Olipa kerran kaunis kesäpäivä Kirkkonummen Kylmälässä. Dynaaminen äiti-lapsi-kaksikko pakkasi pieneen hevoskuljetusautoon heinää. Sitten kyytiin haettiin tamma. Kun autoon piti astua, tamma laittoi silmät kiinni. Ei selkeästi tiennyt mihin oli lähdössä. Hetken venkoiltuaan eläin toki tajusi, että on järkevintä mennä autoon, koska siellä on ruokaa ja pihalla ei. Matka Miehelään oli alkanut.

Saavuimme Miehelään, jota jotkut kutsuvat KS-talliksi, iltapäivällä. Paikka on paratiisi räntäsateessakin, mutta että poutapäivänä, kesällä. Herran jestas.
Tamma kartoitti välittömästi alueen katseellaan – missä eväs. Ja nurmituppo sai kyytiä.
Olin huolissani takajaloissa yhä vaikuttavista kengistä. Tulisiko ne poistaa näin väkivallan uhan alla. Henkilökunta kysyi onko hevosesi väkivaltainen. Vastasin ei, se ei ehdi, sillä on kiire syömään. No ei ne sitten haittaa, sanoi henkilökunta.

Samaan aikaan paratiisiin tuli toinenkin tamma, sama nuori poika mielessään. Tamma oli kiiltävä, kaunis ja virkeä. Katseli valppaana ympärilleen. Minun hevoseni söi likaisena nurmea. Olihan auton kyydissä toki lurahtanu lusikallinen (kauhallinen) jännityksestä löystynyttä kakkaa hepan valkoiselle lahkeelle. Hyvä meidän joukkue!

Tyttöjä lähdettiin saman tien kävelyttämään laumansa luo. Laumoja oli useita, laitumia silmän kantamattomiin. Tyttöjen laitumella oli jo valmiina viisi emäntää. Emännät kipittivät heti portille väijymään uutukaisia. Silloin jännitti. Mitä jos meidän tallukasta kumpuaakin pidätelty raivo, jospa se jysäyttääkin kengitetyt takakavionsa heti ensimmäisen kohtalotoverin otsaan? Siinä lähtisi yhden pornolomalaisen kesä huonosti käyntiin.

Näin kävi: päästimme tytöt samaan aikaan irti ja uuden laumansa luo. Meidän emäntä ei vilkaissutkaan muihin hevosiin vaan tahkosi määrätietoisesti kookkaimman ruohomättään luo. Tehkää te mitä lystäätte, minä aion ravita itseäni. Tarvitsen muonaa. Muut hevoset yrittivät aikansa saada uutukaisia mukaan iloiseen ralliin, mutta kyllästyivät pian, kun ei uutukaisia paljon hauholaisten jutut kiinnostaneet.

Onnellisena seesteisestä alusta menimme kartanon pihaan kahvittelemaan. Okei, ei se ehkä kartano ole, mutta minulle se on sitä. Maailman kaunein. Annikki-kana tuli ilmoittautumaan ja en-muista-minkä-niminen vuohi käänsi hevsohullun tyttäreni vuohihulluksi. Päätimme tyttäreni kanssa käydä vielä tervehtämässä tammaa ennen lähtöä. Kävelimme laitumen laidalle, josta näimme hevosemme pienenä valkoisena pisteenä laitumen päässä. Hyvin tuntuu pyyhkivän!

Pihaan palatessamme ystäväni ja henkilökunta iloitsivat, että oi, miten kivasti se teidän tamma laukkasi teitä tervehtimään! Me näimme! Olin kysymysmerkkinä. Ei, se oli naapurilaitumen valkoinen eläin, joka siellä juoksi. Oma hevoseni oli jo unohtanut minut. Pitäisikö tässä itkeä vai nauraa?

Tämä kaikki tapahtui maanantaina. Keskiviikkoaamuna sain tekstiviestin, jossa kerrottiin väkevän kiiman alkaneen ja siemennys oli jo suoritettu. Kääk! Mikä ajoitus! Kolme viikkoa eteenpäin ja sain viestin: TIINE! Ja kaiken lisäksi siellä oli ollut kaksi varsaa tulollansa. Toinen saatiin menestyksekkäästi pois. HERRAN JUMALA MEILLE TULEE VARSA! MITÄ MÄ NYT TEEN! MIHIN MÄ MEEN! MITÄMITÄMITÄ! AAAAAAA!

Jatkuu ensi numerossa. Luvassa kesän tuplanumero!