En ummista silmiäni rasismilta.

En ummista silmiäni rasismilta.

Kengitys on jännittävää hommaa. Jopa niin jännittävää, että siihen ryhtyvät jännittävät persoonat. Ihan kaikki eivät tästä itseään tunnista ja hyvä niin.

Ensimmäinen kengittäjä, jonka kanssa ajauduin juttusille, oli muinaisen heppani Korpun kengittäjä. Mies oli mukava kuin mikä ja tuli tallille aina kun lupasi. Hänpä olikin ravimies ja juttuja pullollaan. Oli ilo lätkäistä nippu seteleitä joka toinen kuukausi ravimiehen känsäiseen kouraan. Ravimies löysi myös hevoseni tarhasta tai karsinasta ilman mitään hässäkkää.

Samalla hevosella oli myös vakituinen eläinlääkäri, jonka hevonen tunsi hyvin. Niinpä vakituinen ell sai lähettää hepan myös viimeiselle matkalleen. Harmin paikka vaan, että elkkulääkäri sattui tuolloin olemaan aivan tillin tallin, joten antaessaan viimeistä piikkiä hän horjahti ja astui kohteensa naaman päälle. Oli vaikea ratkaista itkisikö vai nauraisi. Kaikki päättyi olosuhteisiin nähden oikein hyvin.

Toinen kengittäjä oli vanha hevosmies myöskin. Tämä mies omasi maailman leveimmät hartiat ja suuren sydämen. Ilmeisesti niin suuren, että ei osannut sanoa EI aina kun piti. Tästä syystä kengittäjä numero kaksi oli vaikeasti lassottavissa. Mutta kun tuli, niin teki hyvää työtä. Luovuin tästä kaverista vasta vaihtaessani tallia.

Kolmas kengittäjä oli aivan ihmeellinen. Hän paitsi a) ilmoitti tulostaan ITSE etukäteen, myös b) haki hevosen tarhasta kyselemättä. Tämän lisäksi hän kengitti ja lähetti laskun SÄHKÖPOSTILLA. Kuitissa oli ALV. Epäilin, että kyseessä oli valekengittäjä, mutta näin ei ollut, koska hän on nykyään Suomen mestari lajissaan (Riina Villanen). Voiko erityislaatuisuus (suom. järjestelmällisyys) johtua siitä, että hän on nainen?

Neljäs kengittäjä oli muuten hyvä, mutta niisti hevosen kaviot niin lyhyiksi, ettei kopukka kulkenut enää eteenpäin. Siitäpä aloitettiin pitkällinen kasvatustyö. Nykyään kasvatan varsoja, ennen kasvatin kavioita. Kasvatusajan kävimme trailerilla Viikissä kengittäjäguru Granströmillä. Guru oli siitä hauska, että paitsi että hänen juttunsa olivat täyttä rautaa, hänen ympärillään pyöri koko ajan muita kengittäjiä tekemässä en-tiedä-mitä. Oli miten oli, ympäröivä porukka oli poikkeuksetta hiton hauskaa, ja kengitysreissut meinasivat äityä aivan liian hauskoiksi. Kaikki saivat osakseen järkyttävää vittuilua, varsinkin minä. Olenhan ratsuhevosen täti-ikäinen omistaja. Me olemme se hölmöin 1%. Voin kertoa, että myös ukkoja sivallettiin.

Kun kaviot olivat kasvaneet, kaipasimme kengittäjää ihan omalle tallille. Sellainen löytyikin – Walesista. Tuntemattomasta syystä Suomeen ajautunut, oikein mukava mieshenkilö ilmoitti heti kättelyssä vihaavansa puhelimia. Jep. Tätä herraa oli paikoin hyvin vaikea harhauttaa tulemaan tallille, mutta kun hän sinne saapui, työn jälki oli upeaa. Sitten hän katosi. Kyliltä kuulin, että kättä leikataan. Ok. Vaihdoin suosiolla seuraavaan.

Ja seuraaa olikin jännittävin. Kengittäjänä mies oli aivan kerrassaan taitava, mutta Facebookissa hänen toinen luontonsa pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Tämä kaveri tykitteli menemään siinä määrin rasistista soopaa asiaan kuin asiaan, että katsoin parhaaksi kantaa rahani jollekin toiselle. En kannata rasismia missään olosuhteissa, ja minun puolestani se saa myös näkyä. Ihan samassa mittakaavassa kuin hänen rasisminsakin. Että hyvää jatkoa vaan, jos ei oma riitä!