Terveisiä urpojen planeetalta.

Eilinen ratsastus meni kivasti. Olen varma, että tähän on tultu, koska olen muistanut RATSASTAA, RATSASTAA, RATSASTAA. Olen melko varmasti myös muistanut, että liike lähtee takaa, että se takapää pitää saada ensin liikkeelle. Uskon, myös, että rento istunta ja kevyet kädet ovat ajaneet minut tähän pisteeseen. Muistin saletisti myös pitää selän suorana ja heels down. En kai muuten voisi onnistua?

Vuosia sitten kerran kävi niin, että ähersin kuin suuri ähertäjä tunnilla hevosen selässä. Onnekseni en muista mitä liikettä siinä kovasti yritettiin, mutta epäonnistuminen oli tosiasia. Kysyin opettajalta mitä ihmettä nyt pitää tehdä. Opettaja sanoi – kaiketi lannistuneena – että: RATSASTA PAREMMIN.
Ok, tuumasin. Olisit heti sanonut. Nyt alankin.

Eilen jouduin todistamaan hieman vastaavanalaista tapahtumaa. Ystäväni neuvoi hyvää tarkoittaen lasta, joka ratsasti heikosti koulutetulla, nuorella ponilla. Neuvo kuului näin: RATSASTA POHKEELLA KOHTI OHJAA. Lapsi ei tietenkään sanonut mitään, koska hän kaiketi ratsasti pohkeella kohti ohjaa. Minä sen sijaan kiivastuin ja vaadin selitystä. Mitä ihmettä se tarkoittaa ihmiselle, joka on vasta tasapainonsa alkulähteillä? Miten se tehdään, jos poni kiemurtelee, oma istunta on vielä hakusessa ja laukka on edelleen hieman jännä elementti? Ja ennen kaikkea: jos minä en tajua sitä about vieläkään, niin tajuaako lapsi?
Kaveri katseli silmät suurina. Ei hän tiennyt, etten ymmärrä.

Uskon, että monet ratsastuksenopettajien kliseet ovat oppilaille täyttä hepreaa. Jos kopukka ei potkimallakaan kulje, en usko, että vielä kovempi potkiminen parantaa ratsastajan taitoja tai ratsukon yhteistyötä. Jos ihmisen motoriikka ei ole kauhean vahva, se ei muutu sellaiseksi seikkaperäisillä neuvoilla. Avuksi tarvitaan mielikuvia. Parhaan mielikuvavinkin sain ystävältäni Ville Virtaselta (namedrop). Hän kehotti minua ajattelemaan, että oma kroppani on vyötäröstä alaspäin hevosta ja vyötäröstä ylöspäin ihmistä. Sen hokaaminen on auttanut minua satatuhattamiljoonaa kertaa paremmin, kuin ”kädet hiljaa” tai ”ratsasta takaa eteen”. Mikä h***vetin kädet hiljaa? Mihin muuhun ratsastaisin, kuin eteen? Miksi käsien pitää olla oppilaalla hiljaa, mutta opettajalla ei? Miksi istunta on niin vaikea asia? Siksi, kun toisen ihmisen kroppaan ei voi mennä. Pitää kertoa MILTÄ SEN KUULUU TUNTUA, kun ollaan jäljillä.

Mä en kestä. Lähden tästä jatkamaan harjoituksia. Aion rentouttaa jalan ja istua joustavasti istuinluilla niin, etten purista millään mistään. Olen samalla kevyt, mutta päättäväinen. Kuulemiin.