei se juuri jutellut, harjaili heppaa ja kävi sillä maastoilemassa. Yhtenäpä päivänä sitten pari tallityttöä lähti kotiinpäin polkemaan samaan suuntaan, kuin mihin tämä mies ja hevonen olivat menneet. Vantaanjoen rannalla porukat kohtasivat. Ja mikä oli tilanne? Noh, mies istui hevosen selässä ja heilutteli penistään. Tytöt siitä kirkumaan ja takaisin tallille polkemaan. Herran tähden että oli jännittävä tilanne. Valitettavasti en nähnyt tilannetta, jossa Ratsupoliisi Kivelä ohjasi hevosmiehen matkoihinsa. Juma, se olisi kyllä ollut hieno nähdä.
Mitä tästä opimme? Suhtaudu aina epäillen, jos mies viihtyy tallilla, mutta ei ole kilparatsastaja tai kengittäjä.

Palataan tuohon pahuuksien oppimiseen. Aikanaan Ehon tallilla hengaillessani tutustuin juuri siellä henkilöön, jonka papereilla rikastutin lukuisia baareja melko pitkään ennen kuin täytin 18. Mutta toisaalta, nyt ei janota enää, kun on nuorena läikyttäny enemmän kuin moni on juonu. Odottelen tässä, että missä oma jälkikasvuni oppii pahat tapansa. Ja luulevat nuijat, etten muka huomaa. Watch me!

Ei kait tässä muuta. Koittakaa jaksaa, keväisin jengi on hysteeristä.