

Se sika.
Hei kaikki vanhemmat! Olettekin jo varmaan kurkkua myöten täynnä Wilma-viestejä? Miten ääliömäisistä asioista sitä voikin nillittä! ”Janimarkopetteri ei tänään ottanut myssyä päästä tunnilla. Voitteko keskustella asiasta kotona.” Tämähän lietsoo tietenkin miettimään millaisia viestejä ratsastuksenopettajani kirjoittaisi perheelleni.
Otsikko: ISTUNTATUNTI 1.9.
Katja ei kuunnellut koko tunnin aikana, vaan puristi polvilla satulaa, vaikka nimenomaan kiellettiin. Kädet nousivat lakkaamatta kohti napaa, vaikka moneen kertaan sanottiin, että käsi eteen. Toivon, että puhutte pehmeän käden merkityksestä kotona.
Otsikko: ESTETUNTI 25.9.
Kaikki osallistuivat esteiden kasaamiseen, mutta Katja kantoi vain puomeja, eikä yhtään johdetta eikä tolppaa. Valitti, että ovat painavia. Tunnilla Katja ei tullut kuin pari kertaa oikeassa laukassa esteeltä alas. Liiallinen vauhti viittaa siihen, että kotona on painotettu uusinnan merkitystä. Toivoisimme, että kotonakin painotettaisiin perusratsastuksen merkitystä, eikä uusintojen nopeutta.
Otsikko: TARHOJEN SIIVOAMINEN
Tallillamme on yhteisesti sovittu käytäntö, että jokainen siivoaa oman/vuokrahevosensa tarhan. Heti sateiden alettua Katja alkoi luistaa velvollisuuksistaan. Vetosi mm. siihen, että ei näe pimeässä ja että kumisaappassa on reikä. Toivomme, että perheenne panostaa otsalamppuun. Sitä voi käyttää muuallakin kuin tallilla. Myös ehjät kumisaappaat ovat tärkeät. Muuten Katja on pärjännyt ihan hyvin. Hän auttaa mielellään muita ja on kannustava.
Otsikko: VARUSTEIDEN HOITO
Katja on jäänyt toistuvasti kiinni siitä, ettei ristitä suitsia oikein. Hän kyllä pyyhkii suitset jokaisen ratsastuskerran jälkeen, mutta niputtaa ne sitten naulaan aivan toisella tavalla kuin muut. Tästä seuraa kysymyksiä miksi Katja saa ripustaa suitsensa toisella tavalla kuin muut. Koska tallillamme kaikki ovat samanarvoisia, emme voi antaa yhdelle oikeutta ripustaa suitsia eri tavalla naulaan. Mikäli perheessänne on eripuraa suitsien ripustamismetodista, voitte otta yhteyttä koulumme kuraattoriin kaijamaija.puppelberg-kuulström@ratsikoulu.fi, hän antaa mielellään keskusteluapua.
Otsikko: PUOMITUNTI 1.10.
Katja nauroi tänään puomitunnilla ääneen ja lietsoi muitakin hihittelemään kanssaan. Tämä häiritsee monien ratsastajiemme keskittymistä. Puomit eivät ole leikin asia, ja toivoisin, että ottaisitte asian esiin vaikka iltapalan ääressä. Jotkut saattavat purkaa epävarmuutensa nauruna. Jutelkaa Katjan kanssa, hänellä saattaa olla joku tunnelukko, kenties huono kokemus puomeista, joka eskaloituu äänekkäänä nauruna. Sinänsä suoritukset Katja hoiti hyvin. Muistuttaisimme myös, että tyyliluokissa ääneen nauramisesta voidaan rokottaa pisteitä.
Otsikko: MAASTOLENKIT
Tallimme ratsastajat käyvät toisinaan maastossa ja Katja on innokkaimpien joukossa. Nyt muut ratsastajat ovat valittaneet, että Katja menee hevosensa kanssa liian kovaa, eivätkä muut halua mennä niin kovaa. Voitteko ottaa taas tämän vauhti-asian esille kiireettömässä arjen hetkessä, vaikkapa aamupalan yhteydessä? Katjan vauhdinhimo alkaa jo vaikeuttaa yhteishenkeä, joka on tallillamme muuten erinomainen.
Tervetuloa vanhempainiltaan 1.1.2019 klo 7.30! Otathan kengät pois ovella!
Ja vilkuiliko Katja kelloa tunnin aikana? (niinkuin erään jälkikasvu uskalsi tehdä).
Olis varmaan vilkuillut, jos ois ollu kello! Mutta onpa sulla törkee lapsi, puhuttehan te tästä kotona 😀
Nauroin ääneen monta kertaa tästä kirjoituksesta! Kirjoitat Katja kyllä niin hauskasti (ja fiksuja!), ilo lukea. Kiitos! t. 50-v. harrastaja ja 4-v. IC-ruunan omistaja (jonka kanssa tarvitaan ajoittain paljon huumoria;)
Voi kiitos! Kiva kun löysit vanahtakin vitsit 😀