Tältä luulen sen näyttävän.

Tältä luulen sen näyttävän.

Mikä siinä on, että kirkkaasti parhaimmat hetket hevosen kanssa tulevat aina silloin, kun kukaan ei näe ja kuvia ei saa otettua, eikä videota, koska koko kroppa on yhtä hevosen kanssa. Olen muutenkin yökyntäjä, koska pääsen töistä kuudelta ja tallilla tunnit loppuvat monesti 21.00, joten odottelen rauhassa, että saan melskata mielin määrin väistelemättä ketään. olen pikkusen säikky muiden ratsastajien kanssa, koska olen ollut niin pitkään talleilla, jossa jollain palaa käämi jos joku tulee vastaan esim. laukassa. En sitten loppujen lopuksi uskalla oikein muuta kuin hiippailla nurkissa.

Urheilupsykologi Anna Andersén taisi kommentoida jonkun FB-sivulla, että tokihan silloin onnistuu, kun on kaksin hevosensa kanssa, eikä ole ulkoisia paineita. Senkö takia jotkut sitten ovat niin kireitä, kun joku laukkaa vastaan? Kun on niitä paineita?

Käsi ylös se, joka ei ole koskaan seissyt kentän laidalla taivastelemassa miten paskasti tuokin menee, eikö se ikinä opi. Niinpä. Ja kun on itse siihen joskus syyllistynyt, voi olla varma, että on joutunut kohteeksikin. Kysmys kuuluukin miksi sillä on niin paljon väliä. osa meistä pitää apuohjiakin katsomon vuoksi. Eikö se ole vähän turhamaista?

Ylivoimaisesti hienoimmat hetket (maastoilun lisäksi) olen kokenut maneesissa ilman satulaa. Fokuksena on ottaa se aika, mikä siihen kuluu, että kumpikaan ei enää pinnistele ja ponnistele. Hirveän monta kertaa siihen on kulunut kolme varttia – tunti. Koko se aika on mennyt sekä hevosen, että ratsastajan rentouden ja tasapainon etsimiseen. Eikä sitä edes tajua miten jännittynyt on enne kuin se rentous valtaa koko ratsukon. Kun avut alkavat olla höyhenenkeveitä ja ohjasote ihanan kevyt ja imeskelevä. Paino on määräävn voima, ja sillä voi tehdä melkein mitä vain – jarruttaa, kiihdyttää, väistää ja pysäyttää. Eihän sitä fiilistä voi sanoin kuvailla. Normaali-Pullukalla ei ole mitään tekemistä sen hevosen kanssa, eikä normaali-Katjalla mitään tekemistä sen ratsastajan kanssa. Se on ylimaallinen tila. Ja ymmärtääkseni sellaisessa tilassa oikein kovat kouluratsastajat työskentelevät ON A DAILY BASIS. Voi hyvä ihme.

No mutta, koska moisista seikkailuista ei ole mitään todistusaineistoa, se voi olla myös omaa mielikuvitustani. Suoraan sanoen, unta tai ei, se oli niin ihanaa ettei sillä ole mitään väliä.

PS: Eräs ammattilainen kommentoi tippuneensa jonkun selästä keskellä päivää ja kiittäneensä luojaa, ettei kukaan nähnyt. Pics or didn’t happen. Ammattilaisilla on ammattilaisten ongelmat 😀

Tältä se näyttää.

Tältä se näyttää.